• Sienistä tulee superherkullisia grillissä – ota nämä kesäiset reseptit talteen

    Sieniä voi täyttää, mutta ne sopivat myös esimerkiksi vartaisiin.
    Sienet kannattaa kypsentää kunnolla grillissä, sillä silloin niiden maku tulee parhaiten esille.
    Sienet kannattaa kypsentää kunnolla grillissä, sillä silloin niiden maku tulee parhaiten esille. Kuva: Champ / Kuvankäsittely: Janiko Kemppi
    Ruoka|Resepti
    21.7.202315:00
    Janiko Kemppi

    Grillaaminen tuo sienten maun vahvasti esille. Erityisesti kiinteämmät herkkusienet sopivat grilliin, koska ne kestävät hyvin paistamista hajoamatta. Sienet ovat myös helppoja grillattavia.

    Champ jakoi kolme reseptiä, joissa on käytetty herkkusieniä. Sieniä voi käyttää hyvin myös lihan korvikkeena. Ne sopivat myös lisukkeeksi tai esimerkiksi hampurilaisten väliin makua tuomaan. Sienten marinointi myös kannattaa, jolloin niihin saa lisää makua.

    Herkkusienivartaat saa grillata melko tummiksi.
    Herkkusienivartaat saa grillata melko tummiksi. Kuva: Champ

    Grillatut herkkusienivartaat

    • 350 g grilliherkkusieniä
    • 1 dl tummaa balsamicokastiketta
    • ½ dl soijakastiketta
    • 2 valkosipulin kynttä
    • 1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
    • ½ tl mustapippuria myllystä
    • ½ dl persiljaa hienonnettuna

    Valmistusohje

    Laita puuvartaat likoamaan veteen. Halkaise herkkusienet.

    Yhdistä maustekastikkeet, mausteet, hienonnettu valkosipuli ja inkivääri.

    Sekoita herkkusienet marinadin joukkoon ja anna marinoitua noin 30 minuuttia.

    Pujota herkkusienet vartaisiin. Säästä kulhon pohjalle jäänyt marinadi glaseeraukseen.

    Grillaa vartaat kuumassa grillissä molemmin puolin muutama minuutti.

    Sivele lopuksi marinadia vartaiden pintaan ja ripottele hienonnettua persiljaa päälle.

    Täytetyt sienet ovat todella maukkaita.
    Täytetyt sienet ovat todella maukkaita. Kuva: Champ

    Täytetyt herkkusienet

    • 500 g portobello-herkkusieniä
    • 100 g tomaattia
    • 1 punasipuli
    • 2 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna
    • 100 g fetajuustoa
    • 1 rkl oliiviöljyä
    • 1 rkl hunajaa
    • ripaus suolaa ja mustapippuria myllystä

    Valmistusohje

    Poista herkkusienistä jalka ja paloittele ne pieneksi.

    Kuutio tomaatti. Kuori ja viipaloi punasipuli.

    Hienonna basilika ja murskaa fetajuusto murumaiseksi.

    Sekoita lopuksi sienisilppu, tomaatit, sipuli, basilika, öljy, hunaja ja mausteet keskenään.

    Asettele sienet uunivuokaan ja lusikoi täyte hattuihin.

    Nosta grillin keskitasolle noin 20 minuutiksi.

    Pekonikääre tuo grillattuihin sieniin paljon makua.
    Pekonikääre tuo grillattuihin sieniin paljon makua. Kuva: Champ

    Grillisienet

    • 8 kpl Grilli- tai jumboherkkusientä
    • 2 rkl öljyä
    • 80 g sinihomejuustoa
    • 1 kpl keltuainen
    • 2 rkl ruohosipulia hienonnettuna
    • mustapippuria rouhittuna
    • 16 siivua pekonia

    Valmistusohje

    Irrota herkkusienten kannat ja hienonna ne veitsellä.

    Paahda kannat öljyssä kullan ruskeiksi.

    Sekoita kulhossa sinihomejuusto, keltuainen, ruohosipuli ja jäähtyneet herkkusienten kannat.

    Mausta massa mustapippurilla.

    Leikkaa herkkusienen hatusta noin 1–2 mm paksuinen viipale.

    Täytä sieni sinihomejuustomassalla ja laita sieniviipale kanneksi.

    Kieritä 2 pekonisiivua sienen ympärille limittäin.

    Kypsennä sienet grillissä, kunnes pekoni on kauttaaltaan paahtunut.

    Lisää aiheesta
    • Hampurilaisbaarin ainekset nostetaan tarjolle, kun pihvit on grillattu ja sämpylät kuumennettu.

      Ruoka | Tässä on oikea grillaajan unelma: Laita pystyyn oma burgeribaari

    • Grillin esilämmitystä ei parane koskaan ohittaa. Yleensä lämmitysvaihe kestää 10–20 minuuttia grillityypin ja sään mukaan.

      Ruoka | Kesä on täällä, nyt grillataan! – 4 maukasta reseptiä

    • Kalasta tulee maukasta grillaamalla.

      Ruoka | Jotain uutta grilliin? Näiden ohjeiden jälkeen sinäkin haluat grillata kalaa

    • Everdure Cube toimii kuten perinteinen hiiligrilli.

      Ruoka | Testasimme suosikkigrillin, joka kulkee helposti mukana – ”Tällä grillaaminen on todella hauskaa”

    Artikkelin aiheet
    herkkusienet
    grillaaminen
    kesäreseptit
    kasvisruoka
    marinointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset