• 16 prosentin työttömyys hirvittää konkaripoliitikkoa – näin Jyväskylä hakee potkua talouteensa

    Mauri Pekkarisen mukaan työelämän ja yritysten tarpeet muuttuvat nykypäivänä entistä nopeammin.
    Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) haluaa taklata kaupungin korkeita työttömyyslukuja.
    Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) haluaa taklata kaupungin korkeita työttömyyslukuja. Kuva: Suvi Elo, Joonas Immonen, koonnut: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Talous
    14.5.202607:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Jyväskylän päättäjät alkavat kesäkuussa pohtia työllisyyden ja yrittäjyyden edistämistä uuden mallin pohjalta. Jyväskylän malliksi nimetyn hankkeen valmistelusta on vastannut kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, ministeri Mauri Pekkarinen (kesk.).

    Jyväskylän mallin taustalla on Pekkarisen mukaan Jyväskylän erikoinen tilanne. Kaupungissa työskentelee noin 50 000 opiskelijaa, opettajaa ja tutkijaa. Kaupungin väestörakenne on nuorekas ja taloudellinen huoltosuhde on hyvä.

    ”Samaan aikaan työttömien määrä on kuitenkin erittäin korkea ja työllisyysaste koko maan heikommasta päästä”, Pekkarinen tiedottaa.

    Pekkarisen mukaan ongelma on, että kaupungin suuri osaamispotentiaali ei muutu riittävän tehokkaasti uusiksi innovaatioiksi, tuotannoksi ja työksi.

    ”Tähän saadaan muutos, kun eri toimijat yhdistävät voimansa ja lähtevät ratkomaan yhdessä osaamisen ja suuren työttömyyden välistä ristiriitaa.”

    Keskeistä on yritysten, oppilaitosten, tutkimuksen, kaupungin ja alueellisten toimijoiden yhteistyön radikaali lisääminen, uudistaminen ja kumppanuus.

    ”Jyväskylän yliopiston tieto- ja viestintätekniikka ja erityisesti ihmiskeskeinen teknologia sekä atomeja ja valohiukkasia laskennassa hyödyntävä kvanttiteknologia ovat hyvällä matkalla kohti valtakunnan ja Euroopan huippua.”

    ”Se voi tarkoittaa alueen yritysten ja työpaikkojen määrään tuntuvaa lisäystä.”

    Jyväskylän mallissa Jyväskylän seudun elinkeinopoliittiset vahvuudet muodostavat neljä ekosysteemiä, joista osa on ollut kehittämistyön kohteena jo useamman vuoden ajan.

    Ekosysteemit ovat lähes samoja kuin EU:n määrittelemät strategiset alat: bio- ja kiertotalous, vety ja energia, puolustus- ja kaksikäyttöteollisuus sekä Hippos-liikuntakeskus.

    ”Mallissa oppilaitokset tulevat yritysten kumppaneiksi aivan uudella tavalla. Se voi tarkoittaa alueen yritysten ja työpaikkojen määrään tuntuvaa lisäystä”, Pekkarinen arvioi.

    Jyväskylään kootaan uusi yhteistyöverkosto, Innovaatio Allianssi, joka koostuu muutamasta teollisuusvetoisista ekosysteemistä, useista kehittämisalustoista, yrityshautomosta ja Kasvu Openista.

    ”Se tasapainottaisi kaupungin taloutta vuositasolla lähes 40 miljoonalla eurolla.”

    ”Tavoitteena on kahden prosentin kasvu neljän vuoden ajan, mikä kasvattaisi alueen kansantuotetta noin 0,5 miljardilla eurolla. Samalla se tasapainottaisi kaupungin taloutta vuositasolla lähes 40 miljoonalla eurolla”, Pekkarinen visioi.

    Pekkarisen mukaan työelämän ja yritysten tarpeet muuttuvat nykypäivänä entistä nopeammin.

    ”Siksi erityisesti ammatillisen koulutuksen on oltava reaktiivisempaa. Kaikessa koulutuksessa on hyvä lisätä yrittäjyyden ymmärrystä”, Pekkarinen kiittelee.

    Jyväskylän yrittäjien puheenjohtaja Reijo Kujala pitää hyvänä yrittäjyyskasvatuksen kytkemistä kouluihin peruskoulusta yliopistoon asti. Yrittäjyyden arvostus on hänen mukaansa kohdillaan.

    ”Hämähäkkimäinen malli seitteineen on haastava, jotta asiat saadaan soimaan yhteistä säveltä. Hyvä alku kehitykselle tämä silti on, vaikka jotkut ovat kysyneet, tuleeko tästä uusi himmeli”, Kujala kommentoi uutta hanketta MT:lle.

    Innokkuus lähteä töihin uusien työpaikkojen puolesta on hänen mukaansa hyvä asia. Se ei onnistu ilman tekoja ja käytännön toimenpiteitä.

    ”Se on kova ponnistus, joka on lähdössä kesän jälkeen käytäntöön. Jotkut ovat pitäneet tavoitetta maltillisena, mutta aikaa on vain 2030 vuoteen asti.”

    Käytännössä onnistumisen kulmakiviä ovat rakennuslupien ja kaavoitusten eteneminen kasvun tueksi. Esimerkiksi käy vuonna 2019 aloitettu Hippos-hanke. Yli 200 miljoonan euron jättimäistä liikuntakeskusta on valitusten jälkeen päästy rakentamaan vasta viime vuoden lopulla.

    Keskisuuret kasvuyritykset työllistäisivät jatkossa parhaiten uusia tekijöitä.

    ”Ensimmäisen työntekijän palkkaamista ei välttämättä mikroyrittäjä haluakaan. Meidän firma on perustettu vuonna 2015, jolloin ensimmäinen työntekijä palkattiin. Kasvuhakuisuus ollut kova”, sanoo Kujala.

    Kiinteistö- ja viherpalveluita tarjoavan 360 Palveluiden yrittäjä työllistää nykyisin noin sata työntekijää.

    Jyväskylän mallia ovat rakentaneet Jyväskylän yliopisto, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Gradia.

    Tavoitteet 2030 mennessä

    700–800 uutta yritystä

    6 000–7 000 työpaikkaa

    Työllisyysasteen nosto 67:stä 74 prosenttiin

    Työttömyysprosentin lasku 16:stä 11–12 prosenttiin

    Lisää aiheesta
    • Kuntien maksuosuudet työttömyyden kuluista nousivat samaan aikaan, kun työttömyys lähti kovaan nousuun. ”Ennen kuin tehdään johtopäätöksiä, on tärkeää nähdä myös parempi aika työllisyydessä”, Marttinen sanoo.

      Politiikka | Työllisyyspalveluiden kuntamallia saatetaan hienosäätää vielä tällä hallituskaudella – Ministeri: ”Perusratkaisu on oikea”

      Tilaajalle
    • ”Pampaksella” yrittäjiä huomioidaan juhlapuheita laajemmin, mistä voisi ottaa monella alueella mallia.

      Talous | Häpeilemättä kotiinpäin – elinvoimaisella alueella tehdään aidosti yhdessä

      Tilaajalle
    • The Sunday Times rinnastaa Jyväskylän kanadalaiseen Vancouveriin. Kuva on otettu Lutakon kaupunginosassa saunaravintola Sataman Viilun allasosastolla kesällä 2022.

      Yhteiskunta | Arvostettu brittilehti nosti Jyväskylän Euroopan trendikkäimmäksi matkakohteeksi ‒ ”Ensimmäinen kynnys on tulla noteeratuksi”

    Artikkelin aiheet
    Jyväskylän malli
    työllisyys
    yrittäjyys
    Innovaatio Allianssi
    Mauri Pekkarinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria