• Mika Aaltola arvioi, että maakunnissa on pääkaupunkiseutua paremmat valmiudet Nato-infran kannalta: ”Geopoliittisen argumentin käyttäminen on tavattoman järkevää”

    Maakunnissa on Aaltolan mukaan paljon mahdollisuuksia.
    Mika Aaltola pitää Itä-Suomen kehittämistä epäonnistuneena.
    Mika Aaltola pitää Itä-Suomen kehittämistä epäonnistuneena.  Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Politiikka
    7.4.202306:00
    Matti Tuominen

    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola arvioi, että maakunnissa on pääkaupunkiseutua paremmat valmiudet sotilasliitto Naton vaatiman infrastruktuurin näkökulmasta.

    Aaltola toteaa Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että hän perustaa arvionsa esimerkiksi Pohjois-Suomen lentokenttiin. Hän korostaa, että mahdollisuuksia on muitakin.

    ”Suomellahan on paljon pohjoisen lentokenttiä, ja sitä kautta meillä on siellä myös lomakeskuksia. Kun on puolustusvoimien tarpeita ollut lentokentille, se on säteillyt myös siviilipuolelle”, Aaltola kommentoi.

    Lentokentät ovat tuoneet sotilaallista infrastruktuuria, huoltovarmuutta ja myös liiketoimintamahdollisuuksia.

    ”Infrastruktuurin kehittäminen on vähän tällainen monikärkiohjus eli siinä voittavat kaikki jotain.”

    Lentokenttien lisäksi toinen esimerkki ovat myös pohjoisen ja itäisen Suomen ratayhteydet. Esimerkiksi Itä-Suomessa on suunniteltu ratahankkeita.

    ”Sinne tarvitaan myös energiaratkaisuja, koska siellä ei energia samalla lailla ole saatavilla kuin muualla Suomessa.”

    Ylipäätään olennaista on Aaltolan mukaan se, että sotilaalliset tarpeet, huoltovarmuus ja liiketoiminnallinen infrasruktuuri säteilevät toisiinsa. Näin ollen näiden kehittäminen on järkevää.

    ”Maakunnissa varmasti mietitään, että se on elämän ja kuoleman kysymys. Nyt siihen tulee hyvä geopoliittinen argumentti.”

    Maakunnissa on Aaltolan mukaan paljon mahdollisuuksia. Maan kehittämistä on hänen mukaansa tärkeää tehdä järkevällä tavalla. Aaltola pitää 1990-luvun kasvukeskusideologiaa ja keskinäisriippuvuutta Venäjän kanssa siinä mielessä huonoina ajatuksina, ettei niiden yhteydessä huomioitu lainkaan kansallista turvallisuutta.

    ”Sehän kehitti Suomea tiettyyn suuntaan, ja vahvisti erityisesti rannikko-Suomea. Keskinäisriippuvuus yhdistettynä tähän ideologiaan johti siihen, että esimerkiksi Itä-Suomea rakennettiin paljon poikkirajallisen liikenteen varaan”, Aaltola analysoi.

    Aaltola pitää Itä-Suomen kehittämistä epäonnistuneena.

    ”Kun puhutaan rajaseudusta, geopoliittisen argumentin käyttäminen on tavattoman järkevää”, hän pohtii.

    Nyt kansalliselle turvallisuudelle pitääkin Aaltolan mukaan antaa sille kuuluva arvo. Suomea pitää kehittää nyt hieman uudesta näkökulmasta aiempaan verrattuna.

    Käytännön tasolla maksimaalinen hyöty maakunnille saadaan tässä vaiheessa sillä, että vaikkapa energiantuotannon haasteet esimerkiksi Itä-Suomessa pitää ratkaista. Aaltola viittaa näillä haasteilla esimerkiksi puolustusvoimien tutka-asemien tuulivoimalle aiheuttamiin ongelmiin rajaseudulla. Hän kannustaakin yrityksiä ja puolustusvoimia tekemään asiassa yhteistyötä.

    ”Siinähän on saavutettavissa myös lisäarvoa, ja saattaa olla, että se päättyy kummankin osapuolen kannalta paljon parempaan lopputulemaan. Tuulimyllyissä voi olla tehostetta myös tutkavalvonnalle”, Aaltola arvioi.

    Kuten todettua, energiaratkaisujen lisäksi merkitystä on muun muassa ratahankkeilla.

    ”Ratahankkeiden priorisoiminen geopoliittisesti tarkoittaa sitä, että pohjoisen ratayhteys ja Itä-Suomen ratayhteydet saattavat voittaa sen, että muutama minuutti säästetään Turun ja Helsingin välisellä reitillä.”

    Lisää aiheesta
    • Kaikki Naton jäsemaat ovat ratifioineet omalta osaltaan Suomen Nato-jsenyyden.

      Politiikka | Nato-prosessi oli poikkeuksellisen nopea – prosessi osoitti, että päättäjät pystyvät nousemaan päivänpoliittisten riitojen yläpuolelle

    • Naton ulkoministerikokous alkaa heti lipunnostoseremonian jälkeen. Suomi osallistuu Naton ulkoministerikokoukseen ensimmäistä kertaa liittokunnan jäsenenä. LEHTIKUVA / AFP.

      Politiikka | Suomen lippu nousee tänään salkoon Naton päämajassa: Suomesta tulee Naton jäsen

    • Asiakirjan talletustilaisuus on myöhemmin tänään Naton päämajalla, minkä jälkeen Suomi on Naton jäsen. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Politiikka ja talous | Haavisto allekirjoitti Nato-liittymisasiakirjan — ”Suomi on suvereeni ja itsenäinen valtio”, sanoo Naton pääsihteeri

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa