FMG:n uutuuslana tekee siistiä jälkeä soratiellä. Kuva: Matti Turtiainen
Sorateiden virtuoosilla on tienhoitokalustoa monipuolisesti – maaseutu elää ja hengittää sorateiden kautta
Tieverkon huono kunto alkaa olla läpivuotinen kestopuheenaihe. Lääkkeeksi lanamies kaipaa yksinkertaisesti lisää mursketta.Tilaajalle
Tiehöylää ei välttämättä tarvita, jos traktorikalusto on riittävän järeä. Nykyaikaisessa tielanassa on monipuolisesti säätömahdollisuuksia. Kuva: Matti TurtiainenAsikkalan Vääksyssä asuva ja tukikohtaansa pitävä Petteri Kivistö tietää yhtä ja toista sorateiden hoidosta. Kivistön yritys A-Murske oy tekee tien hoidon aliurakkaa YIT:lle ja Viherpalvelut Hyvönen oy:lle Asikkalan seudulla Päijät-Hämeessä.
”Talvella aurataan, suolataan, hiekoitetaan ja poistetaan polannetta. Kesällä taas lanataan ja harjataan”, Kivistö kertoo.
Urakkasopimus on katkolla ja alustavat neuvottelut jatkosta on käyty. Vaikka nimiä ei ole vielä papereissa, näyttää Kivistö luottavaiselta.
”Todennäköisyys on ihan hyvä, että jatkamme aliurakointia.”
Kivistö työntekijöineen hoitaa reilut 300 kilometriä valtion sorateitä ja siihen päälle satakunta kilometriä yksityisteitä. Ensi vuodeksi on tulossa 130–140 kilometriä lisää valtion tietä hoidettavaksi.
Kalustoa on yhtiölle hankittu tarpeeseen riittävästi – 4 traktoria, 2 pyöräkuormaajaa, tiehöylä, 2 kuorma-autoa ja imulakaisuauto.
Minkälainen on päijäthämäläinen tieverkko kunnoltaan?
”Heh heh, samanlainen kun joka paikassa muuallakin, ihan yhtä surkea”, Kivistö naurahtaa.
”Sorateillä on se ongelma, että materiaalia ei ole riittävästi pinnan louhimiseen. Rungot ovat näkyvissä ja ne alkavat paikoin pettää. Pinnoitetut tiet ovat uraisia ja reikäisiä ja kun uutta pintaa ei tehdä, niin tiet kuluvat.”
Sorateillä on se ongelma, että materiaalia ei ole riittävästi pinnan louhimiseen.
Suomalainen maaseutu elää ja hengittää soratieverkoston kautta, joten sen kunto on haja-asutusalueilla A ja O. Mitä tarvitaan, että kehnoon kuntoon päässyt tieverkko saadaan taas kuntoon?
”No mursketta. Ja paljon. Jos tielle ajetaan viiden vuoden kierrossa 200 tonnia kilometrille mursketta, niin eihän se riitä mihinkään, kun sitä pitäisi ajaa 200 tonnia joka vuosi”, Kivistö laskettelee.
Määrä voi kuulostaa suurelta, mutta kyse onkin vuosien saatossa kertyneen korjausvelan maksamisesta. Kun tiestön hoidosta on tingitty, niin tarve kertautuu.
Petteri Kivistöä silmin nähden harmittaa tilanne, jolle urakoitsijakaan ei oikeastaan voi mitään. Toiveena on lisää mursketta, jota nykyaikaisella kalustolla on helppo tasoittaa ja hoitaa.
”Ajetaan nyt ensin viiden vuoden ajan se 200 tonnia, niin sitten voidaan taas pienentää määriä”, Kivistö jatkaa.
Murske tarvitaan tielle kunnossapitokerrokseksi. Tien runko ja sen kunto määrittää tien kantavuuden, mutta kunnossapitoon tarvitaan kunnollinen lanauskerros. Kun kerrokset ovat kunnossa, on tienpitäjällä helppo työ pitää pinta henkilöautoliikenteellekin kelpaavana.
”Kun soratietä tasataan, niin kuopan kohta on muokattava kuopan pohjaa myöten. Muussa tapauksessa se syntyy aina samaan paikkaan uudelleen. Jos kuoppa on tullut jo tien runkoon asti, niin pohjaa myöten lanatessa sieltä alkaa tulla nyrkinkokoista smurkulaa sitten pintaan.”
Vanhempi polvi muistelee lämmöllä tiekarhuja eli virallisemmin tiehöyliä. Ajettavasta erikoiskoneesta on tienkäyttäjille jäänyt mielikuva, ettei muulla koneella saa kunnollista soratien pintaa tehtyäkään.
”Ennen oli tiepiirit ja siellä tiemestarit. Joka piirissä oli tiehöylä, jolla ajettiin päivittäin jossakin. Autoilijat toivat lisää mursketta tarpeen mukaan, ja tiet olivat kunnossa”, Kivistö sanoo.
Hän kuitenkin oikoo pinttyneitä väitteitä. A-Murske oy:n pihalta löytyy tiehöyläkin, mutta yhä useimmiten soratien lanaukseen lähdetään isolla traktorilla ja järeällä lanalla.
”Kun on vaan tarpeeksi materiaalia tiellä, niin lanalla ja tiehöylällä saa kummallakin tehtyä kunnollisen pinnan.”
Tielanat ovat kehittyneet viime vuosina niin, ettei nykyisillä ja 1970- ja -80-lukujen lanoilla ole oikeastaan muuta yhteistä kuin nimi.
”Kun ennen traktori painoi neljä tonnia ja lana puolitoista tonnia, niin nyt traktori painaa 10 tonnia ja lana 6–7 tonnia”, Kivistö sanoo.
Kokemuksensa perusteella Kivistö uskaltaa sanoa, että monesti nykyaikainen lana on tienhoidossa parempi kone kuin tiehöylä. Nykyaikainen lana hoitaa usealla terällä ja pakkerilla tien monipuolisemmin, hän toteaa.
”Lanalla tekee vastaavan ja tietyissä oloissa jopa paremman jäljen kuin höylällä.”
Petteri Kivistö pitää lanan tappiterää parhaana vaihtoehtona tienhoitoon. Kuva: Matti TurtiainenSanojensa vakuudeksi Kivistö demonstroi nykyaikaista tienhoitokalustoa soratiellä. Keväällä käyttöön tullut FMG:n valmistama uutuuslana höylääkin tien nätisti. Etuterät louhivat tienpinnan viiden sentin syvyyteen ja siirtävät murskeen keskelle, josta lanan keskimmäinen terä siirtää murskeen taas laidoille. Karheenlevittäjä tasaa murskeen ja pinnan viimeistelee kumipyöräpakkeri, jonka varassa komeus liikkuu.
Tielanasta löytyy monipuolisesti säätöjä ja viimeisin uutuus on sähköinen ohjaus, johon voidaan tallettaa lanan asetukset muistiin.
”Lanassa on anturit, joiden antamilla tiedoilla perusasetukset voidaan tallentaa. Aina ei tarvitse lähteä nollasta liikkeelle”, Kivistö havainnollistaa.
Muistiin talletetut asetukset helpottavat kuljettajan työtä, kun perusasetus löytyy nappia painamalla. Hienosäätö tehdään tarpeen mukaan hydrauliikalla, ja työn loputtua kuljetusasento löytyy taas nappia painamalla.
Tielana riittää hyvin myös leveämmille niin sanotuille valtion teille. Edestakaisin ajamalla tie tulee hoidettua koko leveydeltä kuntoon.
”Monille yksityisteille tämä on toisaalta jo vähän liiankin leveä”, Kivistö sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
