

Vuonna 2019 hallitusneuvotteluissa keskusteltiin eläinsuojelulain uudistuksesta. Se toi Pekka Haaviston mieleen nuoruuden valvomisen porsivaa emakkoa vahtien.
"Karsinan vieressä vaihdoimme samalla kuplavolkkarin moottorin mäntiä", Haavisto muisteli MT:lle pian hallituksen muodostamisen jälkeen.
Haavisto omistaa yhdessä sisarustensa kanssa suvun vanhan maatilan Tampereen lähistöltä. Pellot on vuokrattu pois, mutta peltotöiden Haavisto on kehunut olevan lapsuudesta tuttuja.
Kuplavolkkari-innostuksen hän on kertonut alkaneen, kun isä ohjasi teini-ikäiset poikansa mopoa turvallisempana pitämiensä autojen pariin.
Helsinkiläissyntyinen Haavisto kävi koulunsa Munkkivuoren yhteiskoulussa, jossa hänen isänsä oli rehtori ja äitinsä kemianopettaja. Hänen oppiarvonsa on edelleen ylioppilas.
Haavisto on perustellut opintojen katkeamista sillä, että eri pienlehtien julkaisu vei aikaa. Lisäksi hän on antanut ymmärtää, että valtiotieteellisen tiedekunnan ilmapiiri oli hänelle taistolaisuuden jäljiltä liian vasemmistolainen.
1980-luvun alussa Haavisto oli monenkin luonto- ja ympäristöhenkisen lehden päätoimittaja. Tässä roolissa hän päätyi myös Koijärvelle, jossa Suomessa nousevat luontoaktivistipiirit vastustivat tunnetun lintujärven kuivatusta.
Itse hän ei kertomansa mukaan kahliutunut koneisiin, vaan kuvasi muita aktivisteja ja osallistui toiminnan suunnitteluun.
Maaseutuihmisenä Haavistoa ei varsinaisesti tunneta. Hän päätyi näkyvästi poikkiteloin talonpoikien kanssa Paavo Lipposen hallituksen ympäristöministerinä.
Tuore EU-Suomi alkoi kiireellä valmistella jo ennen Suomen jäsenyyttä alkanutta Natura 2000 -suojeluhanketta.
Hallitus suhtautui suojeluhankkeeseen kunnianhimoisesti, ja lupasi suojella Suomessa maata enemmän kuin missään muussa jäsenmaassa siihen mennessä. Suojeluun esitettiin myös yksityisesti omistettuja maita.
Se suututti maanomistajat, jotka kokivat, että heidän maansa suojeltiin heitä kuulematta ja puutteellisin perustein. Ärtymystä lisäsivät niukat tiedot valmistelusta ja suojelun vaikutuksista maan jatkokäytölle.
Haavisto kutsui tapausta Ylen vuoden 2021 Politiikka-Suomi tv-sarjassa uransa raskaimmaksi tehtäväksi, jonka aikana hänen hiuksensa harmaantuivat.

Ministerinpesti oli Haavistolle silti poliittinen onnenpotku. Kutsu vihreiden ainoaksi ministeriksi tuli eduskunnan ulkopuolelta, sillä hän oli tippunut eduskunnasta kahden kauden jälkeen vuonna 1995. Paluu kansanedustajaksi ei onnistunut myöskään 1999.
Eduskuntatyöstä vapautuneessa ajassa Haavisto pyöri kansainvälisissä ympyröissä.
YK:n ympäristöohjelman tutkimusjohtajana hän kiersi Kosovossa, Lähi-idässä, Palestiinassakin. Sudanin Darfurissa hän hieroi rauhaa eri osapuolten välille.
Paluu eduskuntaan koitti vuonna 2007. Vuosina 2013–2014 Haavisto toimi kehitysministerinä ja vastasi omistajaohjauksesta. Hän oli mukana Fortumin entisen sähkönjakeluyhtiön eli Carunan myynnissä. Kauppaa kannatti koko hallitus vasemmistoliittoa lukuunottamatta.
Haavisto oli vihreiden presidenttiehdokkaana vuosina 2012 ja 2018 ja sai molemmilla kerroilla toiseksi eniten ääniä. Nyt hän on ehdolla kansanliikkeen pohjalta.
Vuosina 2019–2023 Haavisto toimi ulkoministerinä, ja pääsi muun muassa allekirjoittamaan Suomen Nato-jäsenhakemuksen.
Toisesta päätöksestä hän joutui rikostutkintaan asti.
Terroristijärjestö Isisin romahtaessa keväällä 2019 sen hallitsemalta alueelta virtasi pakolaisia Syyriassa sijaitsevalle Al-Holin pakolaisleirille.
Suomessa tehdyn laintulkinnan mukaan ainakin suomalaislapset tuli pyrkiä pelastamaan leiriltä. Haavisto tahtoi kosulipäällikkö Pasi Tuomisen edistävän asiaa konsulityönä, mistä tämä kieltäytyi ja halusi hallituksen linjaavan asiasta poliittisesti.
Haavisto siirsi Tuomisen pois asian päältä, ja pyrki puskemaan tämän myös konsulipäällikön pallilta. Perustuslakivaliokunnan kannan mukaan Haavisto toimi lainvastaisesti, mutta syytekynnys ei ylittynyt.
65-vuotias Haavisto on presidenttiehdokkaista toiseksi vanhin Harry Harkimon jälkeen. Silti häntä pidetään etenkin nuorten ehdokkaana. Haavisto on kunnostautunut esimerkiksi soittamalla suosikkilevyjään erinäisissä tapahtumissa taiteilijanimellä dj Pexi.
Yleisö on nauttinut vaalitilaisuuksien lisäksi presidenttiehdokkaan musiikkimausta esimerkiksi alkoholittomissa Sober Furious -bileissä.