• Käänne kevätsäässä: Sadealueita riittää nyt jonoksi asti

    Aurinkoinen kevätsää on kääntymässä sateiseksi matalapainesääksi. Pohjois-Atlantilta saapuu tällä viikolla useampi sadealue Suomen riesaksi, mutta viikonlopuksi sää vaikuttaisi poutaantuvan.
    Pääosin sateet tulevat alas vetenä, pohjoisessa myös räntänä ja lumena.
    Pääosin sateet tulevat alas vetenä, pohjoisessa myös räntänä ja lumena.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    24.3.202618:15
    Janika Takala

    Viikon ensimmäinen sadealue on saapunut maan länsiosaan ja taivas peittyy illan aikana pilveen koko maassa. Pääosin sateet tulevat alas vetenä, pohjoisessa myös räntänä ja lumena. Etelässä on plussaa, mutta Oulun seutuvilla lämpötila on nollan tuntumassa ja sateen olomuodon ennustaminen siksi hankalaa.

    Todennäköisesti lumisateet rajoittuvat kuitenkin Lappiin ja räntää ei lämpimille pinnoille juuri jää. Erityisesti Meri-Lappiin vaikuttaisi osuvan hieman runsaampiakin lumisateita tuulen tuodessa mereltä mukanaan kosteutta; kertymät voivat Perämeren rannikolla olla yön aikana jopa 10 cm:n luokkaa. Muualla lunta kertyy muutama sentti, jos sitäkään.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Ensimmäisen sadealueen mentyä lounaasta saapuu meille aamulla uusi annos sateita. Vesisade alkaa ensimmäisenä etelässä ja lounaassa, ja sadealue liikkuu edellisen perässä melko nopeasti kohti koillista. Ennen puoltapäivää vettä saadaan maan eteläisellä puoliskolla, iltapäiväksi ja illaksi sateet siirtyvät kohti pohjoista. Lämpötilat ovat yleisesti plussalla ja sade samalla vetisempää myös pohjoisessa.

    Keski- ja Pohjois-Lapissa kuitenkin hieman pakastaa, ja torstai-iltaan mennessä voi paikoin kertyä viitisen senttiä uutta lunta. Sadealueen yhteydessä myös tuuli voimistuu etenkin maan länsiosassa, ja päivälle onkin Pohjanmaan maakuntiin annettu kovan tuulen varoitus.

    Viikonlopusta on näillä näkymin tulossa melko poutainen, vaikka säämalleilla vielä onkin hieman erimielisyyksiä. Pilvisyys on hyvin vaihtelevaa, mutta väliin mahtuu myös auringonpaistetta. Viikonlopun sateet näyttävät tällä hetkellä rajoittuvan pohjoiseen ja tulevan päiväsaikaan vetisinä.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Tiistaipäivän ylimmät lämpötilat nousevat maan etelä- ja länsiosassa jälleen kymmenen asteen tienoille, pohjoisessa lämpöasteita on vain muutama.

      Sää | Korkeapaine hellittää otteensa ja sää epävakaistuu – miten käy kevään?

    • Suomessa oli tammi-helmikuussa kahdenlaista säätä: kylmää tai hieman kylmempää.

      Metsänhoito | Metsänomistajan säähavaintoja: Saimme juuri mieleenpainuvan oppitunnin sulkukorkeapaineen jämähdyksestä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kevät
    sade
    sääennuste
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita