• Huvipuisto, maatila, akvaario, lomakylä – piparkakuista voi rakentaa mitä vain

    Tukholman arkkitehtuurimuseossa tuoksuvat kaneli ja neilikka, kun esillä on 141 toinen toistaan värikkäämpiä piparkakkutyötä.
    Piparkakkutalonäyttely on koottu kahteen isoon saliin.
    Piparkakkutalonäyttely on koottu kahteen isoon saliin. Kuva: Elina Simonen
    Ruoka|Ruoka
    5.12.202223:00
    Riitta Mustonen
    Tukholma

    Riikinkukko, käärme, tuulimylly, kirkko! Mitä kaikkea piparkakkutaikinasta ja erilaisista kuorrutteista voikaan saada aikaan. Sitä pääsee ihmettelemään Tukholman Modernin taiteen Arkkitehtuuri ja Design-museossa ArkDesissä Skeppsholmenilla.

    ArkDes on jo 31 vuoden ajan järjestänyt piparkakkutalokilpailun, johon kuka tahansa saa osallistua ja lähettää työnsä arvioitavaksi. Sarjoja on kolme: yksi alle 12-vuotiaille, toinen leivonnan harrastajille ja kolmas leivonnan tai muotoilun ammattilaisille.

    ”Tämä kilpailu on aina kiehtova aloitus joulunajalle. Näyttely on museomme suosituimpia”, kertoo museon mediavastaava Maria Östman.

    Osanottajamäärää ei ole rajoitettu, mutta tavallisesti osallistujia on vähintään sata. Töitä tulee näyttelyyn joka puolelta Ruotsia, ja kaikki otetaan vastaan, kunhan niissä ei ole kaupallisia mainoksia tai esimerkiksi poliittisia tunnuksia.

    Palkinnot tulevat sponsoreilta. Viime vuotta voittaja sai lieden, mutta tämän vuoden palkinto on vielä salaisuus. Se paljastuu vasta voittoseremoniassa 18. joulukuuta.

    ”Olet kävelyllä ja kuulet kulman takaa kummaa ääntä. Näet jotain ennennäkemätöntä: etanasirkuksen.”
    ”Olet kävelyllä ja kuulet kulman takaa kummaa ääntä. Näet jotain ennennäkemätöntä: etanasirkuksen.” Kuva: Riitta Mustonen

    Piparkakkunäyttelyn työt saavat aikaan ihastuksen huudahduksia. Tänä vuonna teemana on Runt hörnet eli Kulman takana, ja sitä on sovellettu luovasti.

    Kahdessa isossa hallissa voi ihmetellä niin värikästä riikinkukkoa istumassa pesällään pyrstö levitettynä kuin labyrinttia tai etanasirkusta. Joissain luomuksissa ruskeaa piparkakkua ei näy lainkaan värillisten kuorrutusten alta, kun taas toiset ovat hyvinkin pelkistettyjä ja yksivärisiä.

    Töissä näkyvät myös tämän vuoden puheenaiheet. Yhdessä talossa ei ole lainkaan jouluvaloja, koska perheellä ei ole varaa sähkölaskuun. Ja toisessa työssä kulman takana kutsuu seikkailuun Sir Vääs eli kuningaskobra, joka viime kesänä karkasi Tukholman huvipuistosta.

    Pyöreäkupolisen tornin nurkat ovat pyöristetyt eli kirjaimellisesti ”rundade hörnet”. Työ viestii, että voisiko muurien rakentamisen sijaan kutsua sisään.

    Onpa näyttelyssä myös talo, jonka kulman takana on räjähtänyt pommi, ja toinen, jonka katto on maalattu Ukrainan värein ja se toivottaa rauhaa Ukrainaan.

    Yleisö saa äänestää suosikkiaan 13.12. asti museossa, mutta myös verkossa, missä on kuva jokaisesta työstä. Voittajan valitsee nelihenkinen raati, ja siihen kuuluvat tänä vuonna arkkitehti, kondiittori, muotoilija ja koomikko.

    Paikallinen kirkko, Skeppsholmskyrkan, on yksi leivontaharrastajasarjan töistä.
    Paikallinen kirkko, Skeppsholmskyrkan, on yksi leivontaharrastajasarjan töistä. Kuva: Elina Simonen

    Jos suuntaa joulureissulle Tukholmaan, ArdDes-museon lisäksi Tukholman Moderna museetissa on kuuluisan ruotsalaisen taiteilijan Hilma af Klintin näyttely samaan aikaan eli 8.1. asti.

    Lisäksi kannattaa muistaa, että Tukholmassa museoihin on vapaa pääsy ainakin tämän vuoden loppuun asti. Käymisen arvoinen on esimerkiksi Ruotsin kansallismuseo Nationalmuseum, joka avautui viiden vuoden saneerauksen jälkeen vuonna 2018 täysin uudistettuna.

    Muuta nähtävää Tukholmassa

    Tukholman jouluvalot 13. tammikuuta asti ja Nobelin valoviikko, jolloin rakennuksia on valaistu, 11.12. asti.

    Vanhan kaupungin joulumarkkinat Stortorgetilla joka päivä 23.12. asti.

    Skansen avoinna neljänä viikonloppuna ennen joulua. Winterwonderland 8.1. asti.

    Ejes Choklad -suklaapuoti Gärdetissä, kuninkaallinen suklaan hovihankkija.

    Lisää aiheesta
    • Joulusauna syntyy piparkakkutaikinasta

    • Nina Riccin puku oli kuningatar Silvian päällä vuonna 1995, kun kruununprinsessa Victoria oli 18-vuotiaana ensimmäistä kertaa juhlissa. Vuonna 2018 Victoria käytti juhlissa äitinsä pukua.

      Ruotsalaisetkin pettyivät: Nobel-juhlallisuudet peruttu toista kertaa – juhla on ruotsalaisille kuin meille itsenäisyyspäivä

    • Abba tunnetaan monenkirjavana kimaltavista esiintymisasuistaan. Veera Korhonen

      Abba museoitui Tukholmaan

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle