

Helsinkiläinen metsänomistaja ja sosiaalisen median vaikuttaja Tapio Haarlaa olisi hyvin voinut päätyä metsäammattilaiseksi jo nuorella iällä. Se olisi ollut jopa todennäköistä. Hän oli jo lapsena innokas suunnistaja ja partiolainen, joten metsä on ollut hänelle aina tuttu ympäristö.
Isän esimerkkikin veti metsään päin. Haarlaan isä Rihko Haarlaa toimi Helsingin yliopistossa pitkään metsäteknologian professorina ja muun muassa Hyytiälän kenttäaseman johtajana.
Tapio kulki kuitenkin omia polkujaan – urheilijanuorukainen päätti armeijan jälkeen kouluttautua hierojaksi. Sitten äiti puuttui tapahtumien kulkuun.
”Sain äidiltäni ohjeen, että hyvä olisi hankkia jokin muukin koulutus kuin urheiluhierojan tutkinto”, hän kertoo.
”Matemaattiset aineet olivat vahvuuksiani, joten pääsin opiskelemaan yliopistoon fysiikan laitokselle.”
Siellä Haarlaa päätyi opiskelemaan meteorologiaa sattumalta. Meteorologia tuntui konkreettiselta ja käytännönläheiseltä – sää kun on ihan jokaista koskettava arkinen asia. Aloitteleva opiskelija tuumi pääsevänsä myös vähemmällä laskemisella meteorologiassa, mutta sinä hän erehtyi pahasti.

Kun alkuun oli päästy, opinnot etenivät rivakasti. Aiempi koulutus osoittautui hyödylliseksi: urheiluhieronnasta kertyi opiskelijalle mukavia lisätuloja.
Vastavalmistunut meteorologi Haarlaa pääsi töihin pörssiyhtiö Vaisalaan. Yhtiö valmistaa mittalaitteita ja -järjestelmiä muun muassa ilmatieteen laitoksille, ilmailuun ja puolustusvoimille.
Kun Haarlaa oli ollut muutamia vuosia työelämässä, metsä alkoi ensimmäistä kertaa lähestyä hänen elämäänsä tositarkoituksella.
”Isäni oli saanut vuosituhannen alkupuolella osuuden kotitilastaan, kun hänen veljensä menehtyi äkillisesti. Isä oli 69-vuotias, kun hän ehdotti minulle sukupolvenvaihdosta kauppana.”
Haarlaa oli nuori mies työuran alkumetreillä; hän ei ollut ajatellut ryhtyvänsä metsänomistajaksi. ”Metsän omistaminen ei ollut minulle mitenkään itsestään selvää. Olin kasvanut kaupungissa enkä tuntenut tilan metsiä juuri ennestään.”
Isän tahto oli, että tila pysyisi yhtenä kokonaisuutena. Kaupan myötä tilalle muodostui myös verovähennyspohjaa.
”Metsän omistaminen ei ollut minulle mitenkään itsestään selvää. Olin kasvanut kaupungissa enkä tuntenut tilan metsiä juuri ennestään.”
Kauppa tehtiin helmikuussa 2009. Tapio oli 26-vuotias.
”Jälkikäteen ajateltuna en tiennyt silloin, kuinka sitovaa metsätilan omistaminen on. Minun piti sitoutua kymmeneksi vuodeksi maksamaan tilakauppaa.”
Tila, metsänhoito ja sen rahavirrat olivat hänelle kaikki uusia asioita.
”En silloin oikein tiennyt, kuinka paljon metsästä voi saada tuloja. En tiennyt, pitääkö kaikki maksaa palkkatuloilla.”
Hän kannustaakin sukupolvenvaihdosta pohtivia tai valmistelevia perheitä selvittämään kaikenlaisia asioita – tyhmiä kysymyksiä ei ole.
”En ole katunut sukupolvenvaihdosta, mutta on hyvä ymmärtää, että päätös sitoo aika paljon. Omassa perheessäni olisi varmasti paljon avoimemminkin voinut asiaa käydä läpi.”

Vuodet vierivät. Haarlaan arki pyöri työn, lapsiperheen kiireiden ja harrastusten tahdissa. Mielen sopukoissa kyti kuitenkin kaksi asiaa: yrittäjyys ja metsä.
Pitkillä työmatkoilla maailmalla hän teki lentokoneessa istuessaan idealistoja siitä, millaisilla erilaisilla tavoilla omaa metsää voisi hyödyntää. Lopulta listalla oli sata kohtaa.
”Osa oli ihan höpöhöpöä.”
”Jälkikäteen ajateltuna en tiennyt silloin, kuinka sitovaa metsätilan omistaminen on.”
15 vuoden palkkatyöuran jälkeen Haarlaa päätti ryhtyä tuumasta toimeen. Hän alkoi kartoittaa, millaisia aikuisopintojen mahdollisuuksia metsäalalla olisi.
”Silloin oli vielä aikuiskoulutustukea saatavilla ja oli mahdollista hakea opintovapaata. Olin ollut metsänomistaja jo yli kymmenen vuotta ja ajattelin, että määrämuotoisista opinnoista olisi minulle hyötyä.”
Hän lähti suorittamaan Työtehoseuran tarjoamaa metsätalousyrittäjän tutkintoa. Päätös osoittautui myöhemmin käänteentekeväksi, sillä Haarlaa jäi sille tielle ja irtisanoutui palkkatyöstään Vaisalalla.



Siihen vaadittiin kuitenkin muutamia ennakkoluulottomia ideoita ja sattumia.
”Kun jäin opintovapaalle, minulla oli yhtäkkiä hirveästi vapaata aikaa. Kysyin lapsilta, että mitä jos iskä perustaisi oman YouTube -kanavan.”
Lapset eivät ehdotukselle lämmenneet, mutta Haarlaa ryhtyi toimeen. Aiempaa kokemusta sisällöntuotannosta tai kuvaamisesta hänellä ei ollut. Hän ei ollut liioin erityisen aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Tekemällä oppii, hän tuumi.
”Aloin tehdä suunnistus- ja metsävideoita. Ajattelin, että voisi olla kiva tallentaa omia suunnistussuorituksia.”
Pohdiskelevien metsävideoiden tekeminen tuki puolestaan metsäasioiden opiskelua.

Niin vain Haarlaasta tuli tubettaja, jonka Metsänomistaja -ohjelma pyörii myös Eveo-tv-kanavalla. Hän julkaisee myös podcasteja, joissa pohdiskellaan ajankohtaisia metsäasioita.
”Se oli oikeastaan sattumaa, että puhetyö on mennyt niin luontevasti, se tuli ihan yllätyksenä. En ollut pitänyt kerrontaa tai puhetta erityisenä vahvuutena. Moni on kuitenkin sanonut tykästyneensä rauhalliseen kerrontaan.”
Takana on nyt pari vuotta yrittäjän elämää. Palkkatöihin ei ole toistaiseksi ollut ikävä.
”Tosin olisihan se parasta, jos joskus saisi tästä vastaavaa ja yhtä vakaata toimeentuloa kuin palkkatyöstä.”
”Olen utelias ja innostun helposti. Olen käyttänyt esimerkiksi monta tuhatta euroa pakurin viljelyyn. Nyt usko alkaa hiipua.”
Haarlaa uskalsi lähteä kokeilemaan uutta, koska elämäntilanne oli aika otollinen muutokselle.
”Lapset eivät ole enää ihan pieniä. Ajattelin positiivisesti, että kyllä se varmaan kantaa.”

Tokikaan sadan kohdan listasta läheskään kaikki ideat eivät ole lähteneet lentoon.
”Olen utelias ja innostun helposti. Olen käyttänyt esimerkiksi monta tuhatta euroa pakurin viljelyyn. Nyt usko alkaa hiipua.”
Toteutukseen päätyi myös Häämetsä, missä vihkiparit saavat korvausta vastaan ripustaa kyltin häämetsäksi nimettyyn metsikköön.
”Häämetsä oli yksi ideoistani, mutta bisneksenä se on ollut aivan surkea. Noin sata puuta on kyltitetty.”

Metsänomistajana Haarlaa sanoo olevansa selvästi monitavoitteinen. Mutta sekin on muuttunut vuosien varrella.
”Silloin kun maksoin sukupolvenvaihdoksen lainaa, olin enemmän talouspainotteinen. Nyt tarpeet ovat toisenlaiset.”
Tutustu omiin metsiisi.
Pohdiskele määräajoin, mitä haluat metsältäsi.
Jos teet itse metsätöitä, huolehdi, että turvavarusteesi ovat kunnossa.
Metsänomistajana et ole koskaan valmis: aina voit kehittyä.
Ilmatieteilijänä Haarlaa tuntee perinpohjaisesti ilmastoon liittyvät asiat.
”Onhan se kiistatonta, että Suomen metsät ovat aikamoisen mullistuksen äärellä. Olen huojentuneenakin miettinyt omalla tilallani, että täällä kasvaa paljon mäntyä. Kuivuusjaksot tulevat vaivaamaan varsinkin kuusia”, hän pohtii.
Tällä hetkellä hän viettää todella paljon aikaa metsässä; joko kuvaamassa videoita metsätöihin liittyen tai sitten ihan vain metsätöissä ilman kameraa. Se sopii Haarlaalle hyvin.
”Metsän omistaminen on aika mukavaa, kun on metsähoidollisesti ’asioiden päällä’. Silloin ei muodostu stressiä tekemättömistä töistä.”
Metsänomistaja, yrittäjä, sisällöntuottaja ja sosiaalisen median vaikuttaja.
Tekee muun muassa Metsänomistaja- ja Kuntoilija- You Tube -videoita ja tv-ohjelmaa Eveo-kanavalle.
Omistaa vajaat sata hehtaaria metsää Lohjalla.
Koulutus: meteorologi, urheiluhierojan ja metsätalousyrittäjän ammattitutkinnot.
43-vuotias. Asuu Helsingissä.
Harrastaa suunnistusta ja omassa metsässä puuhastelua.
Perhe: Tiina-vaimo, kaksi kouluikäistä tytärtä ja Hippu-koira.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
