
”Voisi sanoa niin, että halloween lähti kehittymään Suomessa noin kymmenen vuotta sitten. Markkina on tällä hetkellä erittäin merkittävä, se on nuorille ja lapsille jo ihan samanlainan kausi kuin joulu tai pääsiäinen.”
Arvio on torstain tulosjulkistajan, Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtajan Ari Akselin.
Keskon päivittäistavarakaupoissa kampanja myynteineen näkyy Akselin mukaan karkeissa, snacs-tuotteissa, limuissa.
”Se näkyy myös erilaisissa asuissa ja tarvikkeissa. Kun karkkia ja kepposta käydään tarjoamassa, niin molempiin löytyy (kaupasta) tarvikkeita ja ratkaisuja”, Akseli jatkaa innostuneesti.
Halloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä 31.10. vietettävä juhlapäivä. Nimi on lyhenne englannin sanoista ”All Hallows' Eve” eli kaikkien pyhien aatto.
Halloween-viikonloput näkyvät siis tulevina viikonloppuina Suomessakin kurpitsalyhtyineen, haamuineen ja karkkiövereineen.
Trick or treat? Karkki vai kepponen?
Yhdysvalloissa juhla on saanut kuluttajajuhlan mittasuhteet. Statista.com:in markkina-arvion mukaanamerikkalaiskuluttajat törsäävät halloweeniin rahaa 12,2 miljardin dollarin eli noin 11,6 miljardin euron edestä.
Keskimäärainen amerikkalainen ostaa Halloween-tavaraa, naamiaisasuista erilaiseen syötävään noin 108 dollaria eli 103 euroa. Käytettävä rahasumma on noussut viime vuodesta kahdeksan dollaria.
Osuus amerikkalaiskuluttajista, jotka aikoivat ostaa halloween-tuotteita kysyntähetken jälkeen parin viikon kuluessa oli kyselyn perusteella 27 prosenttia. Kolme neljästä amertikkalisesta aikoo viettää halloweenia jossain muodossa tänäkin vuonna.
Kurpitsan hintaseuranta kattaa useamman vuoden. Lokakuussa 2023 kurpitsa maksaa keskimäärin USA:ssa Statistan hintatilaston mukaan 5,24 dollaria eli noin viisi euroa.