

Hallitus pohtii apteekkiverovähennyksen poistoa, joka vaikuttaisi Suomen noin 170 sivuapteekkiin.
Monet sivuapteekeista toimivat maaseudulla. Kaikkiaan Suomessa on yli 830 apteekkia.
Hausjärven Oitin apteekin ja Ryttylän sivuapteekin apteekkari Tanja Kortelainen on huolissaan esityksestä, sillä se voisi tehdä useiden sivuapteekkien toiminnan kannattamattomaksi.
Maalaisapteekkari kuvaa monien apteekkien talouden jo heikentyneen dramaattisesti aiemmista leikkauksista, kulujen kasvusta sekä muista lääkemarkkinoiden muutoksista.
”Huolestuttavinta lakiesityksessä on se, että sen vaikutuksia sivuapteekkien taloudelle ei ole pystytty arvioimaan.”
”Moniin apteekkilupiin ei välttämättä ole ollut kuin muutama hakija.”
Kortelaisen mielestä maalaisapteekkien tilanne voi osoittautua ”tekemättömäksi paikaksi”, jos yhtälöön lisättäisiin mahdollinen itsehoitolääkkeiden myyntikanavan laajennus päivittäistavarakauppoihin.
”Muutos tuskin laskisi niiden hintoja. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana itsehoitolääkkeiden hinnat ovat nousseet alle kymmenen prosenttia, kun samassa ajassa ruoan hinta on noussut liki 60 prosenttia”, hän perustelee.
Kortelainen sanoo, että 2000-luvun alusta jatkuneet apteekkeihin kohdistuneet useat leikkaukset ovat synkistäneet alan näkymiä, mikä näkyy muun muassa apteekkareiden ennenaikaisina eläkkeinä.
”Moniin apteekkilupiin ei välttämättä ole ollut kuin muutama hakija, vaikka toisaalta tämä mahdollistaa meille nuoremmille proviisoreille nopeamman pääsyn yrittäjäelämään.”

Monessa kylässä ja kunnassa sivuapteekki on Kortelaisen mukaan ainoa terveydenhuollon palvelu, jolla on tärkeä rooli lääkehuollossa ja -neuvonnassa.
”Olen urallani ohjannut esimerkiksi yhden asiakkaan päivystykseen, koska epäilin, että kyse oli umpisuolen tulehduksesta”, hän avaa neuvonnan merkitystä.
Kaupungeissa monet apteekit ovat turvautuneet apteekkikosmetiikan lisäämiseen, mutta maalaisapteekkari ei näe siitä itselleen ratkaisua.
”Valikoiman ylläpitäminen on kaksiteräinen miekka.”
”Valikoiman ylläpitäminen on kaksiteräinen miekka, jolla yritän tanssia. Varastoon sidottu pääoma on muutoinkin suuri.”
”Tilaamme tietenkin mielellämme asiakkaalle erikoisemmat tuotteet, ja saamme ne usein jo seuraavalle päivälle”, hän jatkaa.
Omassa työssään Kortelainen on huomannut hyvinvointialueiden säästävän sillä, että kalliiden lääkkeiden ostajat ohjataan suoraan apteekkiin.
”Hyvinvointialueen menot pienenevät, mutta Kelan lääkekorvausmenot suurenevat. Rahaa siis siirretään yhdestä taskusta toiseen”, hän harmittelee.

Itä-Suomen yliopiston sosiaalifarmasian professori Katri Hämeen-Anttila kertoo sivuapteekeista noin 100 olevan velvoitettuja.
”FIMEA on määritellyt osalle pääapteekeista, että näiden pitää ylläpitää tietyillä alueilla sivuapteekkeja lääkkeiden saatavuuden turvaamiseksi. Noin 70 sivuapteekkiin puolestaan apteekkarit ovat itse hakeneet luvan.”
Hämeen-Anttilan mukaan Suomen apteekkijärjestelmä on tiukasti säännelty, ja esimerkiksi apteekkien sijainnit määritellään kunnan tai kunnan osan tarkkuudella.
”Apteekkilupien määrää on kasvatettu etenkin kasvukeskuksissa”, hän avaa.
”Edellytykset ovat tyypillisesti sillä tasolla, ettei omalle pääapteekille ole arvioitu toimintamahdollisuuksia.”
Maaseudun lääkehuollossa sivuapteekit ovat Hämeen-Anttilan mielestä suuressa roolissa.
Fimea asettaa sivuapteekin apteekkiluvan ehdoksi, jos sivuapteekin pitämisellä on erityinen merkitys lääkkeiden saatavuuden turvaamisessa alueellaan.
”Edellytykset ovat tyypillisesti sillä tasolla, ettei omalle pääapteekille ole arvioitu toimintamahdollisuuksia.”
”Etenkin kannattamattomat oikeudella toimivat sivuapteekit loppuisivat.”
Hämeen-Anttila myöntää yllättyneensä sivuapteekkien verovähennyksen poistoluonnoksesta, koska toteutuessaan esitysluonnos poistaisi apteekkareilta kannustimen ylläpitää niitä.
”Etenkin kannattamattomat oikeudella toimivat sivuapteekit loppuisivat.”
”Velvollisuudella toimiviin sivuapteekkeihin muodostuisi mielenkiintoinen tilanne, jos yksityistä yrittäjää velvoitettaisiin pyörittämään tappiollista toimintaa”, hän jatkaa.
Sivuapteekkien verotuen poisto on Hämeen-Anttilan mielestä Orpon hallitukselta väärä signaali, sillä se on ristiriidassa koko maan kattavan, laadukkaan lääkehuollon tavoitteen kanssa.

Itsehoitolääkkeiden siirtymiseen laajemmalle jakelulle hän suhtautuu lääkitysturvallisuuden takia varauksella.
Suurin osa apteekkien myynnistä tulee reseptilääkkeistä, mutta sosiaalifarmasian professori kuvaa itsehoitolääkkeillä olevan silti iso vaikutus apteekkien talouteen.
"Itsehoitolääkkeiden siirtyessä ainakin osittain vähittäiskauppoihin maaseudulta puuttuu se ostovoima, jolla voitaisiin kasvattaa maalaisapteekin muuta myyntiä kannattavuuden ylläpitämiseksi.”
Kun otetaan huomioon kaikki apteekkeihin kohdistuvat meneillään olevat ja jo toteutetut lainsäädäntömuutokset, Hämeen-Anttila sanoo apteekkien kannattavuuteen tulleen ja tulevan heikennyksiä, joista osa ei välttämättä selviä.