• Sokerinvalmistuksesta uusi päällyste soratielle: ”Pahaa sanottavaa ei kentältä ole kuulunut”

    Sokerinvalmistuksen sivuvirtana syntyvästä sokerileikkeestä kehitetty biopohjainen sideaine pitää soratietä kuosissaan.
    Syyskuussa 2022 kuitupäällyste näyttää sateen jäljiltä tasaiselta, joskin muutama kuoppajono odottaa muokkausta. Suomessa on noin 300 000 kilometriä soratietä.
    Syyskuussa 2022 kuitupäällyste näyttää sateen jäljiltä tasaiselta, joskin muutama kuoppajono odottaa muokkausta. Suomessa on noin 300 000 kilometriä soratietä. Kuva: Pasi Leppäaho
    Uutiset|Liikenne
    22.9.202206:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Aiemmin vähäiselle hyötykäytölle jääneelle sokerijuurikasleikkeelle on Otaniemen laboratoriossa kehitetty ominaisuus, jonka avulla saadaan sidottua hienoainesta betonissa ja kivimateriaaleissa.

    Lahden Kariston alueelle levitettiin massaa vuosi sitten 4 000 neliön koeosuudelle (mt.fi 2.10.). Kaupungin kunnossapitopäällikön Pasi Leppäahon mukaan palaute on ollut melko vähäistä, joskin myönteistä.

    ”Pintaa on kasteltu kuivana kesäaikana. Pahaa sanottavaa ei kentältä ole kuulunut”, Leppäaho sanoo.

    Tieosuudella näkyy muutamia matalahkoja kuoppia sateen jäljiltä, mutta tien yleisilme on varsin tasainen.

    Yhdystienä asumisalueelle olevalla koepätkällä on kulkenut myös raskasta liikennettä. Kevyttä lanausmuokkausta osuudelle on tehty, mutta pölyä sitovaa suolausta ei ole tarvinnut tehdä.

    Varsinaisista säästöistä kunnossapitoon ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta hoitokäyntejä on osuudella voitu harventaa aiemmasta.

    Päällyste voi kokemusten perusteella auttaa tien kunnossapitoa ja liikennöintiä, mutta tällöin myös tien sisäisen runkorakenteen ja kaadon pitää olla kunnossa veden ohjautumiseksi pois tien keskeltä.

    ”Varmasti lisäselvityksiä vielä tarvitaan esimerkiksi siitä, mikä materiaali on paras tähän. Ehkä riippumatonta tutkimusta vielä tarvitaan.”

    Lahden tiepilotissa soratien pintakerrokseen lisättiin biopohjainen lisäaine, jonka tehoa sitoa ja tiivistää tiepintaa sekä lisätä tiepinnan kulutuskestoa testattiin nyt käytännössä ensimmäistä kertaa.

    Tämä biopohjainen sideaine valmistetaan sokerituotannon sivuvirrasta, eli elintarviketeollisuudelle tarpeettomasta materiaalista. Sideaineessa itsessään ei ole sokeria jäljellä enää laisinkaan, vaan teho perustuu sivutuotteesta jalostetun mikrokuitusellun ominaisuuteen sitoa kosteutta ja hienoainespartikkeleita toisiinsa.

    Lahden koepätkän toteutuksesta on nyt kulunut yli vuosi ja tämän pilotin virallinen seuranta lopetettu, kertoo myyntipäällikkö Susanna Jokiperä Bang & Bonsomer -yhtiöstä.

    ”Kun pilotti oli viime syksynä valmis, pystyimme havainnoimaan selvästi, että testipätkä suhteessa pilottiin pysyi paremmassa kunnossa eikä vaatinut suolausta, toisin kuin verrokkiosuus”, Jokiperä sanoo.

    ”Johtopäätöksenä voimme todeta, että tarvitaan vielä lisää projekteja, jotta voidaan varmistaa löydökset ja tulokset.”

    Jokiperän mukaan mielenkiinnossa on myös tutkia, mikä on tehokkain tapa sideaineistaa tienpinta.

    ”Seuraavana ollaankin syksyllä 2022 testaamassa sekoitusjyrsimen käyttöä lisäämään sideaine tiepintaan.”

    Pilottihankkeessa olivat mukana Lahden kaupunki, Peab Asfaltti ja suomalaisomisteinen Bang & Bonsomer.

    Soratien päällysteessä hyödynnetään sokerinvalmistuksen sivutuotteesta jalostetun mikrokuitusellun ominaisuutta sitoa kosteutta ja hienoainespartikkeleita toisiinsa. Arkistokuva elokuulta 2021.
    Soratien päällysteessä hyödynnetään sokerinvalmistuksen sivutuotteesta jalostetun mikrokuitusellun ominaisuutta sitoa kosteutta ja hienoainespartikkeleita toisiinsa. Arkistokuva elokuulta 2021. Kuva: Susanna Jokiperä
    Lisää aiheesta
    • Kiviainekset ja sokeritehtaan sivuvirtaa hyödyntävä sidosainesliuos voidaan sekoittaa paikan päällä, mikä lyhentää kuljetusmatkoja, säästää energiaa ja vähentää päästöjä. Kuvassa Lahden kokeilutie, jolle massa sekoitettiin asvaltointitekniikalla syyskuun alussa.

      Sokerijuurikkaan jätekuidusta kehitetty kuitusidos voi mullistaa sorateiden hoitoa – Lahdessa alkanut kokeilu selätti jo kuukaudessa pöly- ja irtokiviongelmaa

    • Tuukka Kivioja ja Alpo Konola päivittelevät Nevalankankaantien kuoppia ja pehmeitä reunoja.

      Autoja hajoaa ja maitotila jäi vaille polttoainetta surkeiden teiden takia – "Sorateiden perusparannuksiin pitää löytyä rahaa"

    • Tiehöylää ei välttämättä tarvita, jos traktorikalusto on riittävän järeä. Nykyaikaisessa tielanassa on monipuolisesti säätömahdollisuuksia.

      Maatalouskoneet | Sorateiden virtuoosilla on tienhoitokalustoa monipuolisesti – maaseutu elää ja hengittää sorateiden kautta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin