• Hyödynnä joululta jäänyt kinkku ja muut raaka-aineet – näitä reseptejä kannattaa kokeilla

    Jokavuotinen tavoite on, että jouluksi ostetaan ja valmistetaan täsmämäärä ruokaa ja herkkuja. Aina se ei kuitenkaan ihan onnistu. Saat vaihtelua ja minimoit hävikin, kun jalostat jämistä uusia erimakuisia ruokalajeja.
    Tilaajalle
    Hyödynnä joululta jääneitä raaka-aineita välipäivien aikana.
    Hyödynnä joululta jääneitä raaka-aineita välipäivien aikana. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Ruoka
    26.12.202408:30
    Helena Saine-Laitinen

    Ruoan menekki voi aiheuttaa päänvaivaa, kun koolla on tavallista isompi joukko. Nyrkkisäännön mukaan ruokaa varataan yhdelle aterialle noin puoli kiloa syöjää kohden. Jos joulun ruokia jää yli, ne kannattaa hyödyntää välipäivien aikana.

    Kalat ovat kilohinnaltaan kalliita ja säilyvyydeltään herkimpiä. Graavatut sekä lämmin- ja kylmäsavustetut kalat uppoavat kotoisiin kiusauksiin ja pastakastikkeisiin. Kun silppuat kaloja tuorejuuston tai ranskankerman joukkoon ja maustat hyvin vaikkapa piparjuurella tai sinapilla ja yrteillä, saat oivan täytteen uuniperunoille, blineille ja kerrosleipiin.

    Joulukala ui sujuvasti myös pasteijoiden täytteeksi ylijääneen riisipuuron tai nopeasti kypsyvän ruokakauran kera. Sillit ja silakat säilyvät pidempään, mutta niitäkin voi sujauttaa silakkalaatikkoon tai anjoviksen sijaan janssoninkiusaukseen. Klassikoista pitävä pyöräyttää uudenvuoden alkuruoaksi sillijäädykkeen pakastimeen. Vai kokeilisitko amsterdamilaista katuruokaa eli silliä hodarisämpylän välissä sipulin, suolakurkun ja majoneesin kera?

    Nakkimuki herauttaa hymyt uudenvuoden rennoissa kemuissa

    Pahvimukista törröttävät höyrynakit ovat urheiluhallien kisakatsomoissa suosittua hiukopalaa. Oletettavasti tämäkin keksintö on syntynyt vahingossa – kertakäyttölautasten loputtua, joku neropatti keksi napata pahvimukitornin hätiin. Nakit kuppiin, maustekastikkeet perään ja hitti oli syntynyt.

    Nakkimuki on mutkaton herkku myös yöruokana tai illanistujaisten tarjottavana. Perusnakkien lisäksi voit valita marketista kivan kimaran erilaisia laadukkaita makkaroita. Luonnonkuorinakit, braatvurstit ja erilaiset raakamakkarat lisukkeineen nostavat tunnelman kattoon, vaikka katsomossa ei oltaisikaan.

    Joulukinkku maistuu mainiolta ruokaisan ranskalaispiirakan, quiche lorrainen täytteenä. Lisää kaveriksi vain purjoa, juustoa, munia ja kermaa. Kinkkua on kätevä silputa niin kiusauksiin, kastikkeisiin kuin munakkaankin täytteeksi. Aasialaisviritteinen makeansuolainen ja mausteinen karamellipossu on omiaan riisin kera tai höyrysämpylöiden välissä punakaalisalaatin kanssa syötynä.

    Joulun perinteiset kasvislaatikot antavat makulisää leipä- ja rieskataikinoihin. Juureslisä tekee hyvää myös ruokaisiin pannaritaikinoihin, ja laatikoista syntyy maukkaita versioita karjalanpiirakoista. Rosolli löytää helposti uuden muotonsa ja makunsa sosekeitona.

    Erilaiset suklaanamut voit sulattaa yhteen ja tarjota jälkiruokafonduena, johon dipataan hedelmäpaloja, vaahtokarkkeja tai vaikka kahvikakkukuutioita. Jos konvehdeissa on runsaasti valuvia täytteitä, kannattaa sulatusastiaan pilkkoa lisäksi hieman tummaa perussuklaata. Samalla sulatusmenetelmällä voit leipoa erilaisia meheviä suklaakakkuja.

    Jos pakastimeen jäi lehtitaikinalevyjä, leivo niistä maukkaita pasteijoita. Täytteeseen voit upottaa savu- tai graavikalaa tai silputtua kinkkua.
    Jos pakastimeen jäi lehtitaikinalevyjä, leivo niistä maukkaita pasteijoita. Täytteeseen voit upottaa savu- tai graavikalaa tai silputtua kinkkua. Kuva: Sanne Katainen

    Lohipasteijat

    10–16 kpl

    • Ainekset
    • 1 pkt (500 g) lehtitaikinalevyjä
    • Täyte
    • 150 g kylmäsavu-, graavi- ja/tai savulohta
    • 2 kananmunaa kovaksi keitettynä
    • 1½ dl kypsää ruokakauraa, riisiä tai riisipuuroa
    • ½–1 dl tuorejuustoa (esim. piparjuuri)
    • ½ dl ruohosipulia hienonnettuna
    • ½ dl tilliä hienonnettuna
    • ½ tl valkopippuria
    • ripaus suolaa
    • Voiteluun
    • kananmunaa
    • Päälle
    • seesaminsiemeniä

    Valmistusohje

    Levitä taikinalevyt sulamaan vartiksi.

    Hienonna lohi.

    Kuori kanan munat ja hienonna ne. Sekoita täytteen aineet keskenään. Jos käytät riisipuuroa, voit jättää tuorejuuston pois. Tarkista maku.

    Kauli sulaneet taikinalevyt vähän ohuemmiksi ja leikkaa levyt kahtia.

    Nostele ruokalusikallinen täytettä taikinapalalle, sipaise reunat kevyesti vedellä ja taita kolmioiksi. Nipistä reunat kiinni ja painele vielä haarukalla.

    Pistele pasteijat, voitele kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.

    Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

    Huom! Lehtitaikinalevyjen määrä pakkauksissa vaihtelee viidestä kahdeksaan riippuen valmistajasta. Se vaikuttaa myös saatavien pasteijoiden määrään.

    Voit vaihtoehtoisesti käyttää myös torttu- tai voitaikinalevyjä.

    Suklainen juustokakku säilyy pakastimessa vaikka uudenvuoden juhliin.
    Suklainen juustokakku säilyy pakastimessa vaikka uudenvuoden juhliin. Kuva: Sanne Katainen

    Jäädytetty suklaa-juustokakku

    8–10 annosta

    • Ainekset
    • 150 g keksejä ja/tai piparkakkuja
    • 75 g voita
    • Täyte
    • 200 g suklaata
    • 2 kananmunaa
    • 1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
    • 2 dl tomusokeria
    • 2 tl vaniljasokeria
    • 2 dl kuohukermaa
    • Koristeluun
    • suklaata paloiteltuna

    Valmistusohje

    Murenna keksit pakastepussissa kaulimen avulla tai tehosekoittimessa. Sekoita muruihin sulatettu voi. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (20–24 cm) ja painele lusikanselällä keksiseos tiiviisti sen pohjalle.

    Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa.

    Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset erikseen.

    Sekoita huoneenlämpöisen tuorejuuston joukkoon sokerit, keltuaiset sekä hieman jäähtynyt suklaa.

    Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota kerma. Yhdistä vaahdot suklaa-tuorejuustoseokseen ja sekoita varovasti nostellen.

    Kaada seos keksipohjan päälle. Peitä vuoka. Pakasta vähintään 6 tuntia.

    Ota juustokakku pakastimesta pehmenemään reilu puoli tuntia ennen tarjoilua. Koristele suklaapaloilla.

    Ranskalainen kinkkupiiras nielaisee täytteeseensä joulukinkun rippeet.
    Ranskalainen kinkkupiiras nielaisee täytteeseensä joulukinkun rippeet. Kuva: Sanne Katainen

    Ranskalainen kinkkupiiras quiche lorraine

    8–10 palaa

    • Ainekset
    • Pohja
    • 100 g voita
    • 2½ dl vehnäjauhoja
    • ½ tl suolaa
    • ½ dl kylmää vettä
    • Täyte
    • 300 g kinkkua tai palvikinkkua
    • 15 cm pala (120 g) purjoa
    • 2 dl ruokakermaa
    • 150 g ranskankermaa
    • 3 kananmunaa
    • 1 ps (130 g) mustaleimaemmentaalijuustoraastetta
    • 1 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
    • ½ tl mustapippuria
    • noin ½ tl suolaa

    Valmistusohje

    Nypi kylmä voi, jauhot ja suola murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.

    Painele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (ø 24 cm) pohjalle ja reunoille noin 4 sentin korkeudelle. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa täytteen valmistuksen ajan.

    Leikkaa kinkku pieniksi kuutioiksi.

    Halkaise, huuhtele ja hienonna purjo.

    Sekoita kermat, munat, juustoraaste ja mausteet keskenään kulhossa.

    Esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 10 minuuttia.

    Levitä purjot ja kinkut esipaistetulle piiraspohjalle tasaisesti. Kaada päälle kermaseos.

    Jatka paistamista uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 30 minuuttia, kunnes täyte on paistunut kauniin väriseksi. Viimeistele piirakka tuoreella timjamilla.

    Urheiluhalleilta tutut nakkimukit maistuvat myös rennoissa illanistujaisissa.
    Urheiluhalleilta tutut nakkimukit maistuvat myös rennoissa illanistujaisissa. Kuva: Sanne Katainen

    Nakkimukit ja lohkoperunat

    4 annosta

    • Ainekset
    • noin 800 g nakkeja, braatvursteja ja/tai raakamakkaroita
    • Lisäksi
    • ketsuppia
    • majoneesia
    • Lohkoperunat
    • 800 g yleisperunoita (keltainen pussi)
    • 2–3 rkl rypsiöljyä
    • 1 tl suolaa
    • ½ tl mustapippurirouhetta
    • 1 oksa tuoretta rosmariinia tai 1 tl kuivattua

    Valmistusohje

    Aloita lohkoperunoista. Pese perunat ja leikkaa ne pitkittäin tasakokoisiksi lohkoiksi. Kuivaa perunat huolellisesti talouspaperilla ja kumoa kulhoon.

    Mittaa joukkoon öljy, suola, pippuri ja rosmariinin neulaset. Pyörittele perunat öljyseoksessa. Kumoa lohkot leivinpaperin päälle uunipellille ja levitä tasaiseksi kerrokseksi.

    Kypsennä perunoita 225-asteisessa uunissa 25–30 minuuttia. Kääntele kypsennyksen puolivälissä. Kuumenna makkarat perunoiden kypsyessä.

    Napsauta nakkiketjun nakit irti toisistaan ja pane ne kattilaan tai kuumuutta kestävään kulhoon. Kaada nakkien päälle kiehuvan kuumaa vettä sen verran, että nakit peittyvät kokonaan. Peitä kulho ja jätä nakit lämpenemään noin 5 minuutiksi. Tällä menetelmällä luonnonkuori ei repeä, mikä käy helposti keitettäessä.

    Paista raakamakkarat ja braatvurstit pannulla kauniin ruskeiksi.

    Annostele makkarat mukeihin siten, että kaikki saavat maistella erilaisia.

    Tarjoa lisänä lohkoperunoita, ketsuppia ja majoneesia, jonka voit maustaa kokojyväsinapilla, valkosipulilla, sitruunalla tai maustekurkkusilpulla.

    Lisää aiheesta
    • Pursotettu ruusuke tekee munanpuolikkaista juhlavan näköisiä.

      Reseptit | Helppoa ja erittäin maukasta: Kokeile munanpuolikkaita uudella tapaa

    • Muhkeasta juhlakranssista riittää isommallekin vierasjoukolle.

      Reseptit | Leivo näyttävä leipäkranssi: Yllättää tomaattisella maullaan

    • Mätitahna tuo janssoninkiusaukseen rutkasti lisämakua.

      Ruoka | Rakastetun janssoninkiusauksen salainen ainesosa paljastettiin: Lopputulos on täydellinen

    • Pätkiskakku on näyttävä osa juhlapöytää.

      Reseptit | Pätkiskakku on suklaan ystävän unelma – näin leivot sitä kotona

    Artikkelin aiheet
    joulu
    jämät
    reseptit
    kinkku
    hävikin välttäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle