• Lukijalta: Valokuiturakentaminen vaatii vastuullisia tekoja – nämä asiat ovat aiheuttaneet päänvaivaa

    On tärkeää, että kaikki alan toimijat tuntevat vaatimukset ja sitoutuvat toteuttamaan ne tarkasti, kirjoittaa Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen. ”Jokaisen valokuiturakentajan on huolehdittava omien ja yhteistyökumppaneidensa rakentamistapojen laadusta.”
    Valokuituverkkoa asentamassa. Kuvituskuva.
    Valokuituverkkoa asentamassa. Kuvituskuva. Kuva: Sami Karppinen
    Uutiset|Tekniikka
    11.9.202413:08
    Lukijalta
    Jarmo Matilainen

    Kulunut kesä on ollut ennätyksellinen valokuiturakentamisen osalta. Vielä muutama vuosi sitten valokuituyhteydet olivat saatavilla alle puoleen Suomen kiinteistöistä, mutta tämän vuosikymmenen loppuun mennessä lähes kaikkien kiinteistöjen odotetaan olevan kytkettynä valokuituun. Tulevina vuosina rakennetaan siis satoja tuhansia liittymiä eri puolille Suomea, mikä tuo mukanaan runsaasti työtä ja vilkasta rakennustoimintaa.

    Valokuiturakentaminen noudattaa teknisiä määräyksiä ja säädöksiä. Kaupungit ja kunnat myöntävät rakentamiseen liittyvät luvat, ja nämä säännöt varmistavat, että rakentaminen tapahtuu hyvää rakentamistapaa noudattaen.

    On tärkeää, että kaikki alan toimijat tuntevat vaatimukset ja sitoutuvat toteuttamaan ne tarkasti.

    Yhdyskuntarakentamisen aikana asukkaat saattavat kohdata tilanteita, jotka aiheuttavat hetkellistä haittaa, esimerkiksi silloin kun valokuitua kaivetaan maahan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että valokuiturakentamisen tuomat hyödyt ovat pitkäaikaisia ja että mahdolliset häiriöt ovat väliaikaisia.

    Kesän aikana on tullut esille tapauksia, joissa erityisesti rakentamisen jälkeinen siivous on herättänyt keskustelua. Siksi jokaisen valokuiturakentajan on huolehdittava omien ja yhteistyökumppaneidensa rakentamistapojen laadusta, jotta alueen asukkaille aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa ja työ toteutetaan vastuullisesti.

    Valokuiturakentaminen tapahtuu markkinaehtoisesti, ja asiakkaat päättävät, minkä liittymän he ottavat. Tämä on johtanut siihen, että samoilla alueilla voi olla useampia rakentajia joko samanaikaisesti tai muutaman kuukauden välein. Alueiden jakaminen eri rakentajien kesken ei ole markkinaehtoisen toiminnan mukaista eikä sallittua, joten tilanteen tulisi kannustaa toimijoita vastuullisuuteen ja laadukkaaseen rakentamiseen.

    Valokuitu on investointi tulevaisuuteen. Kun alueelle rakennetaan valokuitua, se viestii siitä, että aluetta arvostetaan ja sen halutaan kehittyvän myös digitaalisten palveluiden osalta. Useamman toimijan kiinnostus alueesta osoittaa, että alueen kehitykseen ja vetovoimaan uskotaan. Jos taas kukaan ei ole rakentamassa valokuitua alueelle, voi tämä olla merkki heikosta uskosta alueeseen.

    Valokuituyhteyden hankintapäätöstä tehdessä on tärkeää valita kokenut ja osaava kumppani. Osaavan toimijan kanssa varmistetaan paras mahdollinen lopputulos.

    Jarmo Matilainen

    toimitusjohtaja

    Finnet-liitto ry

    Lisää aiheesta
    • Nivalalaisen Korpimachine Oy:n työntekijät vetivät valokaapelia Evijärvelle keskiviikona. Asentajat Matias Ylikotila (vas.) ja Elias Niemi-Korpi puhaltavat valokaapelia siniseen suojaputkeen.

      Tekniikka | Kiinteä laajakaista matelee syrjäkylille – Suomessa yhä noin 1,4 miljoonaa kotitaloutta vailla valokuitua

    • Viitasaarelainen Jussi Palo (kuvassa oikealla) kertoo netti- ja puhelinyhteyksien heikentyneen Suovanlahdella rajusti sen jälkeen, kun 3G-verkko katosi. Syyskuun alussa Timo Pasanen oli apuna nostamassa kiviä Palon vuokrapellosta.

      Yhteiskunta | 3G-verkon alasajo on romahduttanut yhteyksiä maaseudulla – ”Haluaisin jatkaa yritystoimintaa, mutta netin on pakko alkaa pelata”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle