• 158 tynnyrillistä ihmisten jätöksiä – Lehti: Ekologisen lomakylän perustajia epäillään ympäristörikoksesta

    Yrittäjät väsyivät länsimaiseen byrokratiaan.
    Ruotsalaisessa lomakylässä kaiken piti olla ihanteellista ja täydellistä.
    Ruotsalaisessa lomakylässä kaiken piti olla ihanteellista ja täydellistä. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Ulkomaat
    19.4.202513:00
    Jukka Hämäläinen

    Tanskalainen pariskunta perusti vuonna 2016 Etelä-Ruotsiin lomakeskuksen, jonka piti olla ekologinen. Yrityksen 16 puisesta mökistä osa sijaitsi metsän keskellä, osa kellui järvessä.

    Someinfluensserit ja yöpyjät kuvailivat Stedsans-nimistä lomakylää "taianomaiseksi" ja "lumoukselliseksi luksukseksi".

    Vuodenvaihteessa paljastui, että yrittäjäpari oli kadonnut. Heidän jäljiltään löytyi hylättyjä eläimiä ja 158 tynnyrillistä ihmisten jätöksiä, kertoo brittilehti The Guardian siteeraten ruotsalaista Dagens Nyheteriä ja tanskalaista Politikenia. Lomakylä oli myös jättänyt jätevetensä valumaan metsään.

    Stedsans julistettiin konkurssiin maaliskuussa. Pariskunta on velkaa Ruotsin verovirastolle kuusi miljoonaa kruunua eli yli puoli miljoonaa euroa. Tanskassa heillä oli ravintolabisnestensä jäljiltä verovelkaa miljoonia Tanskan kruunuja.

    Kadonnut pariskunta paikallistettiin äskettäin Guatemalaan, josta he ovat jo ehtineet hankkia hotellin.

    ”Olimme väsyneitä yrittäessämme luoda jotain merkityksellistä ja kaunista maassa, jossa byrokratia ja korkeat verot tekevät uuden luomisen lähes mahdottomaksi”, pari kertoo Ruotsin-menneisyydestään uusilla verkkosivuillaan.

    Tämänhetkisistä suunnitelmistaan he kertovat: ”Kun kehomme ja mielemme paranevat vuosikymmenien aivopesusta, toksisesta ympäristöstä ja länsimaisen elämäntavan aiheuttamasta stressistä, olemme latautuneet ja valmiita toteuttamaan sen, mitä varten tulimme tänne. -- Olemme valmiita luomaan maanpäällisen paratiisin.”

    Hylten kunnan viranomaiset Ruotsissa kuvailivat Stedsansin toimintaa ympäristörikokseksi.

    The Guardian: Couple who ran Swedish eco-retreat fled leaving behind barrels of human waste

    Lisää aiheesta
    • Rakennusjätettä, joka ei liity tapaukseen.

      Ympäristö | HS: ”Roskakuningatar” tehtaili Ruotsin suurimman ympäristörikoksen

    • Poliisin mukaan Suomen ympäristörikollisuus on kasvanut vauhdilla 2000-luvun alusta saakka. Poliisin määritelmän mukaan ympäristörikoksilla tarkoitetaan tekoja, jotka vahingoittavat ja vaarantavat ympäristöä, luonnonvaroja ja kasvi- tai eläinkuntaa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Ympäristö | Poliisi saa vuosittain tietoonsa noin 500 ympäristörikosta – se on vain osa kokonaisuudesta, ja harvoin teosta rangaistaan

    • Vakavimmat ympäristörikokset tapahtuvat yleensä liiketoiminnan yhteydessä. Tyypillisin esitutkinnassa tutkittava ympäristörikos liittyy jätteiden luvattomaan hävittämiseen tai säilyttämiseen ja tapahtuu pien- tai teollisuuskiinteistön alueella.

      Rikokset | Menneinä vuosikymmeninä rintamamiestalon ympäristöön haudattiin vaarallisia jätteitä, nykyään tyypillinen ympäristörikos liittyy liiketoimintaan

    Artikkelin aiheet
    ympäristörikos
    ekologinen matkailu
    Stedsans
    Ruotsi
    yrittäjyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria