• IS: Mika Aaltola harkitsee presidenttiehdokkuutta, mutta kiinnostaako puolueita?

    ”Harkitsen ehdokkuuttani vakavasti”, Aaltola sanoo nyt.
    Moni toivoo Mika Aaltolaa mukaan presidenttikisaan.
    Moni toivoo Mika Aaltolaa mukaan presidenttikisaan. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka
    13.4.202320:01
    Suvi Jylhänlehto

    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että harkitsee vakavasti ehdokkuutta ensi talven presidentinvaaleissa.

    Hän kertoo myös, etteivät puolueet ole vielä lähestyneet häntä presidenttiasiassa. Hän sanoo olevansa valmis keskustelemaan ehdokkuudesta puolueiden kanssa. Hän ei mainitse, mitkä puolueet voisivat tulla kyseeseen.

    Aaltola on jo pitkään nauttinut gallup-suosiota presidentinvaalikyselyissä.

    IS:n tiistaina julkaisemassa presidenttikyselyssä Aaltola oli kolmantena. Vastaajista 35 prosenttia voisi kuvitella äänestävänsä Aaltolaa.

    Kyselyn kärjessä oli ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.). 52 prosenttia voisi kuvitella äänestävänsä Haavistoa. Toisena oli Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.). Hänen äänestämistään voisi harkita 39 prosenttia.

    Aaltola kertoo, että on saanut päivittäin rohkaisuja pyrkiä presidenttiehdokkaksi.

    ”Tämäkin vaikuttaa harkintaan ja koen, että on vastuullista pohtia asiaa kunnolla”, Aaltola valottaa haastattelussa.

    Aiemmin hän on toistuvasti vastannut kyselyihin ”ei”.

    Lisää aiheesta
    • Mika Aaltola on ehtinyt moneen kertaan kieltäytyä presidenttiehdokkuudesta. Nyt ovi vaikuttaa kuitenkin olevan jälleen raollaan.

      Politiikka | Mika Aaltola harkitsee presidenttiehdokkuuden harkitsemista

    • Ulkopoliittisen instituutin johtaja<strong id="strong-7c35468a6873d6cccd7d0ca309df6e8c"> </strong>Mika Aaltola ei aio asettua ehdolle presidentivaaleissa, mutta ei sulje silti ehdokkuutta joissain myöhemmissä vaaleissa.

      Politiikka | "Ei tarkoittaa ei”, gallup-suosikki Mika Aaltola sulkee pois presidenttiehdokkuuden 2024 vaaleissa

    • Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on Ilta-Sanomien presidenttikyselyn kärkinimi.

      Politiikka ja talous | Ulkoministeri Pekka Haavisto IS:n presidenttikyselyn kärkinimenä

    • Linna saa uuden emännän tai isännän reilun vuoden kuluttua.

      Politiikka | Analyysi: Kansan suosikit eivät Suomen presidentiksi halua – kuka nousee Sauli Niinistön seuraajaksi?

    • Mika Aaltola pitää Itä-Suomen kehittämistä epäonnistuneena.

      Politiikka | Mika Aaltola arvioi, että maakunnissa on pääkaupunkiseutua paremmat valmiudet Nato-infran kannalta: ”Geopoliittisen argumentin käyttäminen on tavattoman järkevää”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa