• Einesruoka voi muuttaa aivojasi, kertoo uusi tutkimus

    Ultraprosessoidun ruoan aiheuttama muutos voi johtaa ikävään kierteeseen, jonka lopputuloksena ovat lihominen sekä sairastuminen.
    Ongelmallisimpia ovat ruoat, jotka sisältävät paljon kemiallisesti muokattuja ainesosia ja lisäaineita, kuten prosessoidut lihatuotteet.
    Ongelmallisimpia ovat ruoat, jotka sisältävät paljon kemiallisesti muokattuja ainesosia ja lisäaineita, kuten prosessoidut lihatuotteet. Kuva: Carolina Husu
    Ruoka|Ruoka
    13.6.202511:30
    Taneli Laine

    Ultraprosessoitu ruoka saattaa muuttaa aivojen rakennetta ja siten johtaa ylensyönnin kierteeseen, todetaan uuden kansainvälisen tutkimuksen loppuraportissa. Tutkimuksen aineistona käytettiin noin 30 000 keski-ikäisen britin biopankkitietoja.

    ”Löytömme viittaavat siihen, että runsaasti ultraprosessoitua ruokaa syövillä tapahtuu rakenteellisia muutoksia niillä aivojen alueilla, jotka säätelevät syömiskäyttäytymistä”, kertoo tutkija Arsène Kanyamibwa Helsingin Yliopistosta.

    Muutoksia näkyy muiden muassa hypotalamuksessa, mantelitumakkeessa ja tyvitumakkeissa.

    Tutkimustulos viittaa siihen, että yhteys ylensyönnin ja ultraprosessoidun ruoan välillä ei johtuisi ainoastaan lihavuudesta ja elimistön tulehduksesta. Ruoka saattaa muuttaa aivojen ohjaamaa syömisen sääntelyä.

    Aivoissa tapahtuvat muutokset saattavat selittyä ultraprosessoitujen ruokien ainesosilla ja lisäaineilla, kuten emulgointiaineilla.

    ”Yhteyden vahvistamiseksi tarvitaan kuitenkin vielä pitkäaikaisia ja kokeellisia tutkimuksia.”

    Tutkija muistuttaa, että kaikki prosessoidut ruoat eivät ole yhtä lailla pahaksi.

    ”Erityisesti monet kasvisperäiset prosessoidut ruoat, kuten pakastekasvikset, ovat suositeltavia. Hyvä esimerkki prosessoinnin hyödyistä on myös maidon pastörointi. Sen sijaan ongelmallisia ovat tuotteet, jotka sisältävät paljon kemiallisesti muokattuja ainesosia ja lisäaineita, kuten prosessoidut lihatuotteet.”

    Katso tutkijan video aiheesta.

    Tutkimusartikkeli julkaistiin Metabolic Health and Disease -lehdessä.

    Lisää aiheesta
    • Laillistettu ravitsemusterapeutti mainitsee ultraprosessoiduista ruoista esimerkkinä mm. perunalastut. Kuvituskuva.

      Ruoka | Ultraprosessoitu ruoka voi vähentää elinvuosia – ravitsemusterapeutti jakaa vinkkinsä sen välttämiseksi

    • Onko jauhelihan tehotuotannon rattaat pidettävä pyörimässä hinnalla millä hyvänsä?

      Ruoka | Jauhelihapula puskee muuttamaan tottumuksia – ilmankin pärjää hyvin

    • Hapatetut ruoat ovat olleet ihmiskunnan käytössä vuosituhansia. Niitä on ehkä alun perin ruvettu valmistamaan, koska ne säilyvät pitkään pilaantumatta.

      Ruoka | Harva miettii tarttuessaan hapankaaliin, että se on terveellistä tälle elimistön osalle

    Artikkelin aiheet
    ultraprosessoitu ruoka
    aivot
    tutkimus
    ylensyönti
    Helsingin Yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle