• MT-kysely: Viidennes lisännyt ulkomaisen ruuan ostamista – kaupan mukaan kuluttajat etsivät halvempaa vastaavaa

    Kauppojen mukaan kysyntä ohjautuu tuoteryhmän sisällä edullisempaan kotimaiseen.
    Ulkomaisen sijaan kulutusta on ohjattu edullisempiin kotimaisiin tuotteisiin, kerrotaan S-ryhmästä.
    Ulkomaisen sijaan kulutusta on ohjattu edullisempiin kotimaisiin tuotteisiin, kerrotaan S-ryhmästä.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Talous
    26.1.202405:00
    Hermanni Härkönen

    Valtaosa suomalaisista kertoo suosivansa edelleen kotimaista ruokaa, vaikka ruoan hinta on noussut.

    Maaseudun Tulevaisuuden kyselyssä lähes kaksi kolmannesta vastaajasta sanoo, ettei ole ostanut aiempaa enemmän ulkomailla tuotettua ruokaa, koska suomalainen ruoka olisi liian kallista.

    Toisin vastaa 22 prosenttia vastaajista, jotka kertovat siis siirtäneensä kulutusta ulkomaisiin tuotteisiin.

    15 prosenttia vastaajista ei osaa arvioida, miten heidän ruokaostostensa kotimaisuus on muuttunut.

    Lisää aiheesta
    • Ainakin K-Supermarket Hämeenkyrön verkkokaupassa myydään Arlan luomumaitoa jopa 10 senttiä halvemmalla kuin tavanomaista maitoa.

      Kauppa | Miksi luomumaito on kaupassa halvempaa kuin tavallinen maito? Outo hinnoittelu hämmentää

    Koko kyselyn virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Osaotoksissa virhemarginaali on otantakoon pienentyessä suurempi.

    Kyselyn mukaan edullisempaan ulkomaiseen ruokaan kulutustaan ovat ohjanneet odotettavasti etenkin pienituloisimmat perheet. Myös nuoret vastaajat vaikuttavat siirtyneen ulkomaiseen ruokaan vanhempia enemmän, mutta erot eivät ole suuria.

    Maantieteellisesti, puoluekannan perusteella tai tilastollisen kuntaryhmityksen perusteella selkeitä trendejä ei ole havaittavissa.

    Kyselyn toteutti MT:n tilauksesta Kantar Agri. Siihen vastasi 12.–17. tammikuuta yhteensä 1 092 henkilöä. Otanta on painotettu sukupuolen, iän, alueen ja puoluekannatuksen mukaan vastaamaan Suomen 18–79-vuotiasta väestöä.

    Lisää aiheesta
    • Kauppias Sami Sunnarborg (vas.) avasi Kouraan kyläkaupan. Ostoksilla ensi kerran käyneet Sara Mäenpää ja Pasi Ala-Holma ovat tyytyväisiä uudesta lähipalvelusta.

      Yhteiskunta | Oma kauppa on maaseutukylälle lottovoitto – Kourassa avasi ovensa harvinaisuus, upouusi kyläkauppa

      Tilaajalle

    Maaseudun Tulevaisuus kysyi asiaa myös kauppaketjuilta. Niiden mukaan myydyn ruoan kotimaisuusaste ei ole viime aikoina muuttunut, mutta kulutus on muuten kohdistunut edullisempiin tuotteisiin.

    Lidlin mukaan etenkin kilohintoja seurataan aiempaa tarkemmin, ja myös parasta ennen -päiväyksen alla alennetulla hinnalla myytävät tuotteet ovat aiempaa suositumpia.

    Tuoteryhmän sisällä hankitaan myös edullisempia tuotteita. Lidlin mukaan kaupan omien merkkien suosio on noussut, mikä sopii yhtiölle, jonka myynnistä valtaosa on omia merkkejä.

    Lidlin viestinnän mukaan myös hohtonsa menettäneiden mutta symökelpoisten hukka-ale hedelmien ja paistopistetuotteiden kysyntä on nyt kovaa.
    Lidlin viestinnän mukaan myös hohtonsa menettäneiden mutta symökelpoisten hukka-ale hedelmien ja paistopistetuotteiden kysyntä on nyt kovaa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Lisää aiheesta
    • Lihan hinnat ovat laskeneet vuoden alussa. Kauppojen omien tuotemerkkien myynti on kasvanut niiden alempien hintojen vetämänä.

      Ruoka | Kuluttajien ostopäätökset painavat ruuan hintaa alas, hintojen laskusta kertovat niin S-ryhmä kuin lihatalot

    Myös S-ryhmästä arvioidaan kulutuksen siirtyneen ”edullisempaan vastaavaan” tuotteeseen. Tämä ei automaattisesti tarkoita siirtymistä tuontielintarvikkeisiin, sillä kategorian sisältä löytyy myös erihintaisia kotimaisia tuotteita.

    Esimerkkinä S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho mainitsee maitohyllyn ja leipähyllyn, joissa on useita erihintaisia kotimaisiakin tuotteita.

    K-ryhmästä taas kerrotaan ruokamarkkinoiden kahdesta vastakkaisesta suuntauksesta. Kotimaisten tuotteiden kysyntä vuoden takaisesta on muuttunut hieman alaspäin, mutta samalla kotimaisuuden varmistavilla alkuperätunnuksilla merkityt tuotteet ovat kasvattaneet myyntiään.

    ”Suomalaisuuden esiin tuominen pakkauksissa selkeästi kiinnostaa asiakkaita ja luotetut alkuperämerkit tekevät tunnistamisen helpoksi”, arvioi valikoimajohtaja Harri Hellman.

    Maaseudun Tulevaisuus kysyi kaupoilta heidän myyntinsä kotimaisuusastetta viimeksi elokuussa. Tuolloin K- ja S-ryhmät arvioivat, että vajaa 80 prosenttia heidän ruokamyyntinsä arvosta tulee kotimaisista tuotteista.

    Lidl taas ilmoitti tuolloin määrällisesti, että noin 60 prosenttia myydyistä elintarvikkeista on kotimaista alkuperää.

    S-ryhmä ja Lidl kertovat vastaavat luvut nytkin, eikä K-ryhmänkään osalta suurta muutosta ole vastauksen perusteella tapahtunut.

    Lidl kehuu nostaneensa kotimaisuusastettaan pitkällä aikajänteellä. Vuodesta 2015 kotimaisuusaste on noussut noin kymmenen prosenttiyksikköä.

    Myös Lidl Suomen tuore toimitusjohtaja Conor Boyle vakuutti vastikään MT:lle sitoutumista suomalaiseen ruokaan.

    Lisää aiheesta
    • ”Suomessa ei ole kovin paljon tavarantoimittajia, joten haluamme solmia pitkiä ja tiiviitä suhteita. Olemme tiukkoja mutta reiluja neuvottelijoita ja maksamme heille oikein ja ajallaan”, Suomen Lidliä luotsaava Conor Boyle sanoo.

      Kauppa | Lidl vannoo sitoutumistaan suomalaiseen ruokaan – ”Olemme tiukkoja mutta reiluja neuvottelijoita”

      Tilaajalle
    • K-Market Neliapila sijaitsee Liperissä. Kesko uudistaa ensi vuonna 50 ruokakauppaansa ja perustaa kymmenen uutta.

      Talous | Kesko tienasi erityisen hyvin ruokakaupalla – ”Tuottajahinnat ovat nousseet merkittävästi enemmän kuin tuotantopanosten hinnat”

    • Xtra-tuotteiden hintoja on laskettu jo viime vuonna.

      Kauppa | S-ryhmä laskee taas hintojaan – lähes 400 tuotetta entistä halvemmalla

    • Suomalaisella luomutuotannolla voisi olla markkinoita maailmalla, uskoo Conor Boyle.

      Kauppa | Lidl vie Suomesta 190 eri elintarviketta – irlantilaisjohtaja näkee mahdollisuuksia useilla tuotetyypeillä

      Tilaajalle
    • Jorma Kemppaisen mielestä kauppojen tarjoamat bonukset voisi ohjata tuottajille.

      Kauppa | Lukijalta: Kenen katteista kauppojen bonusjärjestelmä eurot otetaan?

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria