Pienellä kikalla omenahillon saa säilymään jääkaapissa lähes ikuisesti

Mökkini soinen ympäristö on varsinainen ruoka-aitta, josta riittää iloa pakastimeen koko talveksi.

Tiedän täsmälleen juuri ajan ja paikan, milloin luonto antaa makoisat mustikat, himotut hillat, kirpeät puolukat, turhaan väheksytyt juolukat ja karpalot, joista viimeiset kiskon jäätyneestä maasta.

Ne päätyvät pakastimeen ja päivittäin sieltä pöytään. Aamiaiselle teen yleensä tuorepuuroa valmiiksi illalla jääkaappiin. Sekaan paljon marjoja, desi hiutaleita, mehua ja maitoa sekä jugurttia ja hilloa. Setti yöksi jääkaappiin marinoitumaan, ja sängystä voi nousta kuin seisovaan pöytään.

Tänä syksynä iski hillitön omenahillon kaipuu, ja sitä tuli keiteltyä kahdesta omenapuun sadosta melkoisen monta kattilallista. Hieman vettä omenalohkojen sekaan ja kiehutusta, välillä hieman survimella muusausta ja sekaan sokeria ja mausteita.

Loraus Calvadosta tai konjakkia omenien sekaan. Kanelilla ja vaniljalla saa niilläkin kivasti luonnetta.

Pakastimeen mahtuu hilloa tietenkin vain rajallisesti. Osan säilön jääkaappiin tuttavalta saadun arvokkaan neuvon kera. Kun hillon laittaa kiehuvalla vedellä käsiteltyihin lasipurkkeihin ja kumoaa ne saman tien väärin päin, säilyvyys on liki ikuista. Näin ilma ei pääse missään oloissa pilaamaan hilloja.

Pakastin on vielä marraskuussakin niin täynnä hilloa ja marjoja, että sinne on turha yrittää tunkea lihapaloja tai leipää. Salaisesti saan nautintoa pakastimen hitaasta tyhjenemisestä, sillä henkisellä tasolla se valmentaa tulevaan talveen. Tulkoon tuulet ja tuiskut, itse tehdyillä luonnon antimilla pärjään kyllä kevääseen.

Ja jos marjat alkaisivat loppua, käyn hakemassa uusia syyskätköistä kuin orava. Äitini muistuttelee aika ajoin, että muistatkos hillonneesi kymmenen litraa mustikkaa syksyisellä käynnilläsi pakastimeeni. Toki muistan.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja