• IMF: Suomen talous on alkanut toipua taantumasta, mutta kasvu jää vaimeaksi

    Suomessa pitäisi tehdä lisää rakenteellisia uudistuksia innovoinnin ja kasvun vahvistamiseksi, IMF neuvoo.
    Tänä vuonna Suomen talous supistuu 0,3 prosenttia, IMF ennustaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.
    Tänä vuonna Suomen talous supistuu 0,3 prosenttia, IMF ennustaa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.  
    Uutiset|Talous
    8.11.202415:12
    STT

    Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi, että Suomen talous on alkanut toipua taantumasta. Talouskasvu on kuitenkin jäämässä vaimeaksi.

    Kasvun odotetaan yltävän 1,6 prosenttiin ensi vuonna ja pysyvän lähiaikoina hieman alle puolentoista prosentin tahdissa. Tänä vuonna talous supistuu 0,3 prosenttia, IMF ennustaa.

    Suomen talouden näkymiä heikentävät ulkoiset riskit, kuten Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset.

    IMF suosittelee, että Suomi jatkaa toimia julkisen talouden vakauttamiseksi ja velan vähentämiseksi. Tavoitteeksi pitäisi asettaa, että julkisen talouden rahoitusasema vakautetaan vuoteen 2029 mennessä.

    Työmarkkinoilla Suomen pitäisi jatkaa toimia työllisyyden nostamiseksi lähemmäksi muiden Pohjoismaiden tasoa.

    Työttömyysetuuksien, sosiaaliturvan ja verotuksen muutokset ovat IMF:n mukaan myönteisiä askeleita.

    ”Uudistuksia tulisi kuitenkin täydentää politiikkatoimilla, jotka vähentävät ammattitaidon kohtaanto-ongelmia ja vahvistavat korkea-asteen koulutusta”, IMF neuvoo.

    Suomessa pitäisi myös tehdä lisää rakenteellisia uudistuksia innovoinnin ja kasvun vahvistamiseksi. Nykyisin tuottavuuden kasvu on Suomessa liian heikkoa, etenkin palvelusektorilla.

    Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kommentoi IMF:n lausuntoa vakuuttamalla, että hallitus pitää kiinni jo päättämistään talouden sopeutustoimista ja arvioi keväällä puoliväliriihen yhteydessä, tarvitaanko niitä lisää.

    Lisää aiheesta
    • Talousennusteen mukaan kasvu käynnistyi vuoden alkupuolella, ja kehityksen odotetaan vahvistuvan loppuvuoden aikana. LEHTIKUVA / Eelis Berglund.

      Talous | Talous on kääntymässä nousuun – Suomi näyttää selättäneen taantuman

    • Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Suomessa vierailevan valtuuskunnan johtaja Alex Pienkowski esitteli tiistaina IMF:n laatiman Suomen taloutta koskevan arvion lehdistötilaisuudessa Helsingissä. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.

      Talous | IMF suosittelee Suomelle vielä vahvempia taloustoimia – julkisia menoja vähennettävä edelleen niin, että julkinen talous saadaan tasapainoon vuoteen 2028 mennessä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria