• Media: Pohjois-Suomen suuri rautakauppaketju konkurssiin

    Konkurssin taustalla ovat takavuosien epäonnistunut laajentuminen ja nykyinen markkinatilanne.
    Etenkin rakennustarvikkeiden kaupalla on ollut viime aikoina vaikeuksia.
    Etenkin rakennustarvikkeiden kaupalla on ollut viime aikoina vaikeuksia. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Kauppa
    28.3.202510:35
    Jukka Hämäläinen

    Rautakauppa LP-Lakkapää on asetettu konkurssiin. Yhtiöllä on ollut rautakaupat Rovaniemellä, Torniossa ja Kempeleessä. Asiasta uutisoi muun muassa Yle.

    Emoyhtiö J&J Lakkapään toimitusjohtaja Jukka Lakkapää kertoi tiedotteessa, että konkurssi johtuu sekä useamman vuoden takaisesta liiketoiminnasta että markkinoiden romahduksesta.

    ”Usko asian korjaamiseen ja tasapainottamiseen on ollut kova, mitään kiveä ei ole jätetty kääntämättä. Tällä kertaa aika loppui kuitenkin kesken.”

    LP-Lakkapää on osa J&J Lakkapää oy:n konsernia. Muiden tytäryhtiöiden toiminta jatkuu normaalisti, toimitusjohtaja kertoo.

    Yrityksen tarina juontaa juurensa Lakkapään yrittäjäveljesten vanhempien vuonna 1964 Pelloon perustamaan kyläkauppaan. Lakkapäät laajensivat 2000-luvulla toimintaa Ruotsiin.

    Ruotsin tytäryhtiö jouduttiin sittemmin hakemaan konkurssiin ja Suomen toiminnot sen seurauksena saneeraukseen vuonna 2016.

    Lakkapää toteaa medioiden siteeraamassa tiedotteessa, että konkurssiin johtaneet syyt löytyvät useamman vuoden takaa.

    ”Haimme Suomenkin mittakaavassa todella isoja kauppoja, joista ensimmäiset onnistuivat ja saimme jopa maksettua saneerauksen etuajassa pois, seuraavat isot kaupat kuitenkin epäonnistuivat pahasti.”

    Yle: Rautakauppaketju LP-Lakkapää konkurssiin

    LP Lak­ka­pää Oy:n yrit­tä­jä Juha Lak­ka­pää: “Maa­ta­lous tar­vit­see muu­ta­kin kuin maa­ta­lous- ja ko­ne­kaup­paa

    KL: Pohjois-Suomen rautakauppajätti konkurssiin: ”Isot kaupat epäonnistuivat pahasti”

    Lisää aiheesta
    • Tässä laatoitetaan kylpyhuonetta.

      Rakentaminen ja remontointi | Ammattilaiset uskovat rakentamisen viriävän loppuvuonna, mutta osaajien riittävyys huolestuttaa

      Tilaajalle
    • Maatalouden talouden asiantuntija Osmo Autio on huolissaan isojen kotieläintilojen talouden kriisiytymisestä, jopa mahdollisista realisoinneista ja konkursseista. Hän ihmettelee, ettei niistä aiheutuvien kerrannaisvaikutusten merkitystä ole juuri mietitty.

      Talous | Rajut kerrannaisvaikutukset uhkaavat, jos iso tila kaatuu – satojen tuhansien edestä laskuja urakoitsijoille tai tavarantoimittajille voi jäädä maksamatta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    LP-Lakkapää
    konkurssi
    pohjois-suomi
    rautakauppa
    liiketoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla