• Valvira aloitti kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn valvonnan 16 hyvinvointialueella ja Husissa

    Osassa hyvinvointialueita tilanne on erittäin vakava ja pitkään hoitoa odottaneiden potilaiden tilanne hyvin huolestuttava.
    Erot odotusajoissa vaihtelevat sekä hyvinvointialueittain että erikoisaloittain. Esimerkiksi kaihileikkaukseen sekä polven tai lonkan tekonivelleikkaukseen jonottavien määrät ovat pysyneet suurina.
    Erot odotusajoissa vaihtelevat sekä hyvinvointialueittain että erikoisaloittain. Esimerkiksi kaihileikkaukseen sekä polven tai lonkan tekonivelleikkaukseen jonottavien määrät ovat pysyneet suurina. Kuva: Lehtikuva
    Uutiset|Hyvinvointi
    20.7.202314:35
    STT–

    Valvontavirasto Valvira on aloittanut kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn valvonnan 16 hyvinvointialueella ja Hus-yhtymässä.

    Valviran mukaan kaikilla hyvinvointialueilla ja Hus-yhtymässä on potilaita, jotka ovat odottaneet hoitoa terveydenhuoltolaissa säädettyjä enimmäisaikoja pidempään. Osassa hyvinvointialueita tilanne on erittäin vakava ja pitkään hoitoa odottaneiden potilaiden tilanne hyvin huolestuttava, Valvira kertoo.

    Valvira viittaa tiedotteessaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n seurantatietoihin, joiden mukaan kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsy on jatkunut vaikeana.

    THL:n mukaan keväällä 2023 jonot kiireettömään erikoissairaanhoitoon pidentyivät lähes kaikilla hyvinvointialueilla. Valvira pyytää nyt uutta selvitystä suurimmasta osasta hyvinvointialueita.

    Valviran sosiaali- ja terveydenhuolto-osaston ryhmäpäällikkö Kirsti Tolosen mukaan erikoissairaanhoitoon pääsyä on valvottu vuosittain vuodesta 2008 lähtien.

    Valvira arvioi kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn kokonaistilannetta. Arviointiin sisältyvät yli 6 kuukautta jonottaneiden kokonaismäärän, lähetteiden käsittelyaikojen sekä erikoisalakohtaisen hoitoon pääsyn aikojen arvioinnit, Tolonen kertoo STT:lle. Tämän hetken valvonnassa enimmäisodotusajat ylittyvät kaikilla hyvinvointialueilla, joille valvontaa nyt tehdään.

    ”Se on mennyt koko ajan huonompaan suuntaan”, Tolonen kertoo.

    16 hyvinvointialueen ja Husin tilannetta on Valviran mukaan syytä selvittää tarkemmin. Tolosen mukaan yleisellä tasolla ei ole hyvä asia, että potilaat ovat jonossa pitkiä aikoja.

    ”Mitä pidemmäksi aikaa jonotus venyy, niin sitä enemmänhän niitä ongelmia potilaille useimmiten kertyy, hän kommentoi jonotilanteen mahdollisia seurauksia.”

    Tolonen korostaa, että kiireettömän erikoissairaanhoidon jonossa olevien potilaiden tilannetta pitäisi seurata, jotta hoito saadaan ajoissa. Hyvinvointialueilla pitäisi hänen mukaansa olla järjestelmä, jonka mukaan toimitaan jos potilaan hoidontarve muuttuu.

    ”Jos potilaan tilanne huononee odotusaikana, siihen pitäisi pystyä jollain tavalla hyvinvointialueella reagoimaan”, Tolonen sanoo.

    Selvitykset hoitoon pääsyn elokuun lopun tilanteesta on toimitettava Valviralle syyskuun loppupuolella. Hyvinvointialueiden selvityksistä Valvira haluaa ajantasaisen tiedon hoitoon pääsyn kokonaistilanteesta sekä toimenpiteistä, joihin hyvinvointialueet ovat ryhtyneet, Tolonen kertoo.

    Tolosen mukaan selvitykset arvioidaan ja niiden perusteella päätetään toimenpiteet, joihin valvontaviranomainen ryhtyy.

    Lisää aiheesta
    • Terveimmät suomalaiset asuvat Ahvenanmaalla, selviää ensimmäistä kertaa julkaistuista Kansallisen terveysindeksin tiedoista. Arkistokuva Maarianhaminan kävelykadulta.

      Yhteiskunta | Terveimmät suomalaiset asuvat Ahvenanmaalla, sairastavuus ja työkyvyttömyys yleisintä Pohjois-Savossa

    • Lääkäripulasta puhuttaessa on hyvä pohtia myös sitä, onko paikkakunta pitovoimainen eli onko lääkärillä työn lisäksi myös muita syitä jäädä seudulle.

      Hyvinvointi | Kuntien lääkärihuolet siirtyivät hyvinvointialueiden harteille – osaajien houkuttelu vaatii uudenlaisia keinoja

      Tilaajalle
    • Tutkimuksessa vertailtiin 43 kehittyneen maan terveydenhuoltojärjestelmien suorituskykyä koronapandemian aikana sekä sitä, kuinka maiden terveydenhuollon ominaispiirteet olivat yhteydessä koronakuolleisuuteen ennen omikron-varianttia. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Terveydenhuolto | Julkinen terveydenhuolto pärjäsi yksityistä paremmin koronakuolleisuuden vähentämisessä

    Artikkelin aiheet
    Valvira
    erikoissairaanhoito
    hyvinvointialueet
    hoitoon pääsy
    THL
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa