

Terminen syksy eli aika, jolloin vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi alle +10 asteen, saattaa alkaa tiistaina ainakin osassa Lappia. Alkuviikosta Lapin yli liikkuu voimakas matalapaine, joka imaisee jälkipuolellaan kylmän ilmamassan Jäämereltä meille. Tuulenpuuskat voivat olla osassa Lappia tiistaina yli 15 metriä sekunnissa. Tiistaina eteläänkin ulottuu viileää ilmaa, joskin se ei ole yhtä koleaa kuin pohjoisessa.
Keskiviikosta alkaen ylimmät lämpötilat ovat maan eteläosan noin 15-17 asteen ja pohjoisen 10 asteen välillä. Öisin maan pohjoisosan kylmimmillä alueilla on todennäköisesti vain pari astetta lämmintä ja yöpakkanen on mahdollista. Hallan todennäköisyys kasvaa tuulten heiketessä myös maan etelä- ja keskiosassa viikon puoliväliä kohti mentäessä. Sateet ovat hajanaisia, mutta niitä saadaan viikon alussa jossain päin maata joka päivä. Sademäärät eivät ennusteissa ole sen suurempia, mutta niiden tarkan paikan ja ajoituksen ennustaminen on jo maanantain jälkeen suhteellisen hankalaa.
Sateet ovat hajanaisia, mutta niitä saadaan viikon alussa jossain päin maata joka päivä.
Tänään maanantaina korkeapaineen selänne kurottaa Oulun korkeudelle asti ja päivä on laajalti kesäinen ja poutainen. Korkeimmat lämpötilat mitattaneen Etelä-Suomen alueella, missä elohopea voi nousta 22 asteeseen. Pohjois- ja Keski-Lapin yli liikkuu sadealue lännestä ja lämpötilat jäävät laajalti alle 15 asteen.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Siirry tästä MT:n sääpalveluun