Pellolla keskellä vehreää lehvästömerta möllöttää kuusi valtavaa möhkälettä, jotka on huolella peitetty valkein lakanoin. Ne ovat jättimäisiä kurpitsoja, joiden nimet ovat Bärtil, Pikkuveli, Pirkkoliisa, Marianna, Sirpaleena ja Eevamaria.
”Nämä on pakko nimetä, jotta pystyn erottamaan ne kasvutaulukossa”, selittää Anni Kyrö, jättikurpitsojen kasvattaja.Hän kasvattaa kurpitsoja harrastuksenaan Harjulan tilalla Orimattilassa. Päätyönään hän viljelee hyöty- ja koristekasveja sekä leikkokukkia.
Kyrö on kasvattanut kurpitsoja muutaman vuoden. Tähtäimessä ovat jälleen Jättikasvisten SM-kisat, jotka pidetään syyskuun lopulla Mäntsälässä. Viime vuonna hän sijoittui pronssille 256-kiloisella kurpitsallaan. ”Se oli suurin, minkä olen onnistunut kasvattamaan.”
Jättikasviksista Kyrö kiinnostui vanhempiensa vanavedessä, molemmat kun olivat mukana auttamassa Jättikasvisyhdistyksen kilpailussa. ”Liityin yhdistykseen, sain siemenpaketin ja rupesin kokeilemaan.”
Jättikurpitsa on koostaan huolimatta varsin herkkänahkainen tyyppi. Sen kuori vaurioituu herkästi esimerkiksi omien lehtien hankauksesta.
Valtava kasvutahti – jopa 30 kiloa päivässä – tekee sen, että kurpitsa on vaarassa haljeta omaan turpoamiseensa. ”Itse tähtään kohtuulliseen päivävauhtiin”, Anni Kyrö kertoo.
Riuska tahti merkitsee myös sitä, että kasvi kuluttaa suuren määrän vettä ja ravinteita. Kasvava hedelmä tarvitsee vähintään litran vettä kiloa kohden vuorokaudessa.
”Tämä 150-kiloinen Pikkuveli kuluttaa vuorokaudessa ainakin 150 litraa vettä”, Kyrö kertoo. ”Kurpitsoilla on varsin matalat juuret, jotka kuivuvat herkästi.”
Jos ei sada, Kyrö sadettaa peltoa useamman tunnin päivässä. Sadetuksen huono puoli on, että se viilentää kasvustoa, mikä taas hidastaa kasvutahtia.
Myös lannoitteiden annostelu on omanlaistaan taidetta. ”Hedelmän kasvu vaatii huomattavasti kaliumia ja magnesiumia, typpeä sen sijaan ei kannata nyt juurikaan antaa”, Kyrö selittää. Tasapainoinen lannoitus on muistettava koko ajan.
Jokainen kurpitsa vaatii yksilöllistä huolenpitoa ja pysähtymistä.
”Tämä on aikaa vievä ja stressaava harrastus”, hän nauraa. ”Mielenkiinto pysyy yllä, kun jännitysmomentteja on jatkuvasti.”
Kurpitsa voi alkaa haljeta, mädäntyä, kolhiutua ja esimerkiksi linnut voivat nokkia niitä. ”Mahdolliset haavat pitää puhdistaa ja kuivata. Jotkut käyttävät jopa talkkia tai tuuletinta kuivana pitämiseen.”
Sää on merkittävä tekijä. Ihanteellista olisi, jos päivällä olisi noin 30 astetta lämmintä ja yöllä noin 15. ”Sataa saisi öisin. Silloin kurpitsa kasvaisi jatkuvasti.”
Kun yöt alkavat kasvukauden lopulla kylmetä, pitää kurpitsat peittää lämpimästi. Päivisinkin ne verhotaan lakanoilla, jottei aurinko porota pintaan.
Melko pienestä pitäen ne ovat köllötelleet irti maasta, eurolavan ja styrox-pehmusteen päällä.
Ensimmäiset jättikurpitsan siemenet tuotiin Yhdysvalloista. ”Siellä tämä harrastus on aivan eri luokkaa”, Anni Kyrö kertoo.
Harrastajat tilaavat siemeniä jonkin verran Yhdysvalloista, Saksasta, Hollannista ja Uudesta-Seelannista. Britanniassa osataan monien muiden jättikasvisten kasvatus, mutta sieltä ei siemeniä enää valitettavasti saa.
Kotimaisen kasvatuksen tuotoksista otetaan siemenet talteen ja yhdistys jakaa niitä vuosittain siemenkirjeessä jäsenilleen. ”Näin voimme olla varmoja siitä, että kyseessä ovat aitojen jättilajikkeiden siemenet. Maailmalla ei aina olla niin tarkkoja puhtaasta pölytyksestä”, Kyrö harmittelee.
Vaikka yleiset ohjeet jättikasvisten kasvattamiseen saakin yhdistyksen kautta, on jokaisella kasvattajalla omat kikkansa, jotka pidetään visusti omana tietona.
Kurpitsankasvatus on jättiharrastuksen kuninkuuslaji: siinä riittää osallistujia ja kisa on kova. Muiden kasvisten osalta suomenmestaruustasolle on helpompi päästä.
”Periaatteessa harrastus vaatii vain tilaa, lämpöä, vettä ja lannoitteita”, Anni Kyrö sanoo. Ja tietysti sitoutumista, sillä kasveja ei voi unohtaa viikoksi pärjäämään itsekseen.
”Tämä ei ole parvekekasvi, mutta on palstaviljelijöitä, jotka kasvattavat jättejä kaupungeissakin.”
Yhden kurpitsan kasvusto vie tilaa jopa kymmeniä neliöitä. Yhteyttävää lehtipinta-alaa tarvitaan paljon. Samalla täytyy poistaa varkaat ja ”jarrupallot” eli varren ylimääräiset hedelmät, jotka vievät kasvin energiaa.
”Tämä ei ole parvekekasvi, mutta on palstaviljelijöitä, jotka kasvattavat jättejä kaupungeissakin.”
Jättikasvisharrastajia on moneen lähtöön. ”On maalaisia, kaupunkilaisia, nuoria, vanhoja, naisia ja miehiä”, Kyrö kertoo. ”Esimerkiksi lapsi ja vanhempi voivat kasvattaa kasvia yhdessä. Lapsi oppii samalla vastuuta.”
”Osa harrastajista kasvattaa vain sitä yhtä kurpitsaa, osa useita kasvilajeja.”
Jättikurpitsat täytyy kuskata peräkärryllä tai traktorin lavetilla kisapaikalle. Kaukaisimmat kisaajat tulevat SM-kisaan Kiteeltä asti.
Jännitys ei pääty edes kisapaikalla: valtava hedelmä saattaa räjähtää nostettaessa. Nostamiseen tarvitaan konevoimaa, ihmiskäsin niitä ei voi liikuttaa.
Haljenneet tai muuten rikkinäiset kurpitsat punnitaan, mutta ne eivät pääse sijoituksille.
Usein punnitustuloksen saaneista yksilöistä otetaan siemenet talteen seuraavaa vuotta varten.
”Ja hedelmäliha toki syödään. Jättikurpitsasta sitä riittää koko kylälle! ” Kyrö nauraa.
Eräskin kurpitsa päätyi ruoka-avun kautta vähävaraisille. ”Itse olen ilmoittanut kylän somessa, että tulkaa hakemaan.”
Kyrö syö kurpitsaa vuoden ympäri. Hän pakastaa hedelmälihan soseena ja tekee erilaisia keittoja. ”Vaikkapa porkkanaa, perunaa ja mausteita kaveriksi, siinä se on.”
Suomen Jättikasvisyhdistyksen järjestämä SM-kasviskilpailu ja kasvisnäyttely pidetään 28.9.2024 Keudan Saaren kartanolla Mäntsälässä.
Perustettu vuonna 2010. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää jättikasvisten kasvatusta Suomessa.
Vuosittain pidetään jättikasvisten SM-kilpailu, joissa kisaavat omissa luokissaan mm. erilaiset kurpitsat, pavut, juurikkaat, kaalit, kurkku, tomaatti, peruna ja monet muut.
Viime syksyn SM-kisan voittajakurpitsa painoi 487,2 kiloa. Suomen ennätyskurpitsa painoi 716 kiloa (v. 2012).
