• Sotkamo myy liikehuoneiston 25 eurolla, rivitaloasunto lähti tonnilla

    Asunto ja liiketila ovat molemmat olleet tyhjillään yli vuoden ajan, eikä niille ole löytynyt käyttöä.
    Asunto on alkuperäiskuntoinen, liikehuoneisto lähes alkuperäisessä kunnossa. Kuvituskuva ei liity kauppoihin.
    Asunto on alkuperäiskuntoinen, liikehuoneisto lähes alkuperäisessä kunnossa. Kuvituskuva ei liity kauppoihin. Kuva: Elias Piilola
    Uutiset|Talous
    24.9.202613:30
    Paula Liesmäki

    Sotkamon kunta myy omistamansa asunnon ja liikehuoneiston.

    Asunnolle tuli hinnaksi tasan tuhat euroa ja liikehuoneistolle 25 euroa.

    Niistä järjestettiin oma avoin tarjouskauppa Kiertonet-palvelusa.

    Molemmat sijaitsevat kunnan keskustaajamassa. Rivitaloasunnossa on 149 neliötä, liiketilassa 73 neliötä.

    Liiketilassa on aiemmin ollut vuokralla Sotkamon Jymy, kertoo Kainuun Sanomat. Kainuun Sanomat ja Sotkamo-lehti kertoivat myynnistä keskiviikkona.

    Kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Lukkari (kesk.) kertoo Kainuun Sanomille, että myynneistä päätettiin yksimielisesti.

    Asunto ja liiketila ovat molemmat olleet tyhjillään yli vuoden ajan, eikä niille ole löytynyt käyttöä.

    Asunnon ylläpitokustannukset ovat Sotkamon kunnanhallituksen pöytäkirjan mukaan olleet 730,10 euroa ja liiketilan 490,56 euroa kuukaudessa.

    Asunto on alkuperäiskuntoinen, liikehuoneisto lähes alkuperäisessä kunnossa.

    Kainuun Sanomat: Sotkamo myy tyhjillään olevia tiloja: liikehuoneisto 25 eurolla, asunto tonnilla

    Lisää aiheesta
    • Kiinnostus edullisiin mökkeihin on kasvussa. Kuvituskuva.

      Talous | HS: Inkoossa kaupitellaan nyt mökkiä häkellyttävän halpaan hintaan

    • Jaana Markkanen toteaa, että asuntokauppaa tehdään, kun hintataso on oikea. Arkistokuva.

      Kodin talous | HS: Koti kuudella tonnilla, pikkukaupungin hintataso ällistyttää

    • Koti | Omakotitalo myytiin sadalla tonnilla, vaikka sen arvo oli moninkertainen ‒ maaseudulla talon voi saada pilkkahinnalla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Sotkamo
    liikehuoneisto
    rivitaloasunto
    kiinteistökauppa
    kunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena