Aronian parkkihapot vetävät suun mutrulle – ilmiön voi käyttää ruuanlaitossa eduksi

Kun istutimme pensasaidan, ajatuksena oli, että siitä voisi saada paitsi tonttia rajaavan istutuksen, myös jotakin syötävää.

Lajiksi valikoitui marja-aronia, jonka käytöstä ei ollut juuri aikaisempaa kokemusta.

Syötäväähän sieltä tulee, enemmän kuin viitsii syödä.

Marja-aronia on niin voimakasmakuinen ja satoisa, että pensasaidan potentiaalista jää suuri osa eläimille. Riittoisa marja se on ollut tänä talvena niillekin. Siellä marjoja edelleen roikkuu keskellä talvea, mustarastaiden hengenpitimiksi. Ovatpa peuratkin käyneet niitä rouskuttamassa.

Pensasaidalla marjastaminen on helppoa. Ämpärin saa äkkiä täyteen, eikä tarvitse ajella kauaksi salaisiin marjapaikkoihin. Joku voi nähdä tämän puutteena, kun metsäelämys jää kokematta.

Monien lähteiden mukaan aronia on erittäin terveellistä. Siltä se myös maistuu. Makunsa takia se on mielestäni ennemmin rohto tai mauste kuin perusmarja.

Aronialla saisi helposti pakastimen täytettyä, mutta useimmat muut marjat maittavat paremmin. Aronian kovin kirpeys lähtee, jos malttaa poimia marjat vasta pakkasen puraisemina. Ei se silti mansikaksi muutu.

Vuosien varrella meillä on kokeiltu aronian syömistä sellaisenaan, pakastamista, kuivaamista, mehustamista ja soseuttamista. Olemme saaneet lahjaksi myös oivallista aronia-chutneytä. Mehu ja sose ovat olleet ainoat tavat saada isoja satseja kulutettua. Sose on hyvää omenasoseeseen sekoitettuna, mutta satoajat eivät osu oikein yhteen.

Parkkihappoinen marja vetää suun mutrulle kuin kuivista kuivin punaviini. Ilmiö tuotti oivalluksen. Punaviinihän toimii hyvin ruuanlaitossa, toimisiko marjakin?

Kyllä vaan! Aronian viasta voi tehdä hyveen. Esimerkiksi naudanlihasta tulee mureaa, ja kastikkeesta maukasta ja värikästä, kun nakkaa kourallisen aronioita pataan muhimaan.