• Et kyllä arvaa, mikä on Marttojen uuden puheenjohtajan bravuuriresepti

    Roosa Grönbergin kaurapuuro-ohje on pitkän kehittelyn tulos.
    Tilaajalle
    Riihimäkeläinen Roosa Grönberg, 26, valittiin keväällä Marttaliiton uudeksi puheenjohtajaksi.
    Riihimäkeläinen Roosa Grönberg, 26, valittiin keväällä Marttaliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka|Ruoka
    4.8.202620:05
    Mari Ikonen

    Viime huhtikuussa Marttojen uudeksi puheenjohtajaksi valittu Roosa Grönberg puhuu kotimaisen ruuan puolesta.

    Hän asuu kihlattunsa kanssa Riihimäellä omakotitalossa, jonka keittiössä kokataan kasvispainotteista ruokaa. Useimmat parin vakioreseptit sopivat vegaaniruokavalioon.

    Reilun vuoden päästä joulukuussa kihlapari aikoo juhlia häitään. Morsiuspuku on hankittuna ja hääkirkko varattuna. Sitä ennen Grönberg aikoo valmistua tuotantotalouden diplomi-insinööriksi.

    Marttojen puheenjohtajalta on melkein pakko tiedustella hänen bravuurireseptiään.

    Grönberg ei epäröi: se on kaurapuuro! Toki pienellä twistillä.

    ”Ystäväni pyysi minulta tätä puuroa hääaamunaan.”

    Vatsaystävällisen, nopeasti valmistuvan puuron salaisuutena on se, että siihen tulee yhtä paljon kaurahiutaleita ja kauraleseitä. Lisää täyteläisyyttä se saa lorauksesta kahviin suunniteltua kaurajuomaa.

    ”Kehittelin reseptin puolivahingossa ylioppilaskuntani keittiössä, kun hallituksen puheenjohtajana keitin aamun palaveriin puuroa. Keitin tätä myös yhden opiskelijatapahtuman aamupalalle. Se teki suuren vaikutuksen ja loppui kesken”, 26-vuotias Grönberg kertoo.

    ”Suurimman vaikutuksen tein tulevaan ystävääni. Muutaman vuoden päästä hän pyysi hääaamunaan tätä puuroa minun keittämänäni.”

    Roosa Grönberg vinkkaa, että kaurahiutaleet ja -leseet kannattaa sekoittaa valmiiksi purkkiin. Silloin sekoite on arjessa yhden desimitan päässä.

    ”Jos haluat vähentää tiskiä, sekoita puuro kattilassa tavallisella ruokalusikalla, jolla sitten myös syöt puuron.”

    Roosa Grönberg nauttii kaurapuuronsa yleensä mustikoiden kanssa, mutta kuvauspuuron päälle hän löysi pakastimestaan puolukoita.
    Roosa Grönberg nauttii kaurapuuronsa yleensä mustikoiden kanssa, mutta kuvauspuuron päälle hän löysi pakastimestaan puolukoita. Kuva: Kari Salonen

    Arjen parempi kaurapuuro

    1 annos

    Ainekset

    • 3 dl vettä
    • 0,5 dl kaurahiutaleita
    • 0,5 dl kauraleseitä
    • ripaus suolaa
    • loraus kaurajuomaa

    Valmistusohje

    1. Sekoita kattilassa kylmä vesi, hiutaleet ja leseet. Anna kiehahtaa ja porista miedolla lämmöllä muutama minuutti.
    2. Lisää lopuksi suola ja loraus kaurajuomaa täyteläisyyttä tuomaan.
    3. Nauti kotimaisten marjojen ja pellavarouheen kanssa.
    Ohje: Roosa Grönberg
    Lisää aiheesta
    • Roosa Grönberg muutti viime kesänä Riihimäelle ja asuu kihlattunsa kanssa rauhallisella omakotialueella.

      Perhe | Marttojen uusi puheenjohtaja, häitään järjestävä Roosa Grönberg puolustaa liiton kasvisruokalinjausta

      Tilaajalle
    • Marttaliiton vuosikokous valitsi Roosa Grönbergin järjestön puheenjohtajaksi kaudelle 2026–2028. Vuosikokous järjestettiin lauantaina 25.4. Vantaalla.

      Yhteiskunta | Marttaliitto sai uuden puheenjohtajan 26-vuotiaasta eduskunta-avustajasta

    • Marttaliitto on saanut STEA-avustusta kolmeen hankkeeseen.

      Yhteiskunta | Järjestöleikkaukset osuvat myös maaseutuun – alueellista työtä on jo vähennetty

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kaurapuuro
    Martat
    vegaaniruoka
    kaura
    resepti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle