

Vähäluminen keskitalvi tarjosi Hämeessä hyvät puitteet metsänhoitotöille ja metsästykselle. Pari kovempaa pyryä kuitenkin katkoi jonkin verran havupuiden latvoja.
Lukion opinto-ohjaajana Lahdessa työskentelevä Janne Saarinen käväisi vapaapäivänään Hämeenlinnan Rengossa sijaitsevalla metsäpalstallaan katsastamassa lumen katkomia puita.
Heti aamusta nenäämme leijaileva nuotion tuoksu kertoo, että tänään ollaan oikean metsämiehen matkassa.
”Lähdin vähän aikaisemmin kotoa, kun oli niin hieno pakkasaamu. Ehdin tässä jo keitellä kahvit”, Saarinen kuvailee lauantairutiiniaan.
Ikä: 55
Koulutus: historiaa opiskellut filosofian maisteri
Työ: opinto-ohjaaja Lahden lyseon lukiossa
Perhe: puoliso kemian ja matematiikan lehtori Pirjo Saarinen, 20- ja 25-vuotiaat lapset ja 11-vuotias pienimünsterinseisoja
Asuinpaikka: Hollolan Herrala
Metsät: 20 hehtaaria Rengossa, vaimon kanssa yhdessä 10 hehtaaria Saarijärvellä ja 45 hehtaaria Keiteleen saaressa
Harrastukset: metsänhoito, metsästys ja kalastus
Aktiivisen metsästäjän hirvijahti kesti syksyllä vain muutaman viikonlopun, joten hänellä on taas aikaa kävellä metsissään Hämeessä ja Keski-Suomessa.
Rengon 20 hehtaarin metsäpalstalle pääsee nyt näppärästi, sillä palstalle johtava 200 metrin metsätie perusparannettiin viime vuonna. Ennen syksyllä toteutettua harvennushakkuuta tien perälle rakennettiin myös uusi kääntö- ja varastopaikka.
”Varastopaikka oli hyvä investointi. Puut ajettiin täältä aikaisemmin peltojen kautta, ja se rajoitti hakkuuajankohtia. On mukavampi tulla itsekin metsätöihin, kun pääsee työkalujen kanssa palstan reunalle.”
Harvennushakkuu ja pienen aukon tekeminen varastopaikalle aiheutti kuitenkin sen, että lumituhoja syntyy herkemmin. Nytkin yksi mänty on napsahtanut poikki kääntöpaikan reunalta. Katkenneen rungon Saarinen pätkii tänään polttopuiksi.

2000-luvun alusta lähtien Janne Saarinen on ollut isänsä apupoikana metsätöissä näillä samoilla mäillä.
Suvun metsänhoitotarina ulottuu Jannen isoisän isoisään. Tämä toimi 1800-luvulla Hämeenlinnassa sijaitsevan Katisten kartanon metsänvartijana. Hänen poikansa peri isältään saman ammatin.
Rengon metsätilan sukupolvenvaihdos toteutettiin kolme vuotta sitten alihintaisella kaupalla. Palsta jaettiin sisarusten kesken kahteen osaan.
Janne Saarinen ja hänen vaimonsa Pirjo Saarinen olivat jo vuonna 2014 ostaneet kymmenen hehtaarin metsäpalstan Keski-Suomesta, Saarijärveltä. Kyseinen palsta kuului aikanaan Jannen äidin suvulle, mutta se oli käynyt välillä muiden omistuksessa.
Perheen kesämökki sijaitsee Konnevedellä melko lähellä metsäpalstaa.
”Metsänhoitotöistä tuleva henkinen ja fyysinen hyvänolontunne vei minut heti mukanaan. Metsätyöt ovat rentouttavia ja hyvää vaihtelua päivätöille. Siinä näkee kättensä jäljen”, Saarinen sanoo.
”Olen aina tykännyt liikkua metsissä. Olen metsästänyt pienestä pitäen, ja vaimon kanssa me marjastamme ja sienestämme. Viime vuonna keräsimme 150 litraa marjoja. Asumme lähes koko kesän mökillämme, ja siellä tulee käytyä päivittäin koiran kanssa metsässä.”
Metsässä viihtyvä pariskunta alkoi katsella muitakin myynnissä olevia metsäpalstoja Hämeestä ja Keski-Suomesta. Viime vuonna metsäpalstan metsästyksestä tuli komea saalis.
”Huomasin ilmoituksen 45 hehtaarin metsätilasta Keiteleen Pängätsalon saaressa. Tila oli ollut jo parisen vuotta myynnissä. Kävin paikan päällä ja tein itse puumääräarvion. Maksoimme sen, mitä pyydettiin, ja palsta oli meidän.”
”Saarihakkuissa on omat haasteensa, mutta mielestäni teimme hyvät kaupat. Ensimmäinen harvennushakkuu on jo suunniteltuna.”
Taitojaan metsänarvioinnissa ja metsänhoitotöissä Janne Saarinen on kehittänyt suorittamalla metsätalousyrittäjän ammattitutkinnon. Tutkintotodistuksen hän kävi pokkaamassa joulun alla Savonlinnassa.
”Pidin koulutuksen aikana vuoden opintovapaan, vaikka tutkinnon olisi voinut suorittaa myös töiden ohessa. Tutkinto toi varmuutta omiin näkemyksiin. Ilman koulutusta en olisi esimerkiksi pystynyt arvioimaan saaripalstan arvoa. Uusien oppien ansiosta uskallan olla myös eri mieltä metsäasiantuntijoiden kanssa.”
”Metsänhoito on perin yksinkertaista hommaa, ei mitään rakettitiedettä. Kannattaa kehittää taitojaan”, Saarinen kannustaa muita metsänomistajia.

Lähdemme yhdessä katsomaan viime syksynä tehdyn harvennuksen jäljen. Kauniisti kumpuilevassa metsikössä oli viisi hehtaaria toista kertaa harvennettavaa aluetta. Harppaamme ensin pienen, solisevan puron yli.
”Tutkimme metsänhoitoyhdistyksen neuvojan kanssa, onko puro metsälain kymppipykälän mukainen erityisen tärkeä elinympäristö. Puro on niin pieni, että se ei täyttänyt pykälän vaatimuksia.”
Saarisen ammattitutkinto sisälsi myös Suomen metsäkeskuksen järjestämän luonnonhoidon tutkinnon, joten hänellä on pohjaa arvioida myös metsien luontoarvoja.
Nousemme seuraavalle mäelle. Saarinen mittailee harvennusjälkeä.
”Olen tyytyväinen työn jälkeen. Metsäasiantuntijan kanssa sovittiin tarkasti, millaisen lopputuloksen haluan. Tämä saa kasvaa nykyisessä tiheydessä päätehakkuuseen saakka”, hän kertoo ja aikoo teettää harvennetulle alalle lannoituksen mahdollisimman pian.
Saarinen on alkanut monipuolistaa metsäpalstojensa puulajeja.
”Mäntyä istutan mielelläni kuusen lisäksi, jos kasvupaikka antaa siihen mahdollisuuden. En pelkää hirvituhoja, vaikka kaatolupamäärät vähenivät tällä alueella. Kannustan muitakin metsänomistajia haastamaan kuusen valta-asemaa.”
”Tämän palstan osalta tarkastelin myös jatkuvan kasvatuksen mahdollisuutta. Sopivia kuvioita ei kuitenkaan löytynyt.”
Metsänhoitotöitä ohjaavat jokaiselle palstalle laaditut metsäsuunnitelmat.
Puukaupat Saariset kilpailuttavat paikallisten metsänhoitoyhdistysten kautta.
”Yhdistyksen kilpailutus on paras ja helpoin vaihtoehto. Tukkileimikot menevät useimmiten alueen isommille sahoille. En halua jatkossakaan sitoutua vain yhteen ostajaan.”

Janne Saarinen arvioi tekevänsä metsätöitä parikymmentä päivää vuodessa. Sen lisäksi tulevat tarkastus- ja suunnittelukäynnit.
”Raivaussahahommia teen mielelläni itse, samoin pienempiä moottorisahatöitä kuten tuulenkaatojen pilkkomisia. Kaikki polttopuut teen itse. Osan istutus- ja raivaustöistä teemme itse, osan taas teetämme ulkopuolisilla ammattilaisilla.”
Pariskunnan metsätyökoneina ovat toistaiseksi vain sahat.
”Isomman palstan hankinnan myötä ostoslistalle saattaa tulla mönkijä. Ainakin veneen perämoottorin aion uusia, sillä vene on välttämätön saaripalstan hoitamisessa. Veneen käytön voi vähentää metsäverotuksessa kuluna”, Saarinen muistuttaa.
Hän kertoo, että myös perheen jälkikasvu on ollut mukana istutuksissa. Sukupolvenvaihdosta ei ole vielä suunnitteilla.
”Olemme kyllä jo puhuneet 20- ja 25-vuotiaiden lastemme kanssa, että metsäyhtymän perustaminen olisi jossakin vaiheessa mahdollista.”
Lasten metsäkiinnostuksen ansiosta Saariset ovat valmiita hankkimaan lisää metsäpalstoja, jos niitä löytyy sopivalta sijainnilta ja sopivalla hinnalla.
”Tämä homma on vienyt vähän mennessään”, Janne Saarinen naurahtaa.
Lahtelaisten lukio-opiskelijoiden kiinnostus metsäalalle on opinto-ohjaajan mukaan melko laimeaa. Aika harva on oma-aloitteisesti kiinnostunut metsäopinnoista.
”Vaihdoin juuri lukioon, jossa on luonnontieteellinen linja. Uskoisin, että sieltä löytyy enemmän metsästä kiinnostuneita. Aion viritellä jonkinlaista yhteistyötä ainakin Hämeen ammattikorkeakoulun Evon toimipisteen sekä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kanssa.”
Metsänhoitotöiden lisäksi Saarisen pariskuntaa kiinnostaa metsänomistamisen taloudellinen puoli.
”Teemme veroilmoituksen itse. On mukava nähdä veroilmoitusta tehdessä metsän taloudellinen tulos. Tarkoitus on myös tienata tästä hommasta.”
Kuittisulkeisten ja veroilmoituksen täyttämisen ohessa metsänomistaja ehtii alkuvuonna myös metsästää. Metsäretkeämme seuraavana päivänä Janne Saarinen suuntasi valkohäntäpeuran ajojahtiin Hollolaan.
1. Tee kaikki metsänhoitotyöt oikeaan aikaan, mieluummin etupainotteisesti kuin liian myöhään.
2. Valitse oikea puulaji oikeaan kasvupaikkaan. Haasta asiantuntijoita puulajivalinnassa.
3. Jätä varhaisperkauksessa ja taimikonhoidossa kasvamaan muutakin kuin valtapuulajia.
4. Älä tee metsästä orjatyömaata. Jos et itse ehdi tehdä, osta palveluita ammattilaisilta. Se kannattaa taloudellisestikin.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2025.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
