

Tuottajaosuuskuntien hallitusvalintaa kannattaisi monipuolistaa nykyisestä, toteaa aiheesta kesäkuussa väittelevä Pellervon osuustoimintajohtaja Kari Huhtala.
Huhtala on vuosikymmenen kestäneen väitöstyön aikana tutkinut 16 kotimaisen tuottajaosuuskunnan hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen rooleja. Tulokset perustuvat osuuskuntien puheenjohtajien haastatteluihin.
Hallituksen jäsenten valinnassa painottuvat maantieteellisen alueen taikka tuotantosuunnan edustus sekä aiempi kokemus saman osuuskunnan hallinnosta.
Valinnat tehdään lähes kokonaan hallintoneuvostosta tai edustajistosta.
”Markkinapaine ja muuttuva sääntely vaativat sopeutumista uusiin oloihin.”
Maatalouden rakennemuutoksen myötä osuuskuntien jäsenmäärät pienenevät ja samalla supistuu myös osuuskuntien hallinto. Sisäisten nimitysten mahdollisuudet siis edelleen kapenevat ajan kuluessa.
Monipuolisuutta lisäisivät hallituksen laaja-alaisempi osaaminen sekä eri ikäiset ja eri sukupuolta olevat jäsenet. Tarvittaessa osaamista voitaisiin lisätä ulkopuolisilla ammattilaisilla.
”Markkinapaine ja muuttuva sääntely vaativat sopeutumista uusiin oloihin. Osuuskunnan hallitukselta odotetaan yhä enemmän strategista osaamista tuotannon tuntemuksen rinnalle”, Huhtala toteaa.
Edustuksellisuus tai pitkä hallintopolku eivät takaa hallitusta, joka parhaimmin tasapainoilee jäsenistön tarpeiden ja osuuskunnan liiketoiminnallisten tavoitteiden välillä.
Hallituksen jäsenen valinnassa tulisikin vastata osuuskunnan tai sen omistaman liiketoiminnan osaamistarpeeseen.
Valittujen joukosta nimitetään jäseniä myös osuuskuntien omistamien osakeyhtiöiden hallituksiin. Niissä vaadittua liikkeenjohdon tuntemusta tai strategisen osaamisen tarpeita ei valinnassa aina etukäteen tunnisteta.
”Yleinen näkemys on, että hallitukseen kasvetaan osuuskunnan oman hallintotyön kautta”, Huhtala tiivistää.

Vain jokunen osuuskunta on ilmoittanut edes haastattelevansa hallituskandidaatit.
Ulkopuolisia asiantuntijoita hallituksiin etsitään harvoin, vaikka sellaisia nimittäneillä osuuskunnilla on ollut erittäin positiivisiakin kokemuksia. Taloudellisesti vaikeina aikoina ulkopuolisen asiantuntijan strateginen osaaminen on ollut erityisen tärkeää.
”Meidän osuuskuntamme toiminnan luonne on sellainen”, perustellaan usein ulkopuolisen asiantuntijan käyttämättömyyttä.
Huhtala ei sano, että osuuskunnan ulkopuolisen asiantuntijan nimittäminen olisi ainut vaihtoehto. Katse kannattaisi kuitenkin kääntää omasta hallintopiiristä myös muuhun jäsenkuntaan.
”Voidaan kysyä, tahtooko jäsenistön tai edustajiston nuorempi sukupolvi käydä läpi pitkää hallintopolkua ennen mahdollisuuttakaan hallituspaikkaan. Tässä piirissä olisi kokeneita tuottajia tarjoamassa osaamistaan, mutta tämä ei ole ollut käytäntö.”
Vaikka muutosta osaamisperusteisen hallitusvalinnan suuntaan on tapahtunut, pohjautuvat valinnat yhä usein vanhoihin käytäntöihin.
Huhtalan mukaan kirjallisiin valintakriteereihin törmää harvoin. Vain jokunen osuuskunta on ilmoittanut edes haastattelevansa hallituskandidaatit.
Yritysmaailmassa nimitysvaliokunnat ovat tutkitusti parantaneet hallitusten monipuolisuutta, mutta osuuskunnissa valiokunnat ovat toistaiseksi harvinaisia. Huhtala suosittaakin erillisten nimitysvaliokuntien perustamista.
Tutkimusta varten haastatelluista 32:sta osuuskuntien puheenjohtajasta naisia oli kaksi.
Naisia tutkittujen tuottajaosuuskuntien hallituksen jäsenistä on ollut noin 20 prosenttia. Osuus ei ole muuttunut vuosien 2014 ja 2023 välillä lainkaan. Edustajistoissa naisia oli 27 prosenttia tutkimusjakson alussa.
Tutkimusta varten haastatelluista 32:sta osuuskuntien puheenjohtajasta naisia oli kaksi.
Sukupuolten epätasapainon taustatekijöitä ei Huhtalan mukaan tarkemmin tunneta. Tutkituissa osuuskunnissa kannatetaan tasapainon korjaamista, mutta sukupuolikiintiöitä ei tahtonut kukaan.
Yksittäisistä osuuskunnista on Huhtalalle kommentoitu naisia olevan vaikea löytää ehdokkaiksi hallituspaikkoihin. Syitä ei analysoitu. Eivätkö naiset tahdo vai eivät pääse hallituspaikkoihin käsiksi?
Kari Huhtala väittelee LUT-yliopiston Kauppakorkeakoulussa 7.6. Väitöstä voi seurata paikan päällä taikka etänä yliopiston sivuilta. Väitöskirjan voi lukea verkossa.