• Lähes puolet suomalaisista on edelleen asiakkaana lapsuutensa pankissa

    Suomen paras aika ja paikka olla pankissa on oma koti maanantaisin, mutta hellyyttävin tieto tuoreessa tutkimuksessa on se, että 42 prosenttia suomalaisista käyttää pääasiallisena pankkinaan edelleen lapsuutensa pankkia.
    Tilaajalle
    Uutiset|Kodin talous
    7.2.202320:00
    Laura Ruohola

    S-pankin Kantarilla teettämässä kyselytutkimuksessa 90 prosenttia suomalaisista kertoi hoitavansa pankki- ja raha-asiansa mieluiten kotona. Oma koti oli ylivoimaisesti suosituin vaihtoehto kaikissa ikäryhmissä päihittäen selvästi muun muassa perinteisen pankkikonttorin, jossa asioi mieluiten 14 prosenttia suomalaisista, ja työpaikan tai koulun, joissa pankkiasioita hoiti mieluiten 13 prosenttia.

    Kyselyssä selvisi, että mieluisimpina tapoina hoitaa pankkiasioita suomalaiset pitävät verkkopankkia (74 prosenttia) ja pankin mobiilisovellusta (60 prosenttia).

    Tutkimus paljasti myös muita kiinnostavia tietoja suomalaisten pankkiasioinnista.

    Kyselyn perusteella suosituin päivä hoitaa pankkiasioita on maanantai. Vaikka suurin osa suomalaisista ei osannut valita mieluisinta viikonpäivää pankkiasioiden hoitoon, maanantain nimesi suosikikseen joka kymmenes vastaaja. Muut viikonpäivät saivat viiden prosentin kannatuksen. Vankinta maanantain suosio oli Pohjois- ja Itä-Suomessa.

    Pieni, mutta sympaattinen yksityiskohta tutkimuksessa oli se, että 42 prosentilla suomalaisista on pääasiallisena pankkinaan yhä se pankki, johon heille avattiin tili lapsena. Näin vanhempien valitsemalla pankilla on sinällään tiedostamatonta vaikutusta pitkälle aikuisuuteen.

    Eikä tämä vaikutus häviä suomalaisten elämästä kovin nopeastikaan. Yli 65-vuotiaista kyselyyn vastanneista vielä 22 prosenttia kertoi olevansa yhä edelleen lapsuutensa pankin asiakas.

    Tutkimuksen toteutti S-Pankin toimeksiannosta Kantar. Tutkimusaineisto kerättiin Kantarin internet-paneelissa 25.–30.11.2022. Tutkimukseen vastasi 1 018 suomalaista. Vastaajajoukko edustaa 18–79-vuotiasta väestöä.

    Lisää aiheesta
    • OP-Pohjola, konttori.

      Maakunnissa lainat videoneuvotellaan

    • OP:n Reijo Karhinen pohtii, tarvitaanko jatkossa pankkeja enää mihinkään?

      OP:n pääjohtaja: Tarvitaanko pankkeja?

    • Eija Mastokangas nosti torstaina käteistä rahaa Halsualla pankista, jossa on nostomahdollisuus maanantaisin ja torstaisin.

      ”Käsittämätöntä, ettei rahalla voi maksaa”

    • Konttorinjohtaja Salme Pättö johtaa uuden konseptin pankkikonttoria Espoon Tapiolassa. Jaana Kankaanpää

      Pankkilaina neuvotellaan pian etäyhteyksien avulla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle