

Kuntien tilanne nousseiden työttömyyssakkojen kanssa on nyt hankala, mutta vaikean ensimmäisen vuoden jälkeen on vielä aikaista arvioida koko järjestelmän tilannetta, sanoo työministeri Matias Marttinen (kok.).
”Nyt eletään hyvin, hyvin vaikeaa työttömyyden aikaa. Ennen kuin vedetään pidemmälle meneviä johtopäätöksiä, on tärkeää nähdä myös parempi aika työllisyydessä”, Marttinen sanoo.
Järjestelmää voidaan hänen mukaansa hienosäätää vielä tällä vaalikaudella. Hän kertoo saaneensa palautetta ja ehdotuksia työllisyysalueilta ja kunnan- ja kaupunginjohtajilta järjestelmän yksityiskohdista, joita voisi viilata.
”Olen kerännyt niitä yhteen ja käymme parhaillaan tätä keskustelua ministeriössä, että mitä täsmämuutoksia lainsäädäntöön voitaisiin tehdä, mistä olisi apua alueilla”, Marttinen sanoo.
”Teen viimeistään alkuvuonna päätöksiä siitä, mitä lainsäädäntövalmistelua tullaan vielä viemään läpi tässä hallituksen loppukauden aikana.”
”Mutta itse tätä perusratkaisua pidän kyllä aivan aivan oikeana ja perusteltuna”, Marttinen sanoo.
”Itse tätä perusratkaisua pidän kyllä aivan aivan oikeana ja perusteltuna”
Kuntien maksuosuudet työttömyysetuuksista nousivat vuoden alussa samalla, kun työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirrettiin kunnille.
Työllisyyspalvelujen siirtäminen kuntien vastuulle valmisteltiin edellisen hallituskauden aikana ja sillä on ollut eri toimijoiden laaja tuki. Myös Marttisen mukaan ratkaisu on oikea.
”Kunnilla on kuitenkin omassa toimivallassaan myös laajasti muita tehtäviä, joilla voidaan edistää paikallista elinvoimaa ja työllisyyttä”, Hän kertoo.
”Ne ovat koulutuspalveluita, liittyvät maankäyttöön, kaavoitukseen, tai muihin elinkeinotoimintaa tukeviin tehtäviin. Tälle tehtävien siirrolle on ollut hyvät perustelut”, Marttinen sanoo.
Malli siirtää kunnille myös aiempaa enemmän taloudellista vastuuta työllisyyspolitiikan onnistumisesta.
”Heikko talous ja työllisyystilanne rasittavat kuntien ja kaupunkien talouksia, se on ihan päivänselvä asia.”
Kuntien kannalta uudistus astui kuitenkin voimaan huonoimpaan mahdolliseen aikaan. Pitkäaikaistyöttömiä, eli yli vuoden työttömänä olleita voi olla vuoden lopussa työ- ja elinkeinoministeriön ennusteen mukaan jopa 136 000.
1990-luvulla lamassa pitkäaikaistyöttömiä oli vain hieman enemmän, noin 143 000.
Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen kuvaili tilannetta marraskuun lopussa MT:lle katastrofaaliseksi, ja epäili, ettei kunnilla ole juuri minkäänlaista mahdollisuutta hillitä työttömyyttä.
Marttinen myöntää, että tilanne on hankala.
”Se on totta kai selvää, että matalasuhdanteessa keinoja on vähemmän. Heikko talous ja työllisyystilanne rasittavat kuntien ja kaupunkien talouksia, se on ihan päivänselvä asia.”
Hänen mukaansa keinoja, joilla kunnat voivat vaikuttaa paikalliseen työvoimatilanteeseen, kuitenkin edelleen on.
”Miten vaikka paikallista elinkeinotoimintaa tuetaan, miten luodaan tilaa paikalliselle pk-yrittäjyydelle, tai millä tavalla pidetään huolta siitä, että yritykset myös löytävät tekijät, joita tarvitsevat”, Marttinen listaa.
Ministeri muistuttaa myös, että tilanne vaihtelee alueellisesti paljon. Esimerkiksi länsirannikolla tilanne on tällä hetkellä Pohjois-Karjalaan verrattuna valoisampi.

Pekka Määttäsen mukaan kuntien asemaa hankaloittaa entisestään se, että omaa mahdollisuutta katkaista sakkomaksua tarjoamalla työnhakijalle työtä ei ole.
Aikaisemmin kunnan maksuosuuden katkaisivat esimerkiksi työkokeilu, palkkatuella työskentely ja kuntouttava työtoiminta. Nyt kunta pääsee sakosta eroon vain, jos työnhakija työllistyy avoimilla markkinoilla vuodeksi.
Marttisen mukaan yksityiselle sektorille työllistymisen edellyttäminen on järkevää, koska työ on siellä pysyvämpää.
”Palkkatuen käytön osalta tiedämme tutkimuksista, että kun työtön työnhakija työllistyy palkkatuella yksityiselle sektorille, niin se on kaikkein vaikuttavinta. Silloin työskentely todennäköisemmin myös jatkuu sen jälkeen, kun palkkatukia ei enää myönnetä”, hän sanoo.
Nuorten työllistämistä parantavaksi välineeksi hän mainitsee myös budjettiriihessä päätetyn nuorten työllistämissetelin, jolla kannustetaan yrityksiä työllistämään 18–29-vuotiaita nuoria vähintään kuudeksi kuukaudeksi.
Työttömät työnhakijat käyvät kunnille nyt erityisen kalliiksi.
Työllisyyspalvelut siirtyivät tänä vuonna kuntien vastuulle. Suomeen muodostui 45 työllisyysaluetta, jotka ovat vastuussa työvoimapalveluiden hallinnollisesta järjestämisestä.
Samalla hallitus tiukensi merkittävästi työttömistä kunnille aiheutuvia ”sakkomaksuja”. Nyt kunta joutuu korvaamaan työttömyysetuuksia Kelalle jo sadan päivän työttömyyden jälkeen, aiemmin raja oli 300 päivää.
Kelan tilastojen mukaan kuntien maksamissa työttömyystuissa on tänä vuonna 60 prosentin nousu viime vuoteen verrattuna. Kuntien osuus maksetuista etuuksista oli tammi–lokakuussa noin 633 miljoonaa euroa. Viime vuonna samaan aikaan kunnat maksoivat 395 miljoonaa euroa.
Tästä vuodesta alkaen kunnat rahoittavat osuuden ansiopäivärahan, peruspäivärahan ja työmarkkinatuen perusosasta. Aiemmin kunnat rahoittivat työmarkkinatukea.
Työttömiä oli lokakuussa 276 000 eli 48 000 enemmän kuin vuosi sitten, kertoo Tilastokeskus.
Lokakuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 132 600, mikä on 31 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin, Keha-keskuksen työnvälitystilasto kertoo.