• Ensi vuonna olisi tullut täyteen 60 vuotta − Savon Sanomat: Legendaarinen Viitostupa-huoltoasema laittoi lapun luukulle

    Viitostuvan sulkeminen on harmillinen uutinen monelle paikalliselle sekä useille ohikulkijoille.
    Viitostupa olisi täyttänyt ensi vuonna 60 vuotta.
    Viitostupa olisi täyttänyt ensi vuonna 60 vuotta. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset|Matkailu
    30.6.202519:00
    Juho Peltomäki

    Savon Sanomien uutisen mukaan valtatie 5:n varrella, Siilinjärven Pöljässä sijaitseva legendaarinen Viitostupa on sulkenut ovensa.

    Yrityksen Facebook-sivujen mukaan asiakkaita ei ole ollut tarpeeksi.

    Viitostupaa hallinnoiva yritys Oikea Vitonen Oy teki vuonna 2023 tappiota 18 000 euroa ja vuonna 2024 tappio oli 47 000 euroa.

    Huoltoasema perustettiin vuonna 1966 Hannes ja Kalle Rissasen toimesta, jonka jälkeen asemalla on olut useita eri omistajia. Viimeisimmät omistajat olivat Sirpa Savolainen ja Miika Parviainen.

    Savon Sanomat: Legendaarinen Viitostupa-​huoltoasema on laittanut kaikessa hiljaisuudessa lapun luukulle

    Lisää aiheesta
    • Nelostien ylittävästä lasisillastaan tunnetun Teboil Tähtihovin ravintoloita pyörittävä yrittäjä on jättänyt hakemuksen konkurssista.

      Talous | Nelostien tunnetun maamerkin ovet uhkaavat mennä säppiin – uutta yrittäjää etsitään

    • Juha Yli-Kesäniemi on pyörittänyt huoltoasemaa Alajärven Lehtimäellä jo vuodesta 1989 lähtien yhdessä veljensä kanssa.

      Yritykset | Huoltoasemien määrä romahti, yrittäjä kertoo karun syyn

    • Katja Pataman suosittu lounaskahvila Miina on toiminut Mäntässä kahdeksan vuoden ajan.

      Yritykset | Lounaskahvilan pitäjällä tiukka paikka Mäntässä: Tilat viedään, uusissa vähintään tuplavuokra ja keittiöinvestointi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    viitostupa
    huoltoasema
    siilinjärvi
    toiminnan lopettaminen
    Oikea Vitonen Oy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa