• ”Isku vyön alle”, sanoo matkailuyrittäjä – Metsähallitus selvittää kiinteistöjensä myyntiä muun muassa Örössä, Vallisaaressa, Isokarilla ja Ärjänsaaressa

    Luontopalvelut tarkastelee kiinteistökannan omistamisen kustannuksia ja luopumisen mahdollisuutta.
    Örön entisellä sotilassaarella vierailee vuosittain 27 000 matkailijaa. Yrittäjät ovat ideoineet saarelle ympärivuotista ohjelmaa. Edessä ravintola ja takana kävijöille lämmitettävä varusmiessauna.
    Örön entisellä sotilassaarella vierailee vuosittain 27 000 matkailijaa. Yrittäjät ovat ideoineet saarelle ympärivuotista ohjelmaa. Edessä ravintola ja takana kävijöille lämmitettävä varusmiessauna. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset|Matkailu
    27.12.202416:30
    Eija Mansikkamäki

    Metsähallitus ilmoitti joulun alla, että sen Luontopalvelut käy läpi rakennuskantaansa ja harkitsee siitä luopumista.

    Selvitystyötä tehdään 13 kohteessa noin 2 400 kiinteistön osalta, eräkämpistä suuriin kokonaisuuksiin.

    Mukana on muun muassa Örön saari, jonka yrittäjien MT kertoi kesällä odottaneen pitkään vuokrasopimuksensa uusimista tämän vuoden alusta. Marraskuussa se allekirjoitettiin, mutta alle kuukauden kuluttua Metsähallitus tiedotti selvitystyön aloittamisesta.

    Selvitystyö koskee Örössä liki kaikkia 40 kiinteistöä, joista valtaosan Nina Liski-Tirkkonen ja Janne Tirkkonen ovat vuokranneet matkailukäyttöön. Uusi vuokra-aika on kolme plus viisi optiovuotta.

    ”Kahdeksan vuoden sijasta uskallamme katsoa enintään kolmea vuotta, jos sitäkään. Koko vuosi on ollut epävarma ja turbulenssi vain jatkuu”, Nina Liski-Tirkkonen sanoo.

    ”Yhteistyömme Metsähallituksen on ollut toimivaa, mutta toiminta tuntuu todella lyhytjänteiseltä. Valtio panosti Öröseen viisi miljoonaa euroa vuonna 2015 ja tuntuu ajavan sitä nyt alas.”

    ”Tiedän monta muuta Metsähallituksen taloa tai saarta, joille löytyisi helposti ostaja, mutta ne eivät ole listalla.” Nina Liski-Tirkkonen

    Tirkkosilla on valtiolta vuokralla toinenkin selvityslistan kohde, meritse Öröstä noin 30 kilometrin päässä sijaitsevan pienen Bodön saaren entinen merivartioasema.

    ”Se on isku vyön alle, meillä on siellä tavallaan eläkkeemme kiinni. Bodö oli Metsähallituksen purkulistalla, mutta me laitoimme paikat kuntoon omalla rahallamme ja valtavalla työllä. Satama on valittu kahdesti myös Vuoden vierasvenesatamaksi.”

    Tirkkoset toivovat nyt vuokrasopimuksen hengen kunnioittamista. He ihmettelevät Bodön selvittämistä ensimmäisten 13 kohteen joukossa, koska sen vuokratiloista ei koidu Metsähallitukselle kustannuksia.

    ”Tiedän monta muuta Metsähallituksen taloa tai saarta, joille löytyisi helposti ostaja, mutta ne eivät ole listalla.”

    Örön selvittäminen on ymmärrettävämpää kiinteistöjen korjauskustannusten vuoksi, mutta myyntihinta noussee Tirkkosille liian korkeaksi. Entinen sotilassaari sijaitsee Saaristomerellä Kemiönsaaren kunnassa.

    Janne Tirkkonen kertoi kesällä Örön ravintolassa odottelevansa vuokrasopimuksen uusimista. Kun se uusittiin marraskuussa, pian tuli tieto rakennuskannan selvittämisestä ja mahdollisesta myymisestä.
    Janne Tirkkonen kertoi kesällä Örön ravintolassa odottelevansa vuokrasopimuksen uusimista. Kun se uusittiin marraskuussa, pian tuli tieto rakennuskannan selvittämisestä ja mahdollisesta myymisestä. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Muut 11 selvityskohdetta sijaitsevat Helsingissä Suomenlinnan vieressä Vallisaaressa ja Kuninkaansaaressa, Hämeenlinnan Aulangolla, Teijon Kirjakkalassa, Espoon Kattilassa ja Högbackassa, Tammisaaren Jussarössä, Kustavin Isokarilla ja Katanpäässä, Eurajoen Säpissä, Kajaanin Ärjänsaaressa ja Paraisten Jungfruskärissä.

    Selvityksessä tarkastellaan kohteiden tarkoituksenmukaisuutta, kymmenen vuoden omistamisen kustannuksia sekä kohteista luopumisen mahdollisuutta.

    “Ydintehtäviämme ovat suojelualueiden hoito ja muut luonnon monimuotoisuuden edistämiseen liittyvät tehtävät sekä retkeilymahdollisuuksien tarjoaminen luonnossa liikkujille. Rakennuskantaa supistamalla varmistamme pitkällä tähtäimellä sen, että rahoitus kohdentuu näihin ydintehtäviimme”, luontopalvelujohtaja Henrik Jansson sanoo tiedotteessa.

    Juttua muutettu 2.1.: kello 9.03: korjattu Vallisaaren kirjoitusasu otsikossa.

    Helsingissä Suomenlinnan naapurissa sijaitsevassa Vallisaaressa on kiinteitä rakennuksia ja satamassa konttikahviloita.
    Helsingissä Suomenlinnan naapurissa sijaitsevassa Vallisaaressa on kiinteitä rakennuksia ja satamassa konttikahviloita. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Lisää aiheesta
    • Entinen upseeritoimisto toimii nykyään hostellina.

      Matkailu | Örö-saaren yrittäjille kahdeksan vuoden jatkosopimus – kehittävät matkailua muun muassa pimeän voimin

    • ”Tämä on ihan unelmatyö, emmekä hae mitään kultakaivosta, vaan toimeentuloa”, Janne Tirkkonen sanoo.

      Matkailu | Örö-saaren yrittäjiä kalvaa epätietoisuus: ”Tarvitsemme jonkinlaista varmuutta edes siitä, että tätä ei suljeta”

      Tilaajalle
    • Kansallispuistoissa vangit ovat muun muassa korjanneet pitkospuita, rakentaneet taukopaikkoja sekä hoitaneet polttopuu- ja jätehuoltoa, poistaneet vieraslajeja ja harventaneet puustoa.

      Retkeily | Valtion leikkuri lopettaa vankityöt kansallispuistoissa – Metsähallitus aloittaa neuvottelut henkilöstövähennyksistä

    • Repovedellä kulku Lapinsalmen yli tapahtuu toistaiseksi ylitysveneellä.

      Retkeily | Metsähallitus tarkasti kansallispuistojen ja retkeilykohteiden riippusillat – huomioi poikkeusjärjestelyt näillä suljetuilla ylityspaikoilla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa