Puhdas vesi on jokaiselle välttämätöntä. Tilanteita, joissa veden tulo keskeytyy tai vesi on pilaantunutta, sattuu kuitenkin Suomessakin joka vuosi. Tällainen tilanne voi johtua esimerkiksi häiriöstä vedenjakelussa, vesiputken rikkoutumisesta tai vesijohtoveden pilaantumisesta.
"Suuri osa juomavedestämme tehdään pintavedestä. Kun talvet ovat aiempaa leudompia ja sademäärät suurempia, niin pelloilta ja hakkuuaukeilta valuu isoja määriä ravinteita vesistöihin. Meidän puhtaina pitämämme vedet eivät ole välttämättä enää niin puhtaita", Ilmatieteen laitoksen tutkija Antti Mäkelä toteaa.
"Kaikilla vedenottamoilla ei ole kuitenkaan varajärjestelmiä esimerkiksi raakaveden saastumisen varalta."
Petäjäveden kunnassa veden saastuminen kävi toteen jokunen vuosi sitten. Tiistaina 1. lokakuuta 2019 Petäjäveden Syrjäharjun vedenottamolta tuli automaattinen hälytys epäpuhtauksista vedessä.
Aamulla oli satanut rankasti pitkän kuivan ajan jälkeen. Rankkasateen seurauksena pintavettä oli päässyt kaivoihin, joista vesi pumpattiin kunnan vesijohtoverkostoon. Näin Petäjävedellä muodostui akuutti vesikriisi, joka kesti useita viikkoja.
Vedenjakelun häiriö pistää ihmisen päivärytmin nopeasti sekaisin. Viranomaiset järjestävät tarvittaessa vedenjakelun, mutta mahdollisimman monen olisi hyvä pärjätä mahdollisimman pitkään omin avuin.
Huoltovarmuuskeskuksen mukaan kodeissa tulisi varautua pärjäämään ilman vettä ainakin kolme vuorokautta eli 72 tuntia.
Poikkeustilan voi aiheuttaa myös pitkä sähkökatko.
Kaikki eivät tule ajatelleeksi, että jos loppuu sähkö, loppuu myös veden tulo. Niinpä edes oma porakaivo ei pelasta tilannetta, jos vesipumppu lakkaa toimimasta sähkökatkon yllättäessä eikä varavoimalähdettä ole.
"Viime vuosien vesikriiseistä on opittu, että pullovesi loppuu kaupasta nopeasti. Päivittäinen vedentarpeemme on pari litraa vettä. Siksi kotona ja työpaikalla on hyvä olla puhdas kannellinen astia tai kanisteri, johon vettä voi tarvittaessa noutaa jakelupisteestä", Suomen Punaisen ristin Kotimaan valmiustoiminnan päällikkö Niina Hirvonen ohjeistaa.
Siitä kuinka kauan hanasta otettu vesi säilyy juomakelpoisena, ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta, sillä veden laatuun vaikuttaa moni asia.
"Riippuu, mistä vesi on otettu, millaisessa astiassa sitä on säilytetty ja missä lämpötilassa. Itse en henkilökohtaisesti monta päivää säilytettyä hanavettä enää joisi, sillä aina siinä on mikrobitoimintaa, jos sitä ei ole pullotettu elintarviketeollisuuden olosuhteissa", toteaa tutkimuspäällikkö Martti Latva tutkimuskeskus Wanderista.
"Kotiin kannattaa ostaa kaupasta ainakin muutama litra pullotettua vettä pahanpäivän varalle. Sekään ei säily ikuisesti, joten päivämäärä kannattaa tarkistaa ennen juomista", Niina Hirvonen vinkkaa.