Joulukuun ruokaostokset löivät aiemmat ennätykset, OP Ryhmän korttidatasta käy ilmi. OP:n korttimaksujen euromäärä oli joulukuussa kaikkiaan noin 10 prosenttia edellistä vuotta korkeampi.
Erityisesti joulunajan ostoksiin käytettiin rahaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuoden takaiseen ajanjaksoon verrattuna jouluviikolla ruokakaupassa tehtiin korttimaksuja euromääräisesti lähes 20 prosenttia aiempaa enemmän. Inflaatiosta johtuen ruokaa saatiin kuitenkin joulupöytään vain viisi prosenttia määrällisesti enemmän.
”Tämä oli ensimmäinen niin sanotusti normaali joulu koronapandemian alkamisen jälkeen ja uskon sillä olleen vaikutusta asiaan. Jouluun on yksinkertaisesti haluttu panostaa enemmän. Oman osansa asiaan tuo varmasti myös se, että koronan aikana kertyneitä säästöjä on edelleen olemassa ja työmarkkinatilanne on säilynyt vahvana”, OP:n senioriekonomisti Tomi Kortela sanoo.
Myös tavarakauppa kävi joulun alla kuumana. Joululahjoihin käytettiin jouluviikolla viime vuosia enemmän.
”Joulukuussa rahaa käytettiin tavaroihin noin kaksi prosenttia viime vuotta enemmän, mutta tavaramäärä jäi melkein neljä prosenttia viime vuotta alemmas. Tavarakauppaa painoi todennäköisesti myös se, että korona-aikana tavaroita ostettiin paljon, joten tarve uusille hankinnoille oli nyt vähäisempi”, Kortela kertoo.
OP:n mukaan huomattavasti kiihtynyt inflaatio sekä nousseet korot hidastavat alkaneella vuodella kulutusta. Säästämisasteen ennustetaan kääntyvän nousuun kuluvan vuoden aikana. Mitään romahdusta kulutuksessa ei kuitenkaan ole odotettavissa, vaan pikemminkin maltillista supistumista.
OP kertoo työmarkkinatilanteen olevan vahva ja inflaation hellittävän hiljalleen.
”Kulutuksen maltillinen kehittyminen hillitsee inflaatiota ja on siten myös toivottavaa talouden kannalta. Loppuvuotta kohti mentäessä kotitalouksien ostovoiman ennustetaan parantuvan, joten tuleva vuosi näyttää tältä osin paremmalta kuin mennyt”, Kortela arvioi.
Danske Bank kertoo päivitetyssä suhdannekatsauksessaan, että Suomi ajautuu tänä vuonna lievään taantumaan. Myös Danske Bank ennustaa yksityisen kulutuksen laskua.
Danske Bankin mukaan tänä vuonna kuluttajat keskittyvät peruselintason ylläpitämiseen ja tinkivät kestokulutustavaroiden hankinnoista. Matalasuhdanne ja korkojen nousu jäähdyttävät kysyntää, mikä yhdessä tuotantoketjujen paremman toiminnan kanssa voi madaltaa inflaatiota tänä vuonna.
”Kulutuksen kannalta mielenkiintoisessa asemassa ovat eläkeläiset, koska työeläkkeet nousivat vuodenvaihteessa taitetun indeksin mukaisesti liki seitsemän prosenttia. Suhdannekehityksen ja työllisyyden kannalta olisi hyvä, jos korotetut eläkkeet päätyisivät ennemmin kulutukseen kuin säästöihin”, Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo.