• Fazer pienentää suklaalevyjensä kokoa: Näin paljon sinisestä leikataan

    Fazer on ilmoittanut pienentävänsä suosikkisuklaalevyjensä kokoa.
    Fazer on ilmoittanut pienentävänsä suklaalevyjen kokoa.
    Fazer on ilmoittanut pienentävänsä suklaalevyjen kokoa. Kuva: Janiko Kemppi
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    28.7.202512:02
    Janiko Kemppi

    Fazer kertoo tiedotteessaan pienentävänsä suosittujen suklaalevyjensä kokoa. Aiempi koko on ollut 200 grammaa, josta nipistetään pois 20 grammaa.

    Perinteisen maitosuklaan lisäksi myös muut suklaalevyt pienentyvät.

    ”Syksyn aikana Karl Fazer Maitosuklaa, Karl Fazer Tumma suklaa, Karl Fazer Vaalea maitosuklaa, Karl Fazer Avec ja Fazer Taloussuklaa siirtyvät 180 g kokoluokkaan”, Fazerin tiedotteessa kerrotaan.

    Fazer ei ole ainut suklaavalmistaja, joka on laskenut suklaalevyjensä kokoa. Yksi levykokoa pienentäneistä jättiyhtiöistä on Marabou, joka ilmoitti asiasta viime keväänä.

    Syynä pienennyksiin olivat Maraboun mukaan kohonneet kustannukset. Kaakaoteollisuus on kamppaillut jo pitkään ilmastonmuutoksen ja sään ääriolosuhteiden kanssa.

    ”Olemme jo pitkään havainneet merkittävää kustannusten nousua koko toimitusketjussamme. Keskeisten raaka-aineiden hinnat ovat kohonneet ennätyskorkeiksi, ja myös energia-, pakkaus- ja kuljetuskustannukset ovat pysyneet korkealla tasolla”, Mondelez Finland Oy:n toimitusjohtaja Niklas Lilius kertoi huhtikuussa.

    Lisää aiheesta
    • Maraboulta löytyy jo pienempi suklaalevy.

      Elintarviketeollisuus | Maraboun ratkaisu kaakaon hinnan nousuun: Pienentää suklaalevyjään

    • Mallaspohjainen makeislevy näyttää ulkoisesti suklaalta.

      Elintarviketeollisuus | Tällaista on suklaaton suklaa: Fazerin erikoinen kokeiluerä myytiin hetkessä loppuun

      Tilaajalle
    • Kaakao on yksi suurimmista metsäkadon aiheuttajista.

      Elintarviketeollisuus | Suklaa aiheuttaa yhä metsäkatoa – suomalaisille tuttu jättiyritys kieltäytyi vastaamasta selvityksen kysymyksiin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset