• Tekoäly loi ”täydellisen kahvin” – suomalaispaahtimolle tulvii tilauksia ulkomailta

    Helsinkiläisen Kaffa Roastery -kahvipaahtimon ja tekoälytalo Elevin uusi tekoälykahvi noteerattiin Yhdysvalloissa asti.
    Paahtaja Mike Akins epäili ensin tekoälyn reseptiä, mutta totesi sen lopulta toimivaksi.
    Paahtaja Mike Akins epäili ensin tekoälyn reseptiä, mutta totesi sen lopulta toimivaksi. Kuva: Janiko Kemppi
    Ruoka|Ruoka
    26.4.202422:00
    Janiko Kemppi

    AI-conic on tekoälykahvi, jonka ovat kehittäneet Helsingin Punavuoressa toimiva Kaffa Roastery ja tekoälytalo Elev. Kahvin paahtamisesta ovat vastanneet ihmiset, mutta resepti on laadittu tekoälyn kielimallien avulla.

    Maku perustuu suureen määrään makuaineistoa Kaffa Roasteryn aiemmista kahveista. Tekoälyosuudesta vastanneen Elevin Antti Merilehto korosti, ettei tekoäly korvaa ihmistä, vaan se tuo uusia näkökulmia kahvin paahtamiseen.

    ”Tekoälykahvi on loistava esimerkki yksinkertaisesta ideasta: otetaan kahvien makukuvauksia ja kehitetään niiden pohjalta uusi kahvi”, Merilehto sanoo.

    Merilehto kertoo olleensa Kaffa Rosteryn kanta-asiakas jo yli 10 vuoden ajalta. Kahvilassa istuessaan Antti on kehittänyt tekoälykoulutuksia ja kirjoittanut tietokirjaa tekoälystä. Ajatus tekoälykahvista syntyi keväällä 2023, kun ChatGPT ja muut tekoälytyökalut nousivat tietoisuuteen.

    Kahvipaketin suunnittelussakin on hyödynnetty tekoälyä.
    Kahvipaketin suunnittelussakin on hyödynnetty tekoälyä. Kuva: Janiko Kemppi

    Paahtaja Mike Akins kertoi Kaffan järjestämässä maistelutilaisuudessa, että suurimmassa osassa kahveja käytetään vain kahta eri papua. Tekoälyn ehdottama resepti sisälsi kuitenkin neljää eri papua, mikä oli Akinsin mielestä aivan liikaa.

    Kun kahvi paahdettiin tekoälyn reseptillä, totesi Akins kuitenkin, että resepti toimi hyvin. Ainoastaan paahtoastetta piti muuttaa.

    Kaffa Roasteryn AI-conic-kahvi on herättänyt laajalti kiinnostusta myös maailmalla. Kahvista ovat kirjoittaneet esimerkiksi yhdysvaltalaislehti Washington Post sekä Independent. Kahvia on tilattu jo yli kymmeneen maahan.

    Lisää aiheesta
    • Kahvin aromit eivät karkaa, kun kahvia säilytetään oikein.

      Ruoka | Säilytätkö kahvia oikein? Näin saat sen maistumaan paremmalta

    • Pikakahvia voi hyödyntää monin eri tavoin ruoanlaitossa.

      Ruoka | Mahtavia mokkamakuja minimuruista: 4 herkullista reseptiä kahvin ystäville

      Tilaajalle
    • Joka päivä maailmassa juodaan 1 500 miljoonaa kupillista kahvia.

      Ympäristö | Käytetyistä kahvinporoista yllättävä apu vesien puhdistamiseen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle