Miksi kukaan kasvattaa kurpitsaa, ihmetteli kollega –itse keksin monta syytä

Otsikon kysymyksen esitti kollegani, kun kerroin runsaasta kurpitsasadostani. Oransseja, yli kymmenkiloisia mölliköitä puski muutaman taimen tuloksena melkein kymmenkunta. Lisäksi tuli kesäkurpitsaa.

Jälkimmäisen käyttö on melko helppoa. Satoa tulee pitkin kesää ja käyttökohteita on lukemattomia. Oranssi kymmenkiloinen pallero sen sijaan on hankalampi tapaus. Koko sato kypsyy yhtä aikaa ja vaikka kurpitsa säilyy hyvin, yhdenkin käyttö kerralla vaatii kekseliäisyyttä.

Otsikon kysymykseen vastaan tunnustaen, että olen alun perin ryhtynyt kasvattamaan kurpitsoja lähinnä niiden maanpeittokyvyn vuoksi.

Runsas kasvusto peittää tehokkaasti kanien jätöksillä höystetyn ja jätevillalla katetun lehtikompostin. Tänä vuonna se ulottui monta metriä ulkopuolellekin ja kiipesi muun muassa tuijaan sekä aidan raosta naapuriin.

Ennakkoluuloja uhmaten olen kokeillut vuosien varrella kurpitsasta monenlaista.

Suosikeiksi näistä nousevat chilinen keitto, paahdetut siemenet ja amerikkalainen kurpitsapiirakka. Säilykkeiden ystävä en ole ja hillo tuntuu vaivalloiselta, mutta hyvää reseptiä voisin kummastakin kokeilla.

Viimeisimpänä uutuutena maistelin mausteista kurpitsalattea. Ei se pahaa ollut, mutta teelusikallinen kerralla sato hupenee hitaasti. Seuraavaksi pitänee opetella syömään kurpitsaa paahdettuna lisukkeena.

Terveellistäkin se on: vähän kaloreita ja runsaasti beetakaroteenia. Tätä kirjoittaessa opin, että kurpitsa sopii lisukkeeksi myös koiralle, siispä pian nekin saavat auttaa sadon hyödyntämisessä.

Kuorien hyödyntäminen on tietysti se riemukkain osuus. Pitipä halloweenista tai ei, mikä sen parempaa, kuin kovertaa iso ja ilmeikäs lyhty oman maan antimista.

Kirjoittaja on Suomalaisen Maaseudun tuottaja ja Kaakkois-Suomen aluetoimittaja.