• Yle: Lossi ajelehti tuulen mukana Turun saaristossa – kyydissä satakunta ihmistä

    Lossi ajelehti kohti läheisiä kala-altaita.
    Kuvituskuva lossista.
    Kuvituskuva lossista. Kuva: Pasi Leino
    Uutiset|Liikenne
    22.6.202516:09
    Santeri Nousjoki

    Yle uutisoi, että Turun saaristossa Korppoon ja Nauvon välinen lossi ajelehti tuulen mukana yli sata metriä.

    35 autoa vetävän lossin kyydissä oli noin sata ihmistä.

    Ylen haastattelema silminnäkijä sanoo lossin lähteneen ajelehtimaan kohti meressä olevia kala-altaita, kun alus irtautui Korppoon rannasta.

    Länsi-Suomen Merivartioston meripelastusjohtaja Antti Jutila kertoo Ylelle, että kyseinen lossi joutui sunnuntaina ongelmiin.

    ”Kone ei toiminut. Lossiin tuli häiriötila, jonka tarkka syy ei ole vielä tiedossa.”

    ”Lossiin tuli häiriötila, jonka tarkka syy ei ole vielä tiedossa.”

    Antti Jutila

    Pahempi yhteentörmäys kala-altaiden kanssa onnistuttiin Ylen mukaan kuitenkin välttämään, sillä Nauvon Merivartioasema oli tapahtumapaikan lähettyvillä.

    ”Partio oli juuri lähtenyt Nauvosta kumiveneellä. He saivat puskettua lossia niin, ettei se ajanut enempää kala-altaisiin”, Jutila kuvaa tapahtumaketjua.

    Paikalle saapunut isompi vene otti lossin lopulta hinaukseen, eikä evakuointitarvetta syntynyt missään vaiheessa.

    Ylen mukaan myöskään uppoamisvaaraa ei ollut lossilla.

    Yle: Korppoosta Nauvoon matkalla ollut lossi ajelehti merellä yli sata metriä teknisen vian takia

    Lisää aiheesta
    • Tummien runkojen havaitseminen merestä on vaikeaa, jos veneen vauhti on kova. Kuvituskuva.

      Ilmastonmuutos | Yle: Ajelehtiva koivuranka voi tulla veneestä läpi ‒ täällä proomusta mereen keikahtanut rankalasti liikkuu nyt

    • Arviolta toista kymmentä rekkalastillista koivurankaa putosi proomusta mereen Rauman lähellä keskiviikkona. Kuvituskuva.

      Liikenne | 500 kuutiota koivurankaa vyöryi proomusta mereen – ”Siellä on polttopuuta mökkiläisille”

    • Arkistokuva Nauvo-Korppoon lossiväylältä. Kuvan alus ei liity tapaukseen.

      Liikenne | Lähes 140-metrinen rahtialus moottoriongelmissa Kalajoen edustalla

    Artikkelin aiheet
    lossi
    turun saaristo
    meripelastus
    korppoo
    nauvo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin