
Saksa ei hyväksy polttomoottorien ehdotonta myyntikieltoa vuoden 2035 jälkeen.
EU:n komissio, parlamentti ja jäsenmaat pääsivät sopuun asiaa koskevasta lainsäädännöstä jo viime syksynä. Pykälien vahvistamisen piti olla pelkkä muodollisuus.
Nyt EU:n suurin kansantalous on asettunut viime hetkellä poikkiteloin ja saa tukea muiden muassa Italialta.
Saksa haluaa, että polttomoottoriautoja saa myydä myös vuoden 2035 jälkeen, jos ne käyttävät hiilineutraaleja synteettisiä polttoaineita. Liittokansleri Olaf Scholzin hallitus vaatii komissiolta korjattua lakiesitystä, joka huomioi nämä vihreään vetyyn perustuvat polttoaineet.
Kiistan ratkaisu saattaa venyä kesään tai jopa syksyyn, ja se uhkaa pahimmassa tapauksessa sekä EU:n kunnianhimoisia päästötavoitteita että koko vihreää siirtymää.
Nimenomaan liikenteen päästöjen leikkaaminen on keskeistä, kun unioni pyrkii ilmastoneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Scholzille on EU-parlamentin vihreiden keskuudessa soviteltu jo koko vihreän siirtymän murskaajan viittaa.
Brysselin lainsäädäntökoneiston kannalta EU:n mahtimaan niskurointi on merkittävä ennakkotapaus. Jos Saksa saa muutoksia sen talouden kannalta keskeiseen ympäristölainsäädäntöön, myös muut jäsenmaat saattavat innostua torpedoimaan vihreään siirtymään liittyviä lakipaketteja.
Saksa on myös ollut ensimmäisten joukossa syyttämässä esimerkiksi Unkaria ja Puolaa siitä, että ne pitävät koko unionia panttivankeinaan ajaessaan omia intressejään EU:n päätöksenteossa.
Osa jäsenmaista näkee Saksan hyvin poikkeuksellisen viime hetken jarrutuksen mahdollisuutena.
Brysselissä spekuloidaan jo, että esimerkiksi keskeiset metsätalousmaat voisivat hyödyntää samaa taktiikkaa, kun biodiversiteettistrategiaan liittyvää ennallistamisasetusta viedään eteenpäin.
Myös uusiutuvan energian REDIII-direktiivin kolmikantaneuvottelut ovat jumissa, koska jäsenmaat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen primäärin metsäbiomassan eli suoraan metsästä tulevan puuaineksen kohtelusta energialähteenä.
Saksa jarruttaa polttomoottorilainsäädäntöä, koska autoteollisuus on maalle tärkeä sekä työpaikkojen että koko kansantalouden kannalta. Lisäksi hallituspuolue liberaalit (FDP) lähtee siitä, että sähköistäminen ei saisi olla ainoa tapa leikata liikenteen hiilidioksidipäästöjä.
Saksan hallituksen mielestä osana viime syksyn yhteisymmärrystä komissio lupasi muotoilla lakiesitystä niin, että synteettisiä hiilineutraaleja polttoaineita käyttävät autot sallitaan vuoden 2035 jälkeen. Vihreästä siirtymästä vastaava EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans on toista mieltä.
Brysselin komissiolähteet muistuttavat MT:lle, että asetelma, jossa Timmermans on vastakkain yhden jäsenmaan tai jäsenmaiden muodostaman ryhmän kanssa, ei ole uusi. Jos muut ottavat oppia Saksalta, vastaava pattitilanne syntyy helposti esimerkiksi komission ja Suomen kaltaisten metsätalousmaiden välille.
Saksa ajaa polttomoottorikiistassa häikäilemättä oman autoteollisuutensa etua. Erityisesti saksalaiset luksusvalmistajat lähtevät siitä, ettei polttomoottorien loistava tulevaisuus ole vielä takana.
BMW aikoo jatkaa niin bensiini- kuin dieselautojenkin valmistusta Itävallassa, Britanniassa ja Kiinassa. Myös Mercedes pitää edelleen ainakin osittain kiinni polttomoottorioptiosta.
Saksalaisjättien strategia perustuu selvityksiin, joiden mukaan sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa liikenteen sähköistäminen etenee huomattavasti ennustettua hitaammin. Yli puolet BMW:n ja Mercedeksen myynnistä tulee Kiinasta ja USA:sta.