• Reservistä erosi viime vuonna 1 700 ihmistä – Reserviläisliiton puheenjohtaja ei kieltäisi reservistä eroamista kokonaan

    Kari Salminen sanoo STT:lle, että hän sallisi eroamisen esimerkiksi terveydentilan tai henkilökohtaisen vakaumuksen takia.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi eilen Kyrönmaa-lehden haastattelussa, että hän aikoo estää reservistä eroamisen muuttamalla lainsäädäntöä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi eilen Kyrönmaa-lehden haastattelussa, että hän aikoo estää reservistä eroamisen muuttamalla lainsäädäntöä. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Politiikka
    2.2.202412:04
    STT–

    Reserviläisliiton puheenjohtaja Kari Salminen ei kannata reservistä eroamisen täyttä kieltämistä.

    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi torstaina Kyrönmaa-lehden haastattelussa aikovansa estää reservistä eroamisen muuttamalla lainsäädäntöä. Häkkänen sanoo pitävänsä reservistä eroamista epäisänmaallisena.

    Reserviläisliiton puheenjohtaja Salminen sanoo olevansa sinänsä samoilla linjoilla Häkkäsen kanssa. Salminen kertoo, että hän ei ymmärrä sellaista reservistä eroamista, joka johtuu pelosta ja vastuunpakoilusta.

    "Jos meille on valtion varoin annettu varusmieskoulutus, ja meidät on sen jälkeen siirretty reserviin, näen, että olisi jonkinlaista selkärangallisuutta myös pysyä siellä reservissä”, Salminen muotoilee.

    Hänen mukaansa eroasiaan pitäisi kuitenkin löytää jonkinlainen keskitie.

    "En lähtisi niin jyrkästi sanomaan, että eroaminen pitäisi täysin kieltää. Siihen pitäisi katsoa kompromissi.”

    "Eroaminen pitäisi edelleen sallia henkilöille, joilla on oikeasti joko muuttunut tai vahvistunut vakaumus, tai sellainen terveystilanne, ettei heistä tosiasiassa ole apua reservissä.”

     

    Puolustusvoimista kerrotaan STT:lle, että reservistä erosi viime vuonna noin 1 700 ihmistä. Määrä kattaa ne reserviläiset, jotka siirtyivät täydennyspalveluksen kautta samaan rekisteriin siviilipalveluksen suorittaneiden henkilöiden kanssa.

    Aseistakieltäytyjäliiton mukaan määrä oli kaikkien aikojen toiseksi suurin. Ennätysvuosi oli 2022, jolloin reservistä erosi reilut 3 800 ihmistä.

    Edellinen ennätys oli Aseistakieltäytyjäliiton mukaan vuodelta 2015, jolloin vajaat tuhat ihmistä erosi reservistä. Useimpina vuosina määrät ovat olleet joitain satoja, liitto kertoo.

    Reserviläisliiton puheenjohtaja Salminen ei pidä edes viime vuosina eronneiden ennätysmääriä kovinkaan suurina. Hän vertaa lukuja siihen määrään ihmisiä, joka esimerkiksi viime vuonna liittyi Reserviläisliittoon.

    "Meille tuli viime vuonna 15 000 uutta jäsentä. Kyllähän se osoittaa, että yleinen maanpuolustuksen tahtotila ja halu on Suomessa toisinpäin”, Salminen sanoo.

    "En tietenkään pysty kommentoimaan asiaa Puolustusvoimien näkökulmasta, mutta näin reserviläisenä ajattelisin, että eronneiden lukemat ovat marginaalisia.”

    Salminen ei myöskään näe, että väkipakolla reservissä pidetyistä ihmisistä olisi välttämättä hyötyä tositilanteessa sodan syttyessä.

    "Jos kaverit haluavat erota oman tahtotilansa takia, tuskin heillä olisi kriisiajan olosuhteissa yhtään sen kummallisempaa tahtotilaa maanpuolustukseen”, Salminen sanoo.

    "He saattavat olla enemmänkin uhka kuin jonkinlainen apu muulle porukalle.”

    Lisää aiheesta
    • Puolustusministeri Antti Häkkänen kommentoi siviilipalvelusta ja reservistä eroamista laihialaiselle Kyrönmaa-lehdelle.

      Politiikka | Kyrönmaa-lehti: Puolustusministeri Häkkänen aikoo kieltää reservistä eroamisen

    • Helsingin keskustaan tuotiin näytille Ukrainan sodassa tuhottu venäläispanssarivaunun raato viime vuoden marraskuussa.

      Yhteiskunta | Riitaisina emme kestä vaikeita aikoja – jokaisen kansalaisen on hyvä ajatella osuuttaan turvallisuuden tekijänä

      Tilaajalle
    • Lahden suunnittelema ”norsupyssy” asemissa Valkeasaaren seudulla syksyllä 1941.

      Historia ja perinne | Suomi-konepistoolin lisäksi Aimo Lahti keksi vähemmälle huomiolle jääneen aseen, joka olisi voinut muuttaa talvisodan kulkua

    • Maavoimien Reserviupseerikoulussa Haminassa noin 1 200 nuorta saa reserviupseerikoulutuksen vuosittain. Kärkikomppanian jääkärit harjoittelevat jalkaväen taistelumenetelmiä, kuvassa upseerioppilas Iida Reinikainen.

      Yhteiskunta | Mitkä ominaisuudet ratkaisevat, kun nuoria valitaan himoittuun reserviupseerikoulutukseen? MT vietti päivän RUK:ssa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa