• Kireät pakkaset ja poutasää vallitsevat vielä hetken — alkuviikolla merkittävä käänne

    Lämpötilat ovat etenkin yöaikaan kylmiä koko maassa, ja korkeapaine pitää sään poutaisena. Maanantain ja tiistain aikana etelästä saapuu sateita ja pakkaset alkavat hellittää.
    Uutiset|Sää
    10.2.202413:46
    Jani Sorsa & Oskari Rockas

    Yöt ovat olleet viime aikoina kylmiä. Alin mitattu lämpötila oli torstaiyönä -37,6 astetta (Savukoski Tulppio), perjantaiyönä -39,7 astetta (Savukoski Tulppio) ja lauantaiyönä -36,2 astetta (Utsjoki Kevo Kevojärvi). -25 asteen alituksia on esiintynyt monin paikoin maan eteläosaa myöten.

    Lukemat ovat ajankohtaan nähden 10—20 astetta tavanomaista kylmempiä. Osalla mittausasemista havaitut minimilämpötilat voidaan luokitella harvinaisiksi, eli ne toistuvat harvemmin kuin kerran kymmenessä vuodessa.

    Poikkeuksellisen kylmää ei kuitenkaan ole ollut yhdelläkään mittausasemalla - tämä edellyttäisi toistuvuuden olevan alle kerran kolmessakymmenessä vuodessa.

    Viikonloppuna sää jatkuu samantyyppisenä. Sateet ovat vähäisiä, lähinnä lauantaina idässä esiintyy heikkoa lumisadetta. Pilvisyys on vaihtelevaa, ja ajoittain on melkeinpä kevättalvisen aurinkoista.

    Päivälämpötilat ovat pääosin -10 ja -20 asteen välillä, öisin lukemat vaihtelevat suurin piirtein etelän -15 asteesta pohjoisen -30...-35 asteeseen.

    Alkuviikolla korkeapaineen ote hellittää, ja etelästä pääsee virtaamaan kosteampaa ja vähän lauhempaa ilmaa ainakin maan etelä- ja keskiosiin. Sateita on saapumassa eteläiseen Suomeen tämänhetkisen ennusteen perusteella tiistain vastaiseksi yöksi. Lämpötila pysyy todennäköisesti pakkasen puolella, ja sateen olomuoto on joko lunta tai jäätävää vesisadetta.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Talliyrittäjä Mirjami Nahkalan mielestä hevostenkäsittelyn taitoa on tärkeää sisällyttää myös ratsastustunteihin.

      Ratsastus | Pakkanen ei näitä hevosia hetkauta – talvi on issikan parasta aikaa

    • Viikonloppuna on luvassa kireää pakkasta koko maassa.

      Sää | Pakkanen laski yöllä alimmillaan –39 asteeseen ja paukkuu viikonloppuna kireänä koko maassa

    • Maapallon ihmeellisyyksiin kuuluu, että pahin kuivuus löytyy veden ääreltä.

      Luonto | Tiesitkö? Maailman kuivin paikka sijaitsee lumen ja jään ympäröimänä sekä muistuttaa Mars-planeettaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita