• ”Keskustalaisesta politiikasta hallituksen linja on aika kaukana” – Kaikkonen ojensi linjapuheessaan kättä myös palkansaajille

    Odotetusti keskustan puheenjohtajaksi valittu Antti Kaikkonen ideoi asemaa yleispuolueena, mutta toppuutteli odotuksia.
    Tilaajalle
    Antti Kaikkonen juhli vapautuneesti voittoaan puheenjohtajakisassa lauantain Jyväskylässä. Vieressä onnitteleva vastaehdokas Tuomas Kettunen valittiin lopulta puolueen varapuheenjohtajaksi.
    Antti Kaikkonen juhli vapautuneesti voittoaan puheenjohtajakisassa lauantain Jyväskylässä. Vieressä onnitteleva vastaehdokas Tuomas Kettunen valittiin lopulta puolueen varapuheenjohtajaksi. Kuva: Roni Rekomaa
    Uutiset|Politiikka
    16.6.202414:58
    Hermanni Härkönen

    Keskustalle sopii parhaiten olla laaja yleispuolue, sanoi puolueen puheenjohtajaksi valittu Antti Kaikkonen Jyväskylän puoluekokouksen linjapuheessaan.

    Kaikkonen maalaili keskustalle asemaa nykyistä hallitusta sosiaalisesti oikeudenmukaisemmaksi talouspuolueeksi.

    ”Kokoomuksen ja perussuomalaisten osalta en enää aina tiedä, mistä toinen alkaa ja mihin toinen päättyy. Se on käynyt selväksi, että keskustalaisesta politiikasta hallituksen linja on aika kaukana”, Kaikkonen sanoi puheessaan.

    MT:lle Kaikkonen esitti keskustalle tärkeänä teemana myös turvallisuutta kaikilla tasoilla aina maanpuolustuksesta huoltovarmuuteen ja kotimaiseen ruoan- ja energiantuotannon turvaamiseen.

    Keskustalle perinteisesti hän puolusti myös lähipalveluita ja nosti esiin huolen etenkin Itä-Suomen tilanteesta.

    ”Olen ylpeä siitä, että keskusta on lujasti pienyrittäjän asialla. Se ei kuitenkaan saa millään tavalla estää meitä olemasta tavallisen ahkeran ja perheensä elättävän palkansaajan puolue”

    Kaikkonen otti linjapuheessaan kantaa myös työmarkkinauudistuksiin. Hänen mukaansa keskusta olisi ollut asiassa mieluummin sopimisen kannalla. Nyt hallitus edistää vientivetoista palkkamallia lakitekstiä.

    Perinteisin agraaripuolueen uusi johtaja ojensi kättään muutenkin palkkatyötä tekevien suuntaan.

    ”Olen ylpeä siitä, että keskusta on lujasti pienyrittäjän asialla. Se ei kuitenkaan saa millään tavalla estää meitä olemasta tavallisen ahkeran ja perheensä elättävän palkansaajan puolue”, Kaikkonen sanoi puheessaan.

    ”Emme aseta työnantajaa ja työntekijää vastakkain, vaan haemme yhteistä etua.”

    Kaikkonen sanoi myös uskovansa, että viime vuosia hallinneen repivän politiikan vastapainoksi keskustalaiselle vaihtoehdolle on tulevaisuudessa yhä enemmän kysyntää.

    ”Minä en ole ihmemies, en ole poppamies, en ole sateentekijä. Pikemminkin olen aika tavallinen pulliainen”

    Viikonlopun aikana hän kuitenkin myös hillitsi itseensä ja puolueen nousuun asetettuja odotuksia.

    ”Minä en ole ihmemies, en ole poppamies, en ole sateentekijä. Pikemminkin olen aika tavallinen pulliainen”, hän sanoi heti voittopuheessaan.

    Keskusta on nyt oppositiossa kuitenkin ehkä positiivisemmassa vireessä kuin aikoihin. Reilumman vastuullisen talouspolitiikan linjalla puolue pyrkinee kosiskelemaan etenkin nykyiseen hallitukseen pettyneitä äänestäjiä.

    Myös valtioneuvoksen arvon saanut puolueen konkari ja entinen puheenjohtaja Matti Vanhanen arvioi MT:lle, että ainakin viime vaaleissa kokoomusta äänestäneissä on paljon potentiaalisia keskustan äänestäjiä.

    Sen sijaan perussuomalaisten kannattajien siirtymiseen keskustan taakse ainakaan suoraan Vanhanen ei usko.

    ”Perussuomalaiset ovat vieneet sen kannatuksen meiltä jo 13 vuotta sitten. Niiden äänten liehitteleminen takaisin saattaisi olla hyvin vaikeaa”, hän sanoi.

    Vanhasen mukaan keskustan kannattaa mieluummin kirkastaa oma linjansa ja keskittyä selkeisiin teemoihin ja malttaa odottaa kannatuksen palaamista. Hän piti esimerkiksi perhepolitiikkaa hyvänä vaihtoehtona tällaiseksi teemaksi.

    ”Ainakaan meidän ei kannata lähteä perussuomalaisten teemoilla ääniä hakemaan. Siinä me petettäisiin lähinnä itsemme”, Vanhanen arvioi.

    Myös kokousedustajien viikonlopun aikana pitämissä puheissa vastustajista useimmin mainittiin kokoomus.

    Kaikkosen puheessaan esille nostamilla teemoilla tavoiteltiin kuitenkin selvästi myös niin perussuomalaisten kuin SDP:nkin äänestäjiä.

    Puheenjohtajakisassa Kaikkosen vastaehdokkaana ollut Tuomas Kettunen valittiin lopulta puolueen varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajiksi valittiin myös jatkokausille Hilkka Kemppi ja Markus Lohi.

    Lisää aiheesta
    • Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) katsoo, että EU:n rooli turvallisuuspoliittisena toimijana on kirkastunut sen jälkeen, kun Suomesta ja Ruotsista tuli Naton jäseniä.

      Politiikka | Häkkänen: Itä-Suomella on turvallisuuspoliittista painoarvoa koko Natolle – ”Suomeen on mahdollista siirtää nopeasti muiden maiden joukkoja, jos tilanne äkkiä kiristyy”

    • Matti Vanhanen piti keskustan puoluekokouksessa katsauksen omasta urastaan. Hän sai raikuvat aplodit sanoessaan, että keskustan on syytä olla aktiivisesti maahanmuuttomyönteinen puolue.

      Politiikka | Vanhanen: Perussuomalaisiin lähteneitä kannattajia ei saada takaisin, kannatus löytyy ajan kanssa omalla selvällä linjalla

    • Henna Virkkunen on kokoomuksen ja Suomen ehdokas tulevaksi EU-komissaariksi.

      Politiikka | Komissaariehdokas Virkkuselle tavoitellaan painavaa EU-salkkua – ”EU:ssa maataloustukia voidaan maltillisesti vähentää, muttei Suomen osalta”

    • Keskusta tekee tänään Jyväskylän puoluekokouksessa henkilövalinnat puolueen johtoon.

      Politiikka | Kaikkonen odotetusti keskustan johtoon – varapuheenjohtajiksi Kemppi, Kettunen ja Lohi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa