• Kotimaisuus korostuu S-ryhmän omissa merkeissä – erityisesti näitä tuotteita halutaan edullisemmin

    Kotimainen ruoka on pitänyt pintansa hintapaineista huolimatta. S-ryhmän myymästä ruoasta noin 80 prosenttia on kotimaassa valmistettua.
    Maito on suosituin Kotimaista-tuote.
    Maito on suosituin Kotimaista-tuote. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Ruoka|Ruoka
    17.2.202418:30
    Janiko Kemppi

    Yhä useampi kuluttaja miettii ostamansa ruoan hintaa. Vaikka hinta onkin yksi ratkaisevista tekijöistä tuotteen valinnassa, merkitsee kotimaisuuskin paljon: kotimaisista elintarvikkeista tinkiminen on S-ryhmän ostokäyttäytymistutkimuksen mukaan viimeisimpiä säästökeinoja.

    Säästöä haetaan ruokaostoksiin ensisijaisesti edullisimmista vaihtoehdoista, punalaputetuista tuotteista, kaupan omista merkeistä ja heräteostojen välttämisestä.

    ”Suuntaus näkyy myös myyntidatassamme: omien merkkien osuus on noin viidesosa S-ryhmän kokonaismyynnistä, ja asiakkaidemme kiinnostus niitä kohtaan on kasvanut tasaisesti parin viime vuoden aikana”, S-ryhmän omista merkeistä vastaava johtaja Nina Paavilainen kertoo.

    Myydyimmät Kotimaista-tuotteet (2023)

    1. Maidot

    2. Jauhelihat

    3. Kananmunat

    4. Kanan fileesuikaleet

    5. Lager-oluet

    S-ryhmän ruokakauppojen omista merkeistä suurimpia ovat Coop-sarjalla korvattava Rainbow (1500 tuotetta), Kotimaista (500 tuotetta) ja Xtra (yli 300 tuotetta). Näistä kymmenen vuotta tänä vuonna täyttävä Kotimaista-tuotesarja kasvoi myyntivolyymiltaan viime vuonna eniten kaupan omista merkeistä.

    ”Kotimaista-tuotesarja kiinnostaa kuluttajia erityisesti, koska siinä kohtaavat hyvä hinta-laatusuhde ja kolminkertainen kotimaisuus: Kotimaista-tuotteiden raaka-aineet ovat suomalaisia, tuotteet on valmistettu Suomessa ja ne myydään suomalaisten omistamassa kaupassa. Kaikki Kotimaista-sarjan elintarvikkeet täyttävät aina Sirkkalehti- tai Hyvää Suomesta -merkkien kriteerit. Sarjan käyttötavaroissa ja non food -tuotteissa on puolestaan Avainlippu”, Paavilainen kertoo.

    Kotimaista-tuotesarja kasvaa Paavilaisen mukaan keväällä. Kauppoihin ovat saapumassa valmisruoat: Suppilovahverokaalikääryle, Karjalanpaisti ja perunamuusi, Peuramakkarapannu, Saariston kuhakeitto sekä Ahvenanmaan pannukakku ja vadelmahillo.

    Lisää aiheesta
    • Ravintola-alan ammattilaiset uskovat kotimaisen ruoan suosion kasvavan.

      Ruoka | Kotimaisuus korostuu kokkibarometrissä: Keittiötyöhön halutaan nyt valmiimpia raaka-aineita

    • Ulkomaisen sijaan kulutusta on ohjattu edullisempiin kotimaisiin tuotteisiin, kerrotaan S-ryhmästä.

      Talous | MT-kysely: Viidennes lisännyt ulkomaisen ruuan ostamista – kaupan mukaan kuluttajat etsivät halvempaa vastaavaa

    • Wolt kertoo, ettei se seuraa palvelustaan löytyvien ravintoloiden käyttämien raaka-aineiden kotimaisuusastetta.

      Ravintolat | MT selvitti: 65 Wolt-yhteistyöravintolan lihan alkuperästä pysäyttävät tulokset ‒ ”Emme seuraa kotimaisuusastetta”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle