Pakkanen ei näitä hevosia hetkauta – talvi on issikan parasta aikaa

Maisema on peittynyt lumeen ja kuuraan, joka kuorruttaa puiden oksat ja hevosten turpakarvat. Islanninhevosia sää ei kuitenkaan hetkauta. Ne viihtyvät ulkona myös sydäntalven tuiskuissa ja pakkasissa.

Ylivieskalaisen Talli Mímirin yrittäjä Mirjami Nahkala toteaa, että hevosille talvi on yleensä mieluista aikaa. Sen näkee jo niiden olemuksesta ja käyttäytymisestä.

”Ratsastaessa ne ovat talvella selvästi pirteämpiä. Kun ensimmäiset lumet tulevat syksyn kurakelien jälkeen, hevoset suorastaan villiintyvät innosta.”

Islanninhevonen on yksi vanhimmista hevosroduista ja kehittynyt pärjäämään vaativissakin olosuhteissa. Suomessa lämpötilavaihtelut ovat toki isommat kuin Islannissa. Kesän hellejaksot eivät ole hevosten mieleen, mutta talven paukkupakkasiin ne sopeutuvat hyvin.

Pihatossa asuvat islanninhevoset kasvattavat talveksi muhkean säänkestävän karvapeitteen. Se eristää niin hyvin, että loimitukseen on harvoin tarvetta.

”Loimi saattaa painaa karvaa lyttyyn, jolloin se ei välttämättä lämmitä enää niin hyvin”, Nahkala toteaa.

Tärkein lämmityskeino on ruokinnan tehostaminen. Mímirillä heinän määrää aletaan asteittain lisäämään, kun pakkanen kiristyy 20 asteeseen. Tammikuun alussa Ylivieskassa mitattiin viikon ajan yli 30 asteen pakkasia, ja silloin heinää kannettiin pihattotarhaan ympäri vuorokauden.

Islanninhevoset viihtyvät pihatossa ulkoillen ympäri vuoden. Kuva: Hanna Perkkiö

Ratsastustunnit ja maastoretket jätetään paukkupakkasilla väliin. Kun liikunta vähenee ja samaan aikaan heiniä kuluu enemmän, hevosilla kasvaa riski saada ähky. Niiden vointia täytyykin jatkuvasti tarkkailla, ja myös vedensaannista on tärkeää huolehtia.

”Pihatossa on sulana pysyvät vesipaljut, mutta kaikki hevoset eivät kylmällä säällä halua niistä juoda. Siksi niille täytyy kantaa heinien lisäksi myös lämmintä vettä”, Nahkala kertoo.

Nahkalalla on Minna-siskonsa kanssa ollut hevosia jo 30 vuoden ajan. Ensimmäisen islanninhevosensa sisarukset saivat vuonna 2005.

Tällä hetkellä pihatossa majailee 12 hevosta, joista kymmenen on islanninhevosia. Niistä muutama on alun perin tuotu Islannista, ja loput ovat suomalaisen kasvatuksen tulosta.

Viisi vuotta sitten perustetun Talli Mímirin tarjontaan kuuluu kenttätunteja, maastoretkiä sekä kesäisin vaelluksia ja leirejä. Yritys toimii vanhan tilan pihapiirissä, laitumet sijaitsevat vieressä ja osa heinistä saadaan omasta pellosta.

Islanninhevosten suosio on Suomessa vuosien varrella kasvanut, ja talleja on tullut lisää. Myös korona-aika toi uusia harrastajia ulkoilmalajin pariin. Viime vuonna suunta kuitenkin kääntyi, kun taloustilanne sai ihmiset tinkimään menoista.

Yhtenä syynä suosioon on ollut ”issikan” maine vakaana ja luotettavana ratsuna, jonka kanssa voi rennosti vaellella metsäpoluilla. Nahkala toteaa, että islanninhevoset ovat kuitenkin mainettaan monipuolisempia.

”Issikoita käytetään kyllä paljon maastoratsuina, mutta niiden kanssa onnistuu myös ajaminen, kouluratsastus ja esteet. Ratsuina ne ovat usein herkkiä ja samalla tavalla vaativia kuin muutkin hevosrodut.”

Mímirin hevoset viettävät paljon aikaa ulkoilmassa lauman parissa. Näin niillä on mahdollisimman lajityypilliset olot.

Nahkala haluaa tuoda hevoslähtöistä ajattelua myös ratsastustunneille. Yhtä tärkeää kuin ratsastaminen – ellei jopa tärkeämpää – voi olla se mitä tehdään ennen satulaan nousua ja sen jälkeen. Hevonen voi opettaa läsnäolon taitoa.

”Jo ennen ratsaille menoa voidaan huomioida hevosen ilmeitä ja eleitä ja kuulostella, mitä se haluaa kertoa. Kun koettaa ymmärtää hevosta, sitä kautta on mahdollista löytää sen kanssa molemminpuolinen yhteys. Silloin harrastaminen on mukavaa hevosellekin.”