• ”Kotimainen ruoka ja kotimainen energia ovat henkivakuutuksia Suomelle” – Kaikkonen sanoo korostavansa turvallisuutta keskustan johdossa

    Keskusta etsii nyt linjaansa uuden puheenjohtaja Antti Kaikkosen johdolla. Entinen puolustusministeri nostaa omaksi kädenjäljekseen turvallisuuden.
    Kaikkosen mielestä myös suurituloisimpia olisi pitänyt osallistaa enemmän sopeutustoimissa.
    Kaikkosen mielestä myös suurituloisimpia olisi pitänyt osallistaa enemmän sopeutustoimissa. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Politiikka
    16.6.202421:30
    Hermanni Härkönen

    Turvallisuus. Sen keskustan tuore puheenjohtaja Antti Kaikkonen nostaa ensimmäisenä esille omaksi kädenjäljekseen luotsaamansa puolueen tulevaisuuden suunnaksi.

    ”En tarkoita sillä pelkästään sotilaallista maanpuolustusta, vaan turvallisuutta laajasti”, edellisen hallituksen puolustusministeri täsmentää.

    ”Sitä, että meillä kaduilla ja kyläteillä on turvallista liikkua, arjen palvelut toimivat hyvin vauvasta vaariin. Huoltovarmuus on turvallisuutta, omavaraisuus on turvallisuutta. Kotimainen ruoka ja kotimainen energia ovat melkoisia henkivakuutuksia Suomelle”, hän listaa.

    Lisäksi Kaikkonen nostaa tutusti keskustalle merkittäväksi teemaksi lähipalvelut.

    Hän puolustaa myös viime hallituskaudella tehtyä sote-uudistusta, jota hallitus on esittänyt isoksi syyksi kasvaneiden kulujen taustalla.

    ”Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on tutkinut asiaa, ja itse malli ei ole syypää kustannusongelmiin, vaan esimerkiksi inflaatio ja palkkaratkaisut ovat siellä merkittävimpiä lisäkustannuksen aiheuttajia”, Kaikkonen sanoo.

    ”Mutta ei varmasti myöskään tullut täydellistä tai virheetöntä mallia kerralla, kyllä sitä korjata pitää, ja parannella.”

    Keskustan viime vuosien kurimus on yleisesti ja puolueen sisälläkin tulkittu johtuneeksi ainakin näennäisesti vahvoista suunnanmuutoksista.

    Juha Sipilän johtamassa hallituksessa pääministeripuolue keskustan politiikkaa moitittiin kentältä liian oikeistolaiseksi. Seuraavassa Rinteen–Marinin hallituksessa politiikkaa taas sanottiin liian vasemmistolaiseksi.

    Yksi Kaikkosen tehtävistä puoluejohdossa onkin nyt keskustan talouspoliittisen linjan kirkastaminen.

    ”Valtion taloutta täytyy hoitaa vastuullisesti. Tälle ajatukselle emme saaneet viime hallituksessa riittävää kannatusta muista hallituspuolueista. Tässä voimme tukea nykyistä hallitusta, mutta emme kuitenkaan kaikessa”, Kaikkonen muotoilee nyt.

    Orpon hallituksen talouspolitiikka on hänen mielestään kuitenkin selvästi liian oikealla. Esimerkkinä hän nostaa sen, että korkeatuloisten veroaste laskee samalla, kun pienituloisemmilta on leikattu paljon.

    ”Hämmästelen sitä, että sekä absoluuttisesti että suhteellisesti suurimmat tuloveroalennukset menevät tuloluokkaan joka on noin 14 000 euroa kuukaudessa”, Kaikkonen sanoo.

    ”Me emme olisi tehneet näin. Kyllä se raha jossain muualla olisi tarvittu”, Kaikkonen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Matti Vanhanen piti keskustan puoluekokouksessa katsauksen omasta urastaan. Hän sai raikuvat aplodit sanoessaan, että keskustan on syytä olla aktiivisesti maahanmuuttomyönteinen puolue.

      Politiikka | Vanhanen: Perussuomalaisiin lähteneitä kannattajia ei saada takaisin, kannatus löytyy ajan kanssa omalla selvällä linjalla

    • Antti Kaikkonen juhli vapautuneesti voittoaan puheenjohtajakisassa lauantain Jyväskylässä. Vieressä onnitteleva vastaehdokas Tuomas Kettunen valittiin lopulta puolueen varapuheenjohtajaksi.

      Politiikka | ”Keskustalaisesta politiikasta hallituksen linja on aika kaukana” – Kaikkonen ojensi linjapuheessaan kättä myös palkansaajille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Antti Kaikkonen
    Keskusta
    turvallisuus
    talouspolitiikka
    kotimainen energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa