

Seinäjoen Nurmossa Kouran kylällä avasi joulukuussa ovensa uusi kyläkauppa. Kauppias Sami Sunnarborg on avajaisviikolla positiivisen hämmennyksen vallassa saamastaan vastaanotosta.
”Ovi on käynyt ensimmäisinä päivinä tiuhaan. Asiakkaat ovat käyneet tutustumassa kyläkaupan tarjontaan ja kauppiaaseen. Palaute on ollut mahtavaa. Peruselintarvikkeita tarjoavaa kauppaa on kylälle odotettu pitkään”, hän summaa tunnelmia.
Kouran kylä sijaitsee noin 20 kilometrin etäisyydellä Seinäjoen keskustasta ja lähimmistä palveluista. Asukkaita kylässä on lähes 350. Edellisen kerran samaisen rakennuksen tiloissa kauppa on toiminut kymmenisen vuotta sitten.
Syntyjään kemiläinen Sunnarborg kuvaa itseään maaseudun ihmiseksi, joka monien vaiheiden myötä on päätynyt asumaan puolisonsa Päivi Alakankaan kanssa Kouraan pari vuotta sitten.
”Itse on todettu, että pitkä on kauppaan ajella maitopurkkia hakemaan. Kyläkaupan tarpeesta on naapureidenkin kanssa juteltu. Heidän yllytyksestään syttyi kipinä ryhtyä kyläkauppiaaksi.”
Päätöstä tuki myös se, että tytär Rina Sunnarborg lupautui töihin yritykseen.
”Saatiin tyttökin tänne lähelle meitä asumaan, mikäs sen parempi ratkaisu”, mies hymyilee.
Kaupan ala ei ole Sunnarborgille vallan uutta, vaikka elanto tulee nykyään Hailuodon kansimiehen toimesta. Työn rytmi sopii yhdistettäväksi kaupanpitoon.
”Kokemusta yritystoiminnasta on meillä entuudestaan, sillä pidimme Tampereella pubia ja Lempäälässä kesäkahvilaa. Työtä helpottaa myös se, että Päivi on taloushallinnon ammattilainen, joten kirjanpito pystytään hoitamaan itse.”
Yritystoiminnan kannattavuutta pariskunta laski monelta kantilta.
”Arvioitiin mahdollista asiakasvirtaa lähialueen asukasmäärän ja liikenteen perusteella. Lisänsä tuo lähistön kesämökkiasutus.”

Noin 50 neliön tiloissa toiminnan aloittanut Kouran Minimarket on nimensä mukainen elintarvikekioskin ja kyläkaupan välimuoto. Liikkeelle on lähdetty maltillisesti ja vähäisin investoinnein. Isoimmat kustannukset koituivat kylmälaitteiden ja kassajärjestelmän hankinnasta.
”Kyläkauppatuen kriteereitä emme vielä täytä valikoiman osalta, sillä meillä on 330 tuotetta vaaditusta viidestäsadasta myynnissä. Toiveissa on kehittää kauppaa perinteiseksi kyläkaupaksi, josta saa tilaamalla kaikkea tarvittavaa, muttereista moottorikelkkaan”, Sunnarborg visioi.
Yrittäjämyönteisyyttään korostava Seinäjoen kaupunki on Sunnarborgin mukaan ottanut uudet kauppiaat vastaan hyvin.
”Neuvontaa ja apua on tarjottu kaupungin kehitysyhtiön puolelta. Kaikkiaan yrityksen perustaminen lupahakemuksineen sujui mutkattomasti ja parissa kuukaudessa, vaikka olihan se papereiden täyttäminen tuskaa.”
”Alkuun googletin netistä suosituimmat myyntituotteet ja siitä omien mieltymyksien mukaan sitten suunniteltiin tarjonta.” Sami Sunnarborg
Asiakkaiden mukana kauppaan tulvii tuotetoiveita. Vielä tyhjänä olevien hyllyjen reunoille on teipattu niiden jättämiseen kehottavia lappusia. Kahviautomaatti on listalla ensimmäisten hankintojen joukossa.
”Kun ollaan itsenäinen liike, valikoima on täysin omissa käsissä. Alkuun googletin netistä suosituimmat myyntituotteet ja siitä omien mieltymyksien mukaan sitten suunniteltiin tarjonta.”
Kauppias toivoo, että kyläkaupasta tulee myös kyläläisten kohtaamispaikka.
”Kesällä tähän voisi sijoittaa pöytiä ja tuoleja eteen”, hän pohtii pihapiiriä katseellaan mittaillen.

Heikki Kauppinen asioi kyläkaupassa Kouran metsästysseuran sihteerin ominaisuudessa yhteistyökuvioita viritellen.
”Useampi seuran jäsen otti minuun yhteyttä kauppauutisen kuultuaan. Viesti oli, että jos joku on tarpeeksi hullunrohkea kaupan perustaakseen, sitä pitää kannattaa. Onhan se nyt helppoa, jos jahdissa eväät loppuvat kesken, päästään hakemaan lähikaupasta lisää”, toteaa Kauppinen. Hän ei itse asu kylällä, mutta arvioi sen merkityksen alueelle tuntuvaksi. ”Kauppa tuo kylälle elinvoimaa ja tekee Kourasta houkuttelevamman asuinpaikan.”
Ensi kerran kyläkauppaan asioimaan saapuivat Sara Mäenpää ja Pasi Ala-Holma. Viisihenkinen perhe on muuttanut Kouraan kesällä.
Valikoima on yhdeksänvuotiaan silmin varsin riittävä.
”Ihan kiva, kun tuli kauppa lähelle kotia. Kyllä täältä kaikki tarpeellinen näyttää löytyvän. Karkkia varmaan yleensä ostan”, arvioi Mäenpää kulutussuunnitelmiaan.
”Kyllä täältä kaikki tarpeellinen näyttää löytyvän.” Sara Mäenpää
Pasi Ala-Holma on kouralainen paluumuuttaja ja muistaa vireät ajat 1980-luvulta, jolloin kylällä oli kaksi ruokakauppaa ja muuta yritystoimintaa.
”Tämä oli mukava yllätys, että saatiin taas kauppa kylälle. Tenavana pyöräiltiin ostoksille, tässä samassa rakennuksessa oli ruokakauppa ja säästöpankki. Osuuskauppa sijaitsi tuossa vieressä, pois jo puretussa talossa. Kylällä oli elämää, oli metallipaja ja joen rannassa toimi saha”, Ala-Holma muistelee.

Rina Sunnarborg palvelee asiakkaita kassan takana. Positiivinen vastaanotto on ollut iloinen yllätys tuoreelle kyläläiselle.
”Hieman on vielä hakemista maksujärjestelmän sujuvuuden kanssa, mutta onneksi asiakkaat ovat ihanan kärsivällisiä. Moni heistä tulee kävelymatkan päästä. Kaupan ilmestymistä katukuvaan on kiitelty, sillä kyydin saaminen kaupunkiin ei ole kaikille helppo juttu.”
Kyläkaupassa on tärkeää ottaa aikaa kohtaamisille, hän pohtii.
”Palveluhetki on rauhallisempi ja kiireettömämpi kuin isoissa marketeissa. Aina on aikaa vaihtaa kuulumisia. Moni toivoo kauppareissulta myös toviksi juttuseuraa.”