

Kaksi isäntää vertaili puukauppojaan Ylätalon riihen kulmalla 1990-luvun loppupuolella:
”Paljonkos kertyi puuta?”
”Jaa, senkö verran vaan.”
”Mulla kyllä paljon enemmän.”
Isännät olivat Jouni Ylätalo ja tämän veli Tommi. Ikää heillä oli seitsemän ja yhdeksän vuotta, ja kaupat tehtiin pajunoksista.
1990-luvun lopun puukauppaa on seurannut koko joukko muita. Tosin viime vuosina puutavaralajit ovat olleet toiset.
Tie nousee vaivihkaa yhä ylemmäs, kunnes se päättyy maatilan pihaan. Tiiliverhoillun päärakennuksen kanssa seisovat kulmittain vanha päärakennus ja konehalli.
Maisemat ovat komeat. Peltojen yli katse kantaa kauas horisonttiin.
Vuonna 1564 perustettu Ylätalo on yksi Keski-Suomessa sijaitsevan Multian kunnan vanhimmista tiloista. Se on Jouni Ylätalon sukutila. Hän on tilan kymmenes isäntä.
Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2016, kun Jouni Ylätalo oli 26-vuotias.
”Ei sitä sen kummemmin juhlittu. En ole kovin aktiivinen juhlien järjestäjä. Tuparit ja kolmekymppisetkin ovat vielä pitämättä. Kaverit sanovat, että ne kasvavat korkoa”, Ylätalo naurahtaa.
Isännäksi ryhtyminen ei nuorta miestä arveluttanut. Ensin hän puntaroi sitä, jäisikö asumaan tilalle vai hoituisivatko metsä- ja peltotyöt muualta käsin.
”Päätin jäädä. Olisi ollut jotenkin noloa, jos kukaan ei enää olisi asunut tilalla.”
Ehkä alussa ilmassa oli jonkinlaista kipuilua sen suhteen, ollaanko tässä sitoutumassa alta kolmekymppisenä yhteen paikkaan, Ylätalo miettii.
”Mutta enää ei ole. Vuosi vuodelta olen ylpeämpi tästä hommasta.”
Ikä: 33
Kotikunta: Multia
Ammatti: Koulutuskeskus Sedun koneellisen puunkorjuun opettaja, maa- ja metsätalousyrittäjä
Metsät: 152 hehtaaria
Luottamustoimet: Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen valtuuston jäsen vuodesta 2020
Isäntä on kattanut kahvit tilan päärakennuksen olohuoneeseen, jonka ikkunoista avautuu näkymä lumen peittämille mustaherukkapelloille.
Tilanne on poikkeuksellinen, sillä yleensä Ylätaloa ei keskellä päivää tavoittaisi sisältä kahvikupin äärestä.
”Kyllä minulta joskus kysytään, että oletko sä missään muualla kuin metsässä”, mies naurahtaa.
Kiinnostus metsään heräsi varhain. Peruskoulun 9. luokalla Jouni pääsi TET-harjoitteluun paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen. Kuljettuaan viikon metsäneuvojan kannoilla hän oli varma asiastaan: hänkin hakeutuisi metsäalalle.
Hän haki ensin Sedun Ähtärin toimipisteeseen opiskelemaan metsäkoneen kuljettajaksi. Sen jälkeen hän jatkoi Hämeen ammattikorkeakoulun Evon yksikköön, josta hän valmistui metsätalousinsinööriksi.
”Evolta meitä jäi tiivis ystäväporukka. Viime talvena minusta tuli yhden opiskelukaverini lapsen kummi.”
Valmistumisensa jälkeen Jouni Ylätalo työskenteli Jyväskylän Energialla polttoainehankinnassa sekä metsäalan opettajana Gradialla Jämsässä, kunnes vuonna 2018 Ähtärissä avautui koneellisen puunkorjuun opettajan paikka.
”Ähtärissä on yrittäjämäinen työkulttuuri, joka viehättää minua ja jota yritän valaa myös opiskelijoihin.”
Kun Ylätalo aikanaan opiskeli metsäkoneen kuljettajaksi, valmistuneista vain noin puolet jäi alalle töihin. Viime vuosina alalle jäävien osuus on entisestään pienentynyt.
”Ala on vaativa, ja sen arvostusta pitäisi nostaa. Kuljettajalle ei riitä, että hän tykkää ajaa puuta. Hyvä kuski ymmärtää myös raivaussahan päälle.”

Ylätalon tilaan kuuluu 152 hehtaaria metsää. Valtaosa maista on rehevää mustikkatyypin kangasmaata, pienempi osa kuivahkoa ja lehtomaista kangasta. Jouni Ylätalo kertoo ohjanneensa viime vuosina metsiään sekapuustoisempaan suuntaan.
”Sekametsä on yhden puulajin metsää terveempi, elinvoimaisempi ja tuhonkestävämpi. Omiin metsiini luon sekapuustoisuutta harvennusten kautta, ja osan uudistusaloista olen jo heti alkuun viljellyt useammalle puulajille.”
Sekametsien kasvatus on samalla satsausta tulevaisuuteen. Muuttuvien ilmasto-olosuhteiden vuoksi yksipuoliselle kuusen viljelylle on hyvä löytää vaihtoehtoja.
”Myös tulevaisuudessa tarvitaan talousmetsiä, joten kannattaa jo nyt katsoa pitkälle sen sijaan, että tekee kuten aina ennenkin on tehty. Totta kai kuusta pitää suosia niillä kohteilla, joille se on oikea puulaji, mutta rinnalle voidaan tuoda muitakin puulajeja.”
Ylätalon tilan metsissä sekapuustoisuus pitää sisällään myös muita puulajeja kuin tutut koivun, kuusen ja männyn. Esimerkiksi kukkivat puulajit, kuten raidat, pihlajat ja tuomet, Jouni säästää taimikonhoidossa mahdollisuuksien mukaan. Metsälehmusta hän on istuttanutkin sopiviin kohteisiin.
”Pappa istutti sotavuosina pihaan tammen taimia, ja nyt tammia on alkanut levitä luontaisesti. Herukkamaan vieressä kasvavan kuusikon takana kasvaa toistakymmentä tammea.”

Tilansa metsien hoidosta Jouni Ylätalo vastaa pitkälti itse. Raivaussahatöitä hän arvioi tekevänsä vuosittain 5–15 hehtaarilla.
”Jos on jokin kiva pellonreunametsä, saatan tehdä moottorisahalla myös ensiharvennuksen. Ja teinhän minä yhden avohakkuunkin, kun sattui tykkylumituho.”
Puukaupat Ylätalo kilpailuttaa yleensä itse, mutta hän on tehnyt puukauppaa myös metsänhoitoyhdistyksen valtakirjakaupan kautta.
”Puukaupoissa katkonta on todella tärkeä asia, mutta tuntuu, että monelta unohtuu sen merkitys. Toissa kesän avohakkuukohteesta yksi ostaja tarjosi todella hyvää kantohintaa, mutta tukkiprosentti jäi heillä 70 prosenttiin, kun se toisella ostajalla oli 90 prosenttia.”
Usein Ylätalo tekee myös puukauppaa edeltävän maastosuunnittelun itse.
”Itsehän minä parhaiten tiedän, mitä minun metsässäni on. Etukäteen tehty maastosuunnittelu myös nopeuttaa ostajan työtä.”
Vaikkei metsänomistaja suunnittelisi leimikkoa itse, hänellä tulisi olla tietty ymmärrys omista metsistään, Ylätalo katsoo.
”Jos metsänomistaja ei tiedä, millainen hänen metsänsä on, hän joutuu puukauppaa tehdessään toimimaan ostajan varassa.”

Kaikki Ylätalon tilan metsät ovat talouskäytössä. Mahdollisen suojelupäätöksen isäntä tekee itse, oman harkintansa mukaan.
”Niin sanotun virallisen suojelun piirissä ei ole mikään osa tilan maista, mutta olen ajatellut, että Sinerväjärven rannassa olevan mökin takametsään ei tarvitse koskea.”
Tilan metsät on PEFC-sertifioitu.
”En ole FSC:tä vastaan, mutta minulle PEFC on riittävä.”
Ylätalo uskoo, että mikäli hoito- ja hakkuukohteet suunniteltaisiin nykyistä huolellisemmin, keskustelua sertifikaattien paremmuudesta käytäisiin vähemmän.
Vierailemme kuusikossa, johon on sovittu ensiharvennus. Ylätalo on käynyt etukäteen polantamassa laanipaikan ja kokoojauran.
”Mielestäni metsiä tulisi aina käsitellä hyvän metsänhoidon suositusten mukaisesti eli laadukkaasti. Niin, että koneenkuljettaja ja metsänomistajat voivat yhdessä katsoa harvennusta ja todeta, että tuli tosi hyvä työjälki.”
Ylätalon mukaan metsäkoneen kuljettajalla on oltava ymmärrys siitä, millaista on tasalaatuinen metsänhoito, ja häneltä on voitava edellyttää hyvää korjuujälkeä.
”Omassa työssäni puunkorjuun opettajana luon pohjaa sille, että opiskelijat pystyvät tähän. Jos en itse pidä työssäni huolta hyvästä korjuujäljestä, turvallisesta työskentelystä tai laadusta ylipäätään, työelämään siirtyvien korjuuammattilaisten tie on kivisempi.”
1. Tutustu metsääsi ja ole realistinen sen suhteen, mitä siellä voi tehdä.
2. Muista kilpailuttaa puukauppasi sekä vertailla tarjouksia keskenään.
3. Muista, että metsänomistajana sinä päätät, mitä teet omalla omaisuudellasi.
4. Erilaiset mielipiteet ja tavoitteet metsissä ovat sovitettavissa yhteen. Pakottamalla yhtä asiaa oikeana keinona ei ikinä päästä yhteisymmärrykseen.
5. Vaadi, että metsiäsi käsitellään hyvän metsänhoidon suositusten mukaisesti.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
