• HS: Päiväkodin pääsiäispolulla esitettiin katkelmia Raamatusta – Uskonnottomalle perheelle 1 500 euron korvaus

    Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva päiväkoti ei järjestänyt uskonnollisen pääsiäistilaisuuden rinnalla uskonnotonta toimintaa, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
    Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan varhaiskasvatus voi tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa, mutta selkeästi uskonnollista ohjelmaa tulisi välttää.
    Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan varhaiskasvatus voi tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa, mutta selkeästi uskonnollista ohjelmaa tulisi välttää. Kuva: Marja Seppälä
    Uutiset|Perhe
    31.10.202222:00
    Anne Joutsenlahti-Lankinen

    Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan päiväkoti syyllistyi syrjintään, kun se ei järjestänyt vaihtoehtoista uskonnotonta toimintaa.

    Perhe, joka ei kuulunut kirkkoon, oli ollut yhteydessä päiväkotiin. Heille oli kerrottu, että tapahtumassa esitetään Raamatun katkelmia näytelmän muodossa.

    Helsingin Sanomien mukaan päiväkodista oli todettu, että lapsi voi olla pääsiäispolun ajan toisen ryhmän kanssa. Perheen olisi kuitenkin kerrottava itse lapselle, miksi tämä ei voi lähteä ryhmän mukaan pääsiäispolkuretkelle.

    Varhaiskasvatuksen mielestä kyse oli yleissivistävästä ja uskontokasvatukseen liittyvästä yhteistyöstä seurakunnan kanssa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan lapsi ja hänen perheensä joutuivat vakaumuksensa vuoksi epäedulliseen asemaan.

    ”Ohjelma ei sisältänyt uskonnon harjoittamista, kuten rukoilua tai sakramentteja. Silti sen sisältö oli ilmeisen uskonnollista. Vaihtoehtoista toimintaa ei ollut kuitenkaan järjestetty. Vanhempia vastuutettiin hoitamaan tästä johtuvia käytännön järjestelyjä tavalla, joka ei ollut asianmukainen”, kertoo ylitarkastaja Matti Jutila yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta.

    ”Ohjelma ei sisältänyt uskonnon harjoittamista, kuten rukoilua tai sakramentteja. Silti sen sisältö oli ilmeisen uskonnollista.” Matti Jutila

    Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan varhaiskasvatus voi tehdä yhteistyötä seurakunnan kanssa, mutta selkeästi uskonnollista ohjelmaa tulisi välttää. Jos se kuitenkin katsotaan tarpeelliseksi, tulee järjestää myös vaihtoehtoista uskonnotonta ohjelmaa. Huoltajia tulee tiedottaa tästä hyvissä ajoin, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

    Jutilan mukaan sovintosopimus sisältää kolme osaa: syrjintään syyllistyneen anteeksipyynnön, sitoumuksen toimia niin ettei samaa pääse enää tapahtumaan sekä rahallisen hyvityksen syrjintää kokeneelle. Näistä osapuolet sopivat tässäkin tapauksessa, ja varhaiskasvatus maksaa perheelle 1 500 euron hyvityksen.

    Aikaisemmin käytäntöjen lainmukaisuutta ovat tarkastelleet eduskunnan oikeusasiamies ja aluehallintovirastot. Vuonna 2015 voimaan tulleen yhdenvertaisuuslain uudistuksen jälkeen lainmukaisuutta on tarkasteltu myös yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa.

    Lisää aiheesta
    • Piispa Jukka Keskitalo (oik.) kritisoi yhdenvertaisuusvaltuutetun antamia suosituksia päiväkodille. Ylitarkastaja Matti Jutila (vas.) toimii tapauksen esittelijänä. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | Päiväkodin pääsiäispolun tapaus kuumentaa tunteita – Oulun piispa Keskitalo arvostelee ankarasti yhdenvertaisuusvaltuutettua: ”Viranomainen lähti edistämään uskonnottomuutta”

    • Jos ihminen kohtaa vähättelyä ja hänen odotetaan jatkuvasti epäonnistuvan, kohtelu heijastuu identiteettiin.

      Eriarvoisuuteen on helppo oppia ja tyytyä – ajatusmallit kuormittavat valtaosaa ja syrjintä käy taloudellisestikin kalliiksi

    • Yhdenvertaisuus Suomessa lähtee jo laista

    • Julkisilla kulkuvälineillä useamman lapsen kanssa matkustaminen voi nostaa kynnystä mennä neuvolaan, Tuovi Hakulinen ja Tiina Mäenpää kirjoittavat.

      Mielipide: Neuvolan lähipalvelut tulee säilyttää – "Lakisääteinen henkilöstömitoitussuositus olisi paikallaan"

    Artikkelin aiheet
    päiväkoti
    uskonnollinen toiminta
    Yhdenvertaisuusvaltuutettu
    syrjintä
    pääsiäinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle