
Vuodenvaihteessa Hannes-myrskyn jälkeen talvi alkoi toden teolla. Kovat pakkaset tulivat kertarysäyksellä, ja sää pysyi hämmästyttävän samanlaisena viikkotolkulla. Oli kylmää tai hieman kylmempää.
Meteorologiassa tällaisesta tilanteesta puhutaan sulkukorkeapaineena. Se tarkoittaa, että korkeapaineen alue ikään kuin jumiutuu Suomen ylle pidemmäksi aikaa. Tällöin normaalisti säähän vaikuttavat matalapaineet kiertävät korkeapaineen reunoja Suomen ohitse eivätkä pääse vaikuttamaan säähän tavanomaisella tavalla. Talvella tämä näkyy usein pitkinä pakkasjaksoina ja vähäsateisina kausina. Kesällä vastaava ilmiö tarkoittaa pitkiä hellejaksoja.
Omalla metsätilallani Lohjalla sulkukorkeapaine on näkynyt tänä talvena konkreettisesti: omia teitä ei pitkään tarvinnut aurata kertaakaan. Lunta oli maltillisesti, mikä teki metsässä liikkumisesta helppoa läpi talven. Kireä pakkanen toi omat rajoitteensa, mutta niihinkin on voinut sopeutua. Vähälumisuus teki lisäksi maastosta kantavaa, ja mönkijällä oli vaivatonta liikkua.
Vähälumisuuden myötä varhain keväällä on nyt erinomaiset raivauskelit. Talven viileydessä jo muutamaa lämpöastetta ja täysin lumetonta maastoa alkoi odottaa. Silloin on hyvä hetki laittaa havupuuvaltaisten taimikoiden harvennukset kuntoon.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
