
Suomalaiset ovat saaneet tänä talvena nauttia aiempia vuosia halvemmasta sähköstä.
”Pörssisähkö on viimeisen puolen vuoden ajan maksanut keskimäärin vain 4,57 senttiä kilowattitunnilta. Viimeisen kuukauden ajankin hinta on ollut 5,87 senttiä”, kertoo sähköjärjestelmäreservejä hallinnoivaa yksikköä johtava Mikko Kuivaniemi Fingridiltä.
Kyseiset hinnat ovat alvittomia.
Suomalaisten kotitalouksien mieluusti vastaanottama sähkön hinnan maltillistuminen on johtunut osaltaan kiinalaisen aluksen joulupäivänä katkaisemasta Estlink 2-kaapelista.
”Pääasiallinen syy on kuitenkin säätyypissä. Talvi on ollut leuto ja tuulinen. Sähköhän oli edullista jo ennen Estlink 2-vauriotakin.”
”Mikäli tulisi pitkä ja tuuleton pakkasjakso, emme pystyisi tuomaan Baltiasta lisäsähköä, kuten tavallisesti.”
Yleensä sähkö on Virossa kalliimpaa kuin meillä, joten ylijäämäsähkö viedään mieluusti sinne.
”Nyt se ei ole ollut mahdollista samassa mittakaavassa. Estlink 1 on kuitenkin käytössä.”
Asiassa on kuitenkin myös vakava puoli.
”Mikäli tulisi pitkä ja tuuleton pakkasjakso, emme pystyisi tuomaan Baltiasta lisäsähköä, kuten tavallisesti. Viime vuoden alussakin oli tällainen pakkasjakso.”
Juuri tyyni pakkassää on hankalin mahdollinen sääolosuhde sen vuoksi, että kulutus nousee vääjäämättä ja tuulivoimalla ei pystytä tuottamaan sähköä.
”Tuulivoimasta on tullut viimeisten viiden vuoden aikana hyvin merkittävä tekijä sähkömarkkinoilla, kun tuotantolaitoksia on noussut valtavasti pitkin maata.”
Määrät, joita tuulivoimalla tuotetaan sähköä vaihtelevat suuresti jopa 7000 megawatista vuorokaudessa vain 300 megawattiin vuorokaudessa.
”Tammi- ja helmikuu ovat yleensä vuoden kylmimmät kuukaudet, eli onneksi alamme olla voiton puolella.”
Kuivaniemi toteaa, että mikäli kovat pakkaset ja tyyni keli sattuvat vielä yllättämään tänä talvena, sähkön kulutusta voidaan jonkin verran hallita teollisuudessa.
Eräs tekijä, joka voi niin ikään aiheuttaa äärihintoja sähköön ovat ydinvoimaloiden vikaantumiset ja huoltokatkot.
”Teollisuuden Voima on ilmoittanut aloittavansa Olkiluoto3:sen vuosittaisen, näillä näkymin kuukauden ja 23 päivän mittaisen huoltokatkon maaliskuun alussa. Jos tällöin tulee vielä kylmää, niin hintaan saattaa tulla piikkejä.”
Energianeuvontaa tekevän Motivan asiantuntija Teemu Kettunen toteaa, että erityisesti pörssisähköä käyttävät voivat pienentää sähkölaskunsa loppusummaa monin tavoin.
Sähkön pörssihinnat ovat tiedossa seuraavalle vuorokaudelle jo edellisenä iltapäivänä 13.47.
”Moniin sähköautomalleihin pörssisähköohjaus on saatavilla palveluna mobiilisovelluksen avulla ilman, että latauslaitetta tarvitsee päivittää.”
”Sähkölämmittäjä voi ajoittaa automatiikalla esimerkiksi käyttövesivaraajan tai varaavan lattialämmityksen lämmitystä halvempien sähkön hintojen ajankohdille.”
Myös lämpöpumppuihin on saatavissa sähkön hinnan mukaan lämmitystä optimoivia ratkaisuja. Joissain malleissa palvelu löytyy valmistajalta valmiina, kunhan lämpöpumppu yhdistetään nettiin esimerkiksi kodin wifi-verkon kautta.
Jos sähkölämmitteisestä kodista löytyy varaava tulisija ja edullista polttopuuta on saatavilla, merkittäviä säästöjä voi saada lämmittämällä tulisijaa hieman ennakoivasti ennen korkeita sähkön hintoja.
Sähköauton lataukseen on penninvenyttäjälle saatavilla sähkön pörssihinnan mukaista ohjausta.
”Moniin sähköautomalleihin pörssisähköohjaus on saatavilla palveluna mobiilisovelluksen avulla ilman, että latauslaitetta tarvitsee päivittää.”
Kerrostaloasukkaalla sähköä voi kulua eniten märkätilojen sähköiseen mukavuuslattialämmitykseen.
”Myös siihen voi hankkia sähkön pörssihinnan mukaisen ohjauksen tai lämmittää lattiaa ajastettavalla termostaatilla hieman lämpöisemmäksi aamuyöstä kun sähkön hinta on yleensä edullisempaa.”
Sähkösaunan lämmityksessä voi niin ikään huomioida sähkön hintaa.
Teemu Kettunen toteaa, että markkinoilla on myös kiinteähintaisen ja pörssihintaisen sähkösopimuksen välimuotoja, joissa hinta muuttuu hieman sen mukaan, painottuuko sähkönkulutus halvemman vai kalliimman sähkön hinnan ajankohdille.
”12 kuukauden kiinteähintaisen sähkösopimuksen voi saada tällä hetkellä noin 7-8 senttiin kilowattituntia kohti alvillisena.”
Sähkön hintoja voi vertailla helposti Energiaviraston ylläpitämässä sahkonhinta.fi -palvelussa.